Köyhimpien lasten elatus
Lapsilisä kuuluu köyhille! Vaatimukseen törmää säännöllisesti poliitikkojen puheissa ja sosiaalisessa mediassa. Jotkut poliitikot ja kansalaiset pitävät suurena vääryytenä sitä, että lapsilisät otetaan tulona huomioon toimeentulotukea laskettaessa. He tulkitsevat, että köyhimmät perheet eivät saa lapsilisää, koska lapsilisä leikkaa toimeentulotukea. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen – ja varsinainen ongelma piilee muualla.
Ennen vuotta 1994 lapsilisät olivat erillään toimeentulotuesta. Tuolloin toimeentulotuki oli vastaavasti pienempi. Lapsilisien lukeminen mukaan tuloksi toimeentulotukea myönnettäessä on ollut – toisin kuin väitetään – edullinen köyhimmille lapsiperheille.
Lapsilisät on siis ”leivottu sisään” toimeentulotukeen.
Toimeentulotukea korotetaan joka vuosi hintojen nousun perusteella. Toimeentulotuen sisällä lapsilisät ovat nousseet jatkuvasti inflaation mukana. Muissa perheissä inflaatio on heikentänyt lapsilisiä. Sama pätee lapsilisien leikkauksiin: ne eivät ole koskeneet toimeentulotukea saavia perheitä, koska lapsilisien pienentyminen on merkinnyt toimeentulotuen lisääntymistä.
Varsinainen köyhyysongelma koskeekin yksinhuoltajien lapsia.
Yksinhuoltajien lasten tukemisella on pitkät juuret Pohjoismaissa.
Ruotsissa syntyi 1900-luvun alussa poikkeuksellisen paljon lapsia naimattomille naisille. Aviottomien lasten elatus oli huomattava sosiaalinen ongelma monissa maissa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa valtio otti huolekseen ensin leskien, myöhemmin myös naimattomien ja eronneiden naisten ja heidän lapsiensa elatuksen. Ruotsissa oli niin paljon aviottomia lapsia, että heidän elatuksensa takaamiseksi oli löydettävä kustannuksiltaan kohtuullinen ratkaisu. Valtio alkoi 1910-luvulta alkaen puolustaa naimattomien äitien oikeutta saada elatusapua lapsen isältä.
Pohjoismaat ovat myöhemmin laajentaneet rooliaan ja taanneet kaikille yksinhuoltajien lapsille elatuksen. Lapset saavat elatustukea, jos etävanhempi ei maksa elatusapua, maksaa liian pientä elatusapua tai jos etävanhempaa ei ole. Ajatuksena on se, ettei lapsen tulisi kärsiä etävanhemman maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta.
Suomessa sosiaalitoimisto laskee kuitenkin elatustuen tuloksi myöntäessään toimeentulotukea. Tämä tarkoittaa sitä, että köyhien yksinhuoltajaperheiden lapset jäävät ilman elatustukea, koska he saisivat samansuuruista toimeentulotukea elatustuesta riippumatta. Sama pätee elatusapuun, ellei se ole niin suuri, että poistaa toimeentulotuen tarpeen kokonaan.
Toimeentulotukea saavien yksinhuoltajien lapset ovat monessa merkityksessä kaikkein köyhimpiä lapsia. Eikö myös heille kuuluisi elatustuki?
Menettely on ongelmallinen myös etävanhemmalle. Miksi hänen kannattaisi maksaa elatusapua, kun rahat eivät mene hänen lapselleen vaan sosiaalivirastolle ja Kelalle? Eikö pienituloisilla ja pientä elatusapua maksavilla etävanhemmilla tulisi olla oikeus saada tukea itsenäisesti lapsiaan?
Isossa-Britanniassa elatusapu irrotettiin hiljattain kokonaan muusta tulonsiirtojärjestelmästä. Tämä helpotti lapsien köyhyyttä ja paransi etävanhempien kannustimia. Yhdysvalloissa ja Australiassa on käytössä menetelmä, jossa osa maksetusta elatusavusta kanavoidaan lapselle ja osan pitää valtio.
Tämä menettely olisi Suomessakin helpompi toteuttaa. Toimeentulotuessa voitaisiin etuoikeuttaa esimerkiksi puolet maksetusta elatusavusta tiettyyn kattosummaan asti.
Heikki Hiilamo on viiden lapsen isä, joka työskentelee sosiaalipolitiikan professorina Helsingin yliopistossa.
