Yksinäisyydestä kannattaa puhua suoraan, neuvoo kouluissa kiertävä asiantuntija Panu Janhunen

Ruokailut, paritehtävät, ryhmätyöt, välitunnit. Esimerkiksi nämä tilanteet ovat vaikeita hetkiä niille oppilaille, jotka kokevat yksinäisyyttä, kertoo HelsinkiMission asiantuntija Panu Janhunen. 

Hän työskentelee School to Belong -ohjelmassa, jonka tavoitteena on vähentää nuorten yksinäisyyttä. Mukana on jo 18 yläkoulua ja 107 toisen asteen oppilaitosta, ja ensi syksynä mukaan tulee uusia kouluja.  

– Nuorten kokema yksinäisyys on Suomessa huolestuttavalla tasolla, Janhunen sanoo. 

17 prosenttia nuorista vastasi School to Belongin kyselyssä, että kokee itsensä usein yksinäiseksi, ja seitsemän prosenttia sanoi kokevansa yksinäisyyttä tosi usein. Kyselyyn vastasi 3 500 nuorta. 

Janhunen ei pidä tilannetta kuitenkaan toivottomana, ja hankkeella on saatu aikaan lupaavia tuloksia. 

– Parhaimmillaan haitallinen yksinäisyys on saatu laskemaan 10 prosenttiyksikköä ohjelman kouluissa. 

Nuori voi hävetä yksinäisyyttään, eikä halua kertoa siitä vanhemmilleen. 

School to Belong pyrkii vaikuttamaan asenteisiin. 

– Kun pidän oppitunnin, lähden aina liikkeelle siitä, että me kaikki koemme yksinäisyyttä joskus. 

Yksinäisyys on meillä edelleen tabu, Janhunen muistuttaa. Siksi on tärkeää, että asiaa normalisoidaan. 

Yksi tapa on tarkastella yksinäisyyttä evoluutiohistorian näkökulmasta. Aikojen alussa mahdollisuutemme selvitä elossa olivat suuremmat, jos olimme osa laumaa. Jo sieltä juontaa juurensa se, että koemme yksinäisyyttä. 

– Yksinäisyyden tunne tarkoittaa, että olemme ihmisiä, ja kertoo, että tarvitsemme muita. 

Kun yksinäisyyttä saadaan normalisoitua, yksinäiset ihmiset eivät nuoresta näytä enää niin oudoilta. He eivät vain vielä ole tutustuneet kehenkään. 

Yksinäinen puolestaan voi rohkaistua. Hän voi ajatella, ettei ole vääränlainen, vaikka kokee yksinäisyyttä. Silloin voi rohkeasti mennä puhumaan jollekulle koulun aikuiselle tilanteesta.

Yksinäisyyttä torjutaan koulussa myös yhteisöllisyyttä vahvistamalla.

– Yksi tärkeimmistä asioista on se, että yksinäisyydestä tehdään koko oppilaitosyhteisön yhteinen asia. Ilmiötä ei pidä nähdä vain yksilön ongelmana. 

Yhteisö ei voi hyvin, jos siellä on yksilöitä, jotka eivät koe kuuluvansa porukkaan. Siksi kaikkien pitää olla vastaanottavaisempia: jokaisen tulee pyrkiä huomioimaan toisia enemmän. 

School to Belong -oppitunneilla oppilaille kerrotaan ystävällisyyden käänteentekevästä voimasta. Sillä, että tervehtii aamulla luokkakaveria tai kysyy häneltä mitä kuuluu, voi olla iso vaikutus jonkun elämään. 

Nuoret ovat Panu Janhusen mukaan ottaneet hyvin vastaan viestin yhteisestä vastuusta. 

– Kun oppilaille tehdään kysely oppitunnin jälkeen ja tiedustellaan, motivoiko oppitunti huolehtimaan omasta ja toisten hyvinvoinnista, valtaosa vastaa kyllä. 

Yhteisöllisyyttä kouluihin tuovat myös tempaukset. 

– Haluamme tuoda kouluarkeen kivoja juttuja, joissa oppilaat pääsisivät tutustumaan toisiinsa yli ryhmärajojen. Voi olla, ettei omasta luokasta löydy samanhenkistä tyyppiä, mutta rinnakkaisluokalta tai ylemmältä tai alemmalta vuosikurssilta voi löytyäkin joku.  

Ilmiötä ei pidä nähdä vain yksilön ongelmana. 

Opettajille kerrotaan koulutuksissa yksinäisyyden vaikutuksista. Ulkopuolelle jääminen voi vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen. Yksinäisyys voi vaikuttaa myös koulumenestykseen. 

– On tosi stressaavaa, jos nuori joutuu koko ajan miettimään, mitä muut luokassa hänestä ajattelevat. Tai pelkäämään, että opettaja määrää ryhmätyöhön. Stressi saa aikaan sen, että oppimisen mahdollistavat aivoalueet ovat nuorella heikommin käytössä. 

Mitä koulun aikuiset sitten voivat tehdä yksinäisten nuorten hyväksi? Janhunen suosittelee heille samaa kuin opiskelijoille: kysykää kuulumisia, huomioikaa ja osoittakaa kiinnostusta. 

– Opettajat vastaavat kyselyissämme, että he kysyvät aktiivisesti oppilaiden kuulumisia, mutta oppilaista tuntuu, ettei kukaan henkilökunnasta kysele heidän kuulumisiaan. Epäsuhtaa saattaa selittää se, että koulun aikuiset varmaan kyselevät kuulumisia, mutta onko niin, että he kysyvät aina samoilta tyypeiltä. Onko osa lapsista ikään kuin näkymättömiä? 

Hankkeen vanhempainilloista on tullut supersuosittuja. Yleisin asiantuntijoille niissä esitetty kysymys on: ”Miten voin tukea omaa lastani, joka on yksinäinen?” 

– Tähän on vaikea antaa suoraviivaista neuvoa, mutta sanon aina, että jo sillä on merkitystä, että lapsella on vanhempi, joka osoittaa välittävänsä. 

Panu Janhunen ottaisi yksinäisyysteeman puheeksi kotona ilman sen kummempia arkailuja. 

– Ei auta, että tanssii asian ympärillä ja yrittää tarkkailemalla kerätä vihjeitä, onko lapsella haasteita liittyä muiden seuraan. Parempi on kysyä suoraan: ”Koetko yksinäisyyttä?” Tai ”Oletko yksinäinen?” 

Janhunen painottaa kuuntelun merkitystä. Ja kun lapsi vastaa, on erityisen tärkeää, että aikuinen todella kuuntelee ja keskittyy siihen, miten lapsi itse kokee oman tilanteensa. 

– Yksinäisyyden kokeminen on tosi yksilöllistä. Nuoren pitää saada kertoa, mitä se hänen kohdallaan merkitsee – ilman, että aikuinen olettaa mitään.  

Voi olla, että vanhemman huoli on isompi kuin nuoren oma huoli. Vanhemmille voi tulla myös yllätyksenä, että nuorella on läheisiä ystävyyssuhteita verkossa.

Ystävyyssuhteet eivät aina näy vanhemmille, vaikka niitä olisi. 

Usein vanhemmat kiirehtivät löytämään yksinäisyyteen ratkaisuja.

– Aina, kun jollain on ongelma, on inhimillistä, että hänelle tekisi mieli tarjota keinoja, mutta siinä kannattaa toppuutella itseään. 

Nuorta auttaa eniten se, että joku on valmis kuulemaan hänen kokemuksestaan. Pointti ei ole se, että vanhempi kertoo ideoitaan, vaan se, että lapsi alkaa itse löytää vastauksia, kun hän puhuu ongelmastaan. 

Voi myös olla, ettei nuori halua puhua oman vanhemman kanssa näin intiimistä asiasta. Syynä voi olla esimerkiksi häpeä, jolta lapsi haluaa suojella vanhempaansa. 

Näissä tilanteissa vanhemman kannattaa huolehtia siitä, että nuorella on joku toinen aikuinen, jolle puhua. Se voi olla kummi, valmentaja, isovanhempi, koulukuraattori tai vaikka Nuorten kriisipisteen työntekijä. 

– Yksinäisyydessä on paljon kyse siitä, että nuori kokee, ettei sillä, mitä hän käy läpi, ole kenellekään muulle merkitystä. Hänestä tuntuu kuin olisi näkymätön. Siksi on tärkeää, että me kaikki muistamme huomioida ympärillämme olevia nuoria erilaisissa arjen kohtaamisissa. Annetaan yhdessä lapsille ja nuorille kokemus, että he ovat arvokkaita! 

Mitä jos lapsella ei ole kavereita?

1. Kysy asiasta suoraan. Jos lapsi ärsyyntyy kysymyksestä, saatat olla oikeilla jäljillä. Kerro lapselle, että seisot hänen rinnallaan, oli tilanne mikä tahansa ja että olet aina valmis juttelemaan.
2. Älä tarjoa valmiita ratkaisuja. Lasta voi tukea parhaiten kuuntelemalla. Keskity ja yritä eläytyä hänen tilanteeseensa. Tarvittaessa voit kysyä tarkentavia kysymyksiä.
3. Vinkkaa lapselle, että koulussa on kuraattori, jonka puheille voi mennä. Kerro myös Nuorten kriisipisteen tarjoamasta keskusteluavusta. Puhumalla tilanteestaan jollekulle ulkopuoliselle lapsi voi huomata mahdollisuuksia, joita ei ole ennen nähnyt.

Vinkit antoi asiantuntija Panu Janhunen HelsinkiMissiosta.