Kulttuuriperinteet eivät oikeuta väkivaltaa

Yleisimmillään kunniaan liittyvä väkivalta tarkoittaa kontrollointia, uhkailua ja rajoittamista.

Hanan oli noin 10-vuotias, kun hän kuuli jotain, mikä ei ollut tarkoitettu hänen kuultavakseen kotona Irakissa. Hänen isänsä ja äitipuolensa keskustelivat perheen tyttöjen ympärileikkauksesta. Hanan ymmärsi, että hänet oli tarkoitus viedä siskonsa kanssa seuraavana päivänä kätilönä työskennelleen vanhan rouvan luo silvottavaksi.

– Sanoin siskolleni, että meidän pitää paeta koko huomispäiväksi kotoa. Pelkäsin, enkä halunnut, että minulle tehdään niin, Hanan muistelee.

Seuraavat kolme päivää tytöt olivat pois kotoa: lähtivät varhain aamulla ja tulivat takaisin vasta myöhään illalla nukkumaan.

Hiljainen vastarinta tehosi. Isä muutti mieltään, eikä tyttöjä viety kätilön käsiteltäviksi.

– En tiedä, miksi näin kävi. Ehkä isä oli vain kiireinen, eikä jaksanut vaivata mieltään tyttöjen asioilla. Tai ehkä hän unohti.

Sisko sanoi täysi-ikäiseksi tullessaan, ettei halua naimisiin miehen kanssa, jota ei tunne.

Toisaalta jotain isän asenteesta kertoo se, ettei hän pakottanut Hananin vanhempaa siskoa naimisiin vastoin tämän tahtoa lähes 20 vuotta vanhemman miehen kanssa, vaikka asiasta oli sovittu sukujen kesken.

– Sisko sanoi täysi-ikäiseksi tullessaan, ettei halua naimisiin miehen kanssa, jota ei tunne eikä ole oikein koskaan edes nähnyt. Hän halusi itse valita sulhasensa. Isä meni oikeuteen ja sopimus purettiin, Hanan kertoo.

Henkinen väkivalta on yleisintä

Tyttöjen silpominen, pakkoavioliitot ja muu kunniaan liittyvä väkivalta juontuvat samoista juurista. Taustalla on huoli erityisesti naisten ja tyttöjen seksuaalimoraalista.

Ilmiöön liittyvät tyypillisesti perinteiset sukupuoliroolit ja vahva yhteisöllisyys, jolloin odotusten vastaista käytöstä ei pidetä vain yksilön ongelmana, vaan se leimaa koko perheen.

Perheen kunnia pyritään palauttamaan kontrolloimalla tai rankaisemalla odotusten vastaisesti toiminutta henkilöä. Samalla annetaan viesti kaikille yhteisöön kuuluville: jos ylität sopivana pidetyn rajan, sinullekin käy näin.

Yleisimmillään kunniaan liittyvä väkivalta tarkoittaa henkistä väkivaltaa: kontrollointia, uhkailua ja rajoittamista. Ääritapauksissa kyse on fyysisestä väkivallasta, pakkoavioliitoista ja jopa murhista.

Ilmiön laajuudesta Suomessa ei ole tarkkaa tietoa.

Pakkoavioliittoja tulee Monika-Naiset liiton tietoon noin 30 vuosittain. Myös muut järjestöt ja viranomaiset törmäävät avioliittoon pakottamiseen työssään. Virallisia tilastoja aiheesta ei kerätä Suomessa eikä EU:nkaan tasolla.

Usein henkinen väkivalta ei ylitä syytekynnystä, mutta se voi tulla esiin koulussa kuraattorin puheilla tai uhrin yleisenä pahana olona.

– Lievemmissä muodoissaan kunniaan liittyvä väkivalta on aika yleistä mutta näkymätöntä. Nuoret eivät usein tunnista sitä ennen kuin alamme keskustella asiasta, vastaava Sopu-työntekijä Johanna Aapakallio Loisto setlementistä sanoo.

Perheitä tuetaan ennen kuin tilanteet kärjistyvät

Loisto setlementin Sopu-tilasta on pyritty luomaan turvallinen: se on kodikas keittiönurkkauksineen ja yhteisine oleskelutiloineen. Sen osoite ei ole julkisesti saatavilla. Tilaan ei kutsuta uhkaavasti käyttäytyneitä henkilöitä, vaan heidät tavataan tarvittaessa muualla.

Loisto setlementissä on tehty kunniaan liittyvien konfliktien ja väkivallan ennalta ehkäisevää työtä vuodesta 2012.

Tyypillinen asiakastilanne on sellainen, että kun tyttö tulee teini-ikään, hänen vanhempansa alkavat rajoittaa harrastuksiin menoa tai kavereiden kanssa oloa. Silloin Sopu-työntekijät voivat aloittaa työskentelyn perheen kanssa.

– Keskustelemme nuoren luvalla myös vanhempien kanssa, jollei se uhkaa nuoren turvallisuutta. Tiettyyn pisteeseen vanhempien kuuluukin rajoittaa, mutta liika on liikaa, Aapakallio tiivistää.

Myös vanhemmat ottavat yhteyttä Sopu-työntekijöihin ja muihin kansalaisjärjestöihin. Aapakallio kertoo isästä, joka halusi suojella tytärtään pakkoavioliitolta. Vanhempi sukulainen oli aiemmin sopinut avioliiton perheen puolesta, ja isä koki voimakasta ristipainetta suvun vaatimusten keskellä.

– Paras kiitos oli se, kun nuori tyttö sanoi, että ilman minua hän olisi kadottanut yhteyden isäänsä. Nyt he katsovat yhdessä elokuvia.

Irakin Naisten yhdistyksestä kerrotaan, miten 16-vuotias tyttö palasi Suomeen järkyttyneenä sukulaisten luo tehdyltä lomamatkalta. Tyttö oli ollut innoissaan matkasta, mutta ilo haihtui, kun hän sai osakseen sukulaisten paheksunnan farkkuihin pukeutumisen vuoksi.

– Setä halusi tytön jäävän kotimaahan ja menevän naimisiin poikansa kanssa. Kun tyttö kieltäytyi sanoen, että on vielä lapsi ja koulussa, setä epäili hänen olevan suhteessa jonkun toisen pojan kanssa ja vaati tytön tappamista.

Isä asettui tyttärensä puolelle ja palasi Suomeen tämän kanssa. Herännyt pelko ei kuitenkaan häviä yhtä nopeasti.

Tytöille ja pojille eri säännöt

Hanan on asunut Suomessa jo vuosia miehensä ja lastensa kanssa, muttei halua esiintyä tässä artikkelissa omalla nimellään, sillä sana kiirii helposti pienessä yhteisössä. Hän ei halua perheensä ja sukunsa saavan tietää, että puhuu kokemuksistaan ja havainnoistaan.

Kun Hanan oli kouluikäinen, isä pisti hänet valitsemaan huivittomuuden ja koulun käynnin välillä. Hanan valitsi koulun ja joutui peittämään päänsä. Alkuun hän kapinoi ja riisui huivin pois päästyään riittävän välimatkan päähän kodistaan. Vähitellen pelko kiinnijäämisestä kasvoi, ja hän alkoi käyttää huivia koko ajan.

– Kun menin kihloihin, kihlattuni ihmetteli, miksi käytän huivia. Kun menimme naimisiin, hän muutti mielensä ja alkoi vaatia minulta huivin käyttöä, Hanan kertoo.

Hananin mukaan tyttöjä ja poikia koskevat edelleen eri säännöt myös suomessa.

– Kun tyttö on 12- tai 13-vuotias, hän ei välttämättä saa mennä enää ulos yksin.

Asenne tulee esiin esimerkiksi Irakin Naisten Yhdistyksen järjestämissä naisten ryhmissä. Kielen opiskelun lisäksi niissä keskustellaan ajankohtaisista ja perhe-elämään keskeisesti kuuluvista asioista, kuten lastenkasvatuksesta.

– Eräässä ryhmässä naiset kertoivat, että poika voi tuoda kotiin käymään tyttökaverinsa. Kysyimme, saako tyttökin tuoda poikakaverin. Vastaus oli, että ei ikinä! yhdistyksen projektityöntekijä Sirwa Farik kertoo.

Minulle on sanottu, että olen onnekas, kun minulla on vain poikia.

Ryhmässä keskusteltiin myös siitä, hoitavatko tytöt perheissä kaikki kotityöt, kun pojat liikkuvat vapaasti omissa harrastuksissaan. Ohjataanko tyttöjä näkymättömään rooliin vai saavatko he tasavertaiset mahdollisuudet veljiensä kanssa?

– Minulle on sanottu, että olen onnekas, kun minulla on vain poikia. Ruotsissa asuva sukulaiseni miettii muuttamista takaisin kotimaahan, kun heidän tyttönsä täyttää 6 vuotta. Perhe pelkää, että tytöstä kasvaa muuten liian itsenäinen ja kunniaton nainen, Hanan kertoo.

– Olen itse toivonut tyttöä. Mutta sydämeni särkyisi, jos mies päättäisi tytön puolesta, kenen kanssa tämä saa mennä naimisiin.

Väkivallan yhteisölliset juuret

Tutkijat painottavat kunniaan liittyvän väkivallan kiinnittymistä yhteisöön. Vaikka fyysisen väkivallan tekijää rangaistaisiin, ei se välttämättä poista väkivallan uhkaa. Paine kunnian palauttamiseen voi purkautua toisen tekijän kautta.

Toisaalta viranomaiset eivät aina tunnista yhteisön vaikutusta. Vaikka perhe asuu Suomessa, laajempi suku saattaa päättää sen asioista kaukana synnyinmaassa. Nuori tyttö voi näennäisesti suostua pakkoavioliittoon, koska pelkää jommankumman vanhempansa tekevän itsemurhan tai koska pelkää koko lähiyhteisönsä hylkäämistä.

– Jos yksilöillä ja yhteisöllä on olo, että viranomaiset voivat auttaa, he ovat herkempiä kertomaan. Mutta jos tuntuu, että viranomaiskoneiston sekaantuminen lisää ongelmia, silloin sekä yksilö että yhteisö vaikenevat, väkivaltatutkija Satu Lidman sanoo.

Irakin Naisten Yhdistyksessä puhutaan naisten ryhmissä esimerkiksi sosiaalipalveluista. Lastensuojelun työntekijöiltä tukea saaneet naiset ovat kertoneet siitä, miten saivat yhteydenoton jälkeen kotiapua ja pystyivät nukkumaan väsymystään pois.

– Moni pelkää lasten huostaanottoa, jos kertoo perheen ongelmista, miehen väkivaltaisuudesta tai omasta väsymyksestään, Hanan vahvistaa.

Puheeksi ottamisen vaikeus perustuu osaltaan naisten aiempaan kokemukseen omista sukuyhteisöistä, joissa perheen ongelmista syytetään usein naista. Avioero tai jopa naiseen kohdistuva lähisuhdeväkivalta saatetaan tulkita naisen omaksi syyksi.

Yhteisöllisyys tekee myös uhrin auttamisesta vaikeaa. Ratkaisu ei välttämättä ole se, että nuori irrotetaan omasta yhteisöstään asumaan yksin.

– Yksin asuminen ei ole helppoa ihmiselle, joka ei ole koskaan oppinut tekemään valintoja tai piirtämään omia rajojaan. Sen opetteleminen vie oman aikansa, ja tilanteessa voi altistua hyväksikäytölle, vastaava Sopu-työntekijä Johanna Aapakallio pohtii.

Puhu rohkeasti, mutta vältä leimaamista

Julkinen keskustelu kunniaan liittyvistä teemoista on tärkeää väkivallan ennalta ehkäisemiseksi. Väkivaltatutkija Satu Lidman toivoo sensitiivisyyttä ja tiukkuutta, tasapainottelua rohkeasti puhumisen ja leimaamisen välttämisen välillä. Jos keskusteluyhteys katkeaa, väkivalta siirtyy entistä enemmän piiloon, jolloin siihen on vaikeampaa tarttua.

– Kulttuuritaustasta ei voi koskaan päätellä, mitä yksilö ajattelee väkivallasta. Moni on paennut kotimaastaan kunniaan liittyvän väkivallan uhan vuoksi tai esimerkiksi koska heidän arvonsa ovat liian liberaalit suhteessa lähtömaan kulttuuriin, Lidman muistuttaa.

Hänen mukaansa ammattilaiset tarvitsevat koulutusta ja välineitä kunniaan liittyvien asioiden käsittelyyn. Neuvoloissa ja oppilaitoksissa tarvittaisiin koulutusta puheeksi ottamisesta.

– Laatu ei ole valtakunnallisesti tasaista. On paikkoja, joissa koulutusta ja tietoa on saatavilla, kun toisissa paikoissa ollaan aivan alkutekijöissä, eikä tunnisteta väkivaltaa tai sen uhkaa.

Hananin nimi on muutettu.

Miten väkivaltaa voidaan ehkäistä?

Miten kunniaan liittyvää väkivaltaa olisi mahdollista tunnistaa paremmin ja ehkäistä ennalta? Pyysimme kommentteja tutkijoilta, kansalaisjärjestöjen edustajilta ja väkivaltatyön asiantuntijoilta.

”Sosiaalityöntekijöiden ja muiden ammattilaisten olisi hyvä kysyä vastaanotolleen tulevilta naisilta vähän laajemmin heidän elämästään. Jos nainen ei tule tapaamiseen koskaan yksin, se voi kertoa häneen kohdistuvasta kontrollista. Lisäksi ihmisoikeuksista ja väkivallan erilaisista muodoista olisi hyvä puhua alakoulusta alkaen kaikille lapsille.

Viranomaistapaamisissa voisi myös käyttää kulttuuritulkkia, joka pystyy avaamaan viranomaisille, millaisia riskejä käsiteltävään asiaan liittyy ja mitä taustatekijöitä olisi tärkeää ottaa huomioon.

Kotoutumiskurssi maahanmuuttajille on tarjottava heidän omalla äidinkielellään ikään, elämäntilanteeseen tai sukupuoleen katsomatta.”

Sirwa Farik, projektityöntekijä, Irakin Naisten Yhdistys

”Viranomaisilla olisi hyvä olla kunniaan liittyvän väkivallan osaamiskeskus, josta voisi kysyä toimintaohjeita silloin, kun jokin asia pitää ratkaista nopeasti. Rikoslakiin pitäisi selkeästi määritellä pakkoavioliiton rangaistavuus. Pakkoavioliitto pitäisi myös pystyä mitätöimään.”

Lisa Grans, väitöskirjatutkija, Åbo Akademi

”Rikoslaki ei anna tällä hetkellä riittävästi työkaluja tarttua yhteisöjen sisällä tehtävään väkivaltaan. Rikoslakiin pitäisi lisätä säädös, jolla pystytään puuttumaan kontrollointiin ja uhkailuun. Säädös pitää kuitenkin rajata ja määritellä selkeästi, koska vanhemmilla on oikeus ja jopa velvollisuus kontrolloida jossain määrin lastensa toimintaa.

Ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä erityisesti riskiryhmään kuuluvien yhteisöjen sisällä. Tällöin tulee tunnistaa avainhenkilöt, jotka pystyvät vaikuttamaan ja joiden mielipide painaa yhteisön sisällä.”

Tuuli Hong, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

”Varhainen puuttuminen on helpointa, koska silloin väkivallan suoraa uhkaa ei vielä ole. Jos päiväkodissa huomataan, että tyttöjen käytöstä ja leikkejä rajoitetaan eri tavoin kuin poikien, asiasta voi avata keskustelun. Koulussa opettajalla on tärkeä rooli tilanteessa, jossa perhe näyttää rajoittavan nuoren elämää poikkeuksellisen paljon, veljet seuraavat koulussa siskojensa tekemisiä tai nuori kertoo yllättäen menneensä kihloihin. Jos tuntuu, että jotain on pahasti pielessä, täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus.

Tarvittaisiin myös raportointijärjestelmä niistä lapsista, jotka vain katoavat koulusta. Näissä tilanteissa pitäisi pystyä selvittämään lapsen näkökulma – eli onko kaikki hyvin vai onko kyse esimerkiksi pakkoavioliitosta tai sukuelinten silpomisesta. Eri sektoreille tarvittaisiin selkeät toimintamallit tilanteisiin, joissa epäillään kunniaan liittyvää väkivaltaa tai sen uhkaa.”

Johanna Latvala, sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö, Ihmisoikeusliitto