Koulusurmien jälkeen

Yhdysvaltojen Columbinessa tapahtunut koulusurma kuohutti maailmaa vuonna 1999. Harva aavisti sitä alkusysäykseksi vastaavien veritekojen ketjulle.

Sen jälkeen eri puolilla maailmaa on tehty 68 koulusurmaa. Amerikkalaisena pidetystä ilmiöstä on tullut kansainvälinen. Nettiyhteisöissä tekijöistä leivotaan sankareita.

Syitä surmille on etsitty nuorten mielenterveysongelmista, väkivaltaviihteestä, sallivasta aselaista, lisääntyvästä pahoinvoinnista ja yhteiskuntien kyvyttömyydestä puuttua yksilön ongelmiin. Eri maissa tekojen takana on eri syitä.

– Huomionhakuisuus mediassa ja netin vihayhteisöt yhdistävät surmia. Ne tekevät niistä oman aikamme ilmiön, sanoo Pekka Räsänen, Turun yliopiston taloussosiologian professori.

Hän johtaa yhdessä sosiaalipsykologian apulaisprofessori Atte Oksasen kanssa kahta tutkimushanketta koulusurmista. Hiljakkoin päätökseen saatu Everyday Life and Insecurity. Social Relations after Jokela and Kauhajoki School Shootings -hankkeessa tarkasteltiin surmien yhteisöllisiä seurauksia.

Viime vuonna aloitetussa Hate Communities: A Cross-National Comparison -projektissa tutkitaan netin vihayhteisöjen ja surmien kytköksiä. Molemmat kuuluvat laajempiin kansainvälisiin tutkimushankkeisiin.

Surun kulttuurit

Jokelan koulukeskus

Massaväkivallan vaikutukset heijastuvat uhrien lähipiiriä laajemmalle. Silti sen vaikutuksia yhteisöissä ei ole tutkittu Suomessa aiemmin. Jokelassa ja Kauhajoella surmat vaikuttivat eri tavoin.

Tuusulassa Jokelan koulukeskuksen yläasteella paikallinen nuori surmasi itsensä, viisi koulun oppilasta, yhden aikuisopiskelijan, terveydenhoitajan ja rehtorin. Kauhajoella Seinäjoen ammattikorkeakoulussa tekijä ja uhrit olivat ulkopaikkakuntalaisia. Tekijä surmasi itsensä, yhdeksän koulutoveriaan ja yhden opettajan.

– Jokelassa surma oli koko kylän tragedia. Jokainen tunsi jonkun surmatuista, ja tekijä oli yhteisön jäsen, sanoo Johanna Nurmi, syyskuussa suomalaisten koulusurmien yhteisöllisistä vaikutuksista väitellyt sosiologi.

Yhteiset sururituaalit olivat tärkeitä. Surmapaikalle vietiin kynttilöitä, työpaikoilla oli hiljaisia hetkiä ja urheilujoukkueet käyttivät surunauhoja.

Kauhajoella surma järkytti, muttei tullut yhtä lähelle. Kylä koettiin veriteon satunnaisena tapahtumapaikkana.

– Julkista surua paheksuttiin ja se kuului vain lähiomaisille. Yhteisö korosti pikaisen arkeen paluun tärkeyttä. Siten varjeltiin myös paikkakunnan mainetta, Nurmi sanoo.

Uhrien ja surmaajien side yhteisöön ei yksin selitä tunnereaktioiden erilaisuutta. Surun käsittely on kulttuurisidonnaista. Nurmen haastattelemien ihmisten mukaan Jokelassa yhteisön asioita yleensä käsitellään avoimesti, kun Kauhajoella etenkin vaikeuksista vaietaan muutenkin.

Tutkimushankkeessa verrattiin myös Suomea ja Yhdysvaltoja:

– Suomessa suru on yksityisempää. Yhdysvalloissa sitä politisoidaan. Media käsittelee uhreja ja heidän omaisiaan laajasti. He antavat surulle kasvot, Nurmi sanoo.

Hajottava pelko

Massaväkivalta tuhoaa turvallisuuden tunteen ja horjuttaa koko yhteiskunnan moraalista perustaa. Se aiheuttaa ihmisille moraalisen kriisin ja lisää yleensäkin väkivallan pelkoa.

– Jokelassa osa asukkaista koki, ettei paikallisyhteisö ole ennallaan. Koulusurmat herättivät huolta hyvinvointiyhteiskunnan tilasta ja yhteisten arvojen murenemisesta, sanoo koulusurmien jälkeisestä rikollisuuden pelosta huhtikuussa väittelevä tutkija Miika Vuori.

Jokelan surma oli ensimmäinen Suomessa ja moni piti sitä hirvittävänä yksittäistapauksena, jonka toistumista ei pelätty.

Vasta Kauhajoen tragedia teki koulusurmista suomalaisen ilmiön. Teon toistuvuus lisäsi pelkoa todennäköisesti surmapaikkojen ulkopuolellakin.

Samalla uhkaukset uusista koulusurmista lisääntyivät eri puolilla Suomea. Esimerkiksi vuonna 2010 netissä esitetyt uhkaukset johtivat 60 tapauksen poliisitutkintaan.

Ulkomailla tapahtuneita koulusurmia käsiteltiin laajasti mediassa. Käsittelytavoillaan media voi vahvistaakin uhkakuvia.

Suru yhdistää, mutta pelko rikkoo yhteisöä. Jokelassa moni koki surman tehneen turvallisesta yhteisöstä vaarallisen. Epäluottamus joitakin kanssaihmisiä kohtaan kasvoi.

Kauhajoella surma järkytti, muttei tullut yhtä lähelle.

Kauhajoella surmien tekijä ja syyllinen oli yhteisön ulkopuolelta. Se teki uhasta epämääräisemmän, mutta yhtä lailla arkeen vaikuttavan.

– Pelon voimakkuuteen vaikutti myös yksilön elämäntilanne. Väkivallan uhan ollessa henkilökohtainen pelko lisääntyi, Vuori kertoo:

– Huoli koulusurmien toistumisesta oli voimakkaampaa kouluikäisten lasten vanhemmilla ja surmien uhreja tunteneilla. Lisäksi naiset olivat selvästi miehiä enemmän huolissaan väkivallasta.

Yhteisöllisyys ei ole aina hyvää

Tutkijoiden mukaan yhteisöjen erot on tärkeä tiedostaa. Samankaltaiseen hirmutekoon reagoidaan eri tavoin eri yhteisöissä. Kaikki yhteisöllisyys ei myöskään ole hyvää.

– Suomessa yhteisöllisestä kriisiavusta on vähän kokemusta. Sitä tarvitaan yksilöllisen avun rinnalle. Tällöin eri yhteisöjen erilaiset tarpeet on tiedostettava, Johanna Nurmi pohtii.

Jokelassa yhteisö oli monen voimavara surun käsittelyssä. Etenkin nuorille saman kokeneiden nuorten läsnäolo oli tärkeää: aikuisten ei koettu ymmärtävän samalla tavalla.

Jokelassa tekijän veljen ei annettu jatkaa samassa koulussa.

Yhteisö vahvistuu sulkemalla siihen kuulumattomat ulkopuolelle – julminkin keinoin. Jokelassa tekijän perhe ja perheen ystävät suljettiin yhteisen surun ulkopuolelle. Heille ei puhuttu, eikä tekijän veljen annettu jatkaa samassa koulussa.

– Yhteisö luo yhteiselle tragedialle yhteisen tarinan. Vaikka osa koki myötätuntoa, Jokelassa suurin osa korosti tekijän pahuutta. Se vapautti yhteisön vastuusta, Nurmi sanoo.

Koulun, kiusaamisen tai koko yhteisön roolia surmassa miettineet tulkinnat vaiennettiin Jokelassa käydyissä keskusteluissa, mikä oli surmien avoimempaa käsittelyä toivoneille raskasta.

Kauhajoella yhteisö oli lähtökohtaisesti vapaa syyllisyyden tunnosta ja se helpotti.

Siellä yhteisöllisyys oli näennäisesti heikompaa. Puhumattomuus perustuu sanattomaan sopimukseen oikeasta toimintatavasta, mikä koettiin tukahduttavanakin.

Monesta tuntui, ettei surun käsittelylle annettu tilaa eikä aikaa. Arkeen paluu merkitsi teeskenneltyä tavanomaisuutta. Esimerkiksi monien nuorten ahdistus nousi pintaan kuukausia surman jälkeen.

Nurmi viittaakin tutkimuksessaan niin kutsuttuun hiljaiseen yhteisöllisyyteen Kauhajoen kohdalla.

Viha yhdistää verkossa

Koulusurmien kohdalla netin yhteisöllisyys on olennaista. Jaettu ideologia ja kiinnostuksen kohteet yhdistävät globaalisti.

Heti Columbinen surman jälkeen verkkoon syntyi koulusurmia ihailevia yhteisöjä, joihin kuuluu satoja ihmisiä. He kokevat usein silmitöntä vihaa koko ihmiskuntaa kohtaan.

– Verkkokeskustelujen perusteella on vaikea sanoa, kuka ihailee väkivaltaa ilmiönä, kenen todellisuudentaju on hämärtynyt tai kuka suunnittelee veritekoja vakavissaan, professori Pekka Räsänen sanoo.

22-kaliiperin patruuna

Väkivallan ihailu ei ole uutta. Yhdysvaltalainen 1800-luvun lopulla elänyt murhamies Billy the Kid oli legenda jo 1900-luvulla, vaikka vihayhteisöt eivät olleet vielä tuolloin kansainvälisiä.

Suomalaisetkin surmat ovat olleet tarkkaan suunniteltuja, ja aiempia surmaajia jäljiteltiin esikuvina. Tekijät saivat surmiin kannustusta verkosta.

– Surmaajille väkivalta on spektaakkeli. Huomionhakuisuus mediassa on tärkeä motiivi, Räsänen sanoo.

Verkon syyllistäminen koulusurmista on yksinkertaistavaa. Kansainväliset yhteisöt ja rajattomat tiedonhakumahdollisuudet ovat jokaisen nuoren arkea, mutta vain murto-osa eksyy vihayhteisöihin ja heistäkin vain vähemmistö on valmis väkivaltaan.

Syrjäytyneisyys todellisessa elämässä altistaa usein vihayhteisöihin liittymiselle.

– Ennen syrjäytynyt oli yksin. Nyt verkko tarjoaa rinnakkaistodellisuuden, jossa kuka tahansa voi olla sankari, Räsänen sanoo.

Vihayhteisöissä ilmaistaan vihaa, mutta se syntyy muualla. Kelkasta pudonneille nuorille tulevaisuus voi näyttäytyä näköalattomana ja maailma mielettömänä. Heistä väkivalta on oikeutettu keino jakaa järjestystä.

>Miika Vuoren väitöskirja Social Solidarity and Fear of Crime – Community and individual approaches in responses to mass violence after school shootings tarkistetaan Turun yliopistossa 10.4.