”Kukaan ei kärsi, jos lapsella on monta hänestä huolehtivaa aikuista.”
Päivän lehti kertoi tänä aamuna ilmastonmuutoksesta, ilkivallasta ja lastensuojelun huonosta tilanteesta. Muutokset ympäristössä, ikävät tapahtumat ja kyvyttömyys muuttaa vallitsevia olosuhteita synnyttävät toisinaan näköalattomuutta, turhautumista, jopa kyynisyyttä. On entistä tärkeämpää päästä eroon vanhoista asenteista ja tehdä valintoja sekä toivon että tulevaisuuden uskon kautta.
Toivo mobilisoi meitä etsimään ja löytämään ratkaisuja. Toivo auttaa meitä uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Me voimme halutessamme muuttaa kehityskulkuja. Juuri me voimme muokata omia ominaisuuksiamme ja omaa osaamistamme kokemuksen, tiedon ja harjoittelun avulla. Vaivannäköä tämä vaatii, ja muutoksen eteen on tehtävä töitä.
Kun perhe kohtaa eron, miten pystymme tarjoamaan lapselle toivoa? Kuinka saamme lapsen näkökulman kaiken lähtökohdaksi? Se ei ole helppoa, vaikka tiedämme asiasta entistä enemmän tutkimusten ja kokemustiedon kautta. Elämän kriisitilanteissa järjenkäyttö saa rinnalleen tunteet, vaistot ja traditiot, jotka määrittävät päätöksentekoamme.
Lapselle erotilanne tulee annettuna, sillä ero ei ole lapsen vaan vanhempien päätös. He ovat voineet sulatella päätöstään jo jonkin aikaa, mutta lapselle sopeutumisaikaa saattaa jäädä vähän. Tästäkin syystä on ensiarvoisen tärkeää, että asetumme lapsen asemaan. Vanhempien sovinnollisuus tarjoaa lapselle parhaat mahdollisuudet selviytyä muuttuvasta tilanteesta.
Lapsen kasvun kannalta hyvät suhteet moniin hänelle läheisiin aikuisiin ovat tärkeitä. Kukaan ei kärsi siitä, jos lapsella on monta hänestä välittävää ja huolehtivaa aikuista – päinvastoin: se tarjoaa monin kerroin myönteisiä kasvumahdollisuuksia.
Isovanhempien tuki lisää lapsen hyvinvointia. Silti pahimmillaan erossa lapsen yhteydet toiseen vanhempaan tai hänen sukuunsa voivat katketa kokonaan. Kuka meistä haluaisi yhtäkkiä luopua itselle läheisistä ihmisistä tai tutuista perhetraditioista?
Aina hyviä suhteita ei ole syystä tai toisesta mahdollista ylläpitää, mutta toivottavasti me aikuiset emme päätä lapsen puolesta, ketkä ovat hänelle läheisiä aikuisia. Lapsen painavaa mielipidettä tulee kuulla ilman, että siihen pyritään vaikuttamaan ulkopuolelta.
Lapsen ei pitäisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa häntä käytetään kiusanteon välineenä vanhempien välisissä kiistoissa.
Hanna Heinonen on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.
