”Älä kysy todistuksen numeroita, kun juhlit koulunsa päättävää”
Viime keväänä lastani harmitti koulun päättäjäisiin lähteminen. Hän odotti kyllä kesälomaa, mutta sitä ennen edessä olisivat pakolliset juhlallisuudet. ”En taaskaan saa stipendiä”, hän päätteli.
Äidin sydän otti osuman vastaan. Lapseni oli todennäköisesti oikeassa.
Stipendejä jaetaan monenlaisista onnistumisista: matematiikassa pärjäämisestä, innokkaasta urheilusta, lukuhaasteiden suorittamisesta, hyvistä kaveritaidoista. Tunnustus tulee usein asiasta, joka on stipendin saajalle luontaisesti helppoa. Lukutoukkaa ei tarvitse patistaa tarttumaan kirjaan, eikä sosiaalisesti taitavaa lasta opettaa huomioimaan luokkakavereita. Sitä en epäile, etteivätkö myös nämä lapset iloitse palkinnostaan koko sydämestään.
Mutta arvaako kukaan, miten monta kyyneltä on vuodattanut lukuläksyjen ääressä hän, jonka päässä kirjaimet eivät millään meinaa asettua oikeaan järjestykseen? Tai miten valtavaa itsensä ylittämistä voi vaatia se, että istuu kokonaisen oppitunnin hiljaa paikoillaan? Sinnikkäin voi olla se, joka on aina aamulla myöhässä, mutta saapuu kuitenkin paikalle.
Onneksi monissa kouluissa palkitaan myös tsemppareita. Mutta jos oppilaita on satoja ja palkinnon saajia yksi tai kaksi, moni parhaansa yrittänyt jää huomaamatta.
Minun lapsuuteni alakoulussa ei jaettu stipendejä. Nyt äitinä ajattelen, että ehkä tässä asiassa ennen oli paremmin. Emme osanneet niitä kaivata, eikä kenenkään juhlapäivää varjostanut jännitys siitä, tulevatko omat pyrinnöt huomioiduksi vai eivät.
Voit kysyä: Mistä olet ylpeä? Miten voisin auttaa sinua saavuttamaan unelmiasi?
Tällä viikolla juhlitaan monia koulunsa päättäviä. Parhaansa yrittäneitä, epävarmassa maailmantilanteessa luovineita.
Moni heistä kantaa huolta tulevaisuudesta. Minne suuntaan pitäisi lähteä, mistä avautuisi opiskelupaikka ja millä alalla riittäisi töitä vuosikymmeniksi eteenpäin?
Annan ohjeen jokaiselle juhliin lähtijälle: Älä kysy todistuksen numeroista. Lapsi tai nuori kertoo ne itse, jos haluaa. Sen sijaan voit kysyä: Missä onnistuit tänä vuonna? Mistä olet ylpeä? Miten voisin auttaa sinua saavuttamaan unelmiasi?
Hyvin tsempattu, vaikka ei tullut stipendiä eikä kiitettävien riviä todistukseen.
Lopuksi myönnän juhlallisesti stipendin teille kanssavanhemmat ja -kasvattajat, joille lukuvuosi tuntui pitkältä räpiköinniltä kohti Suvivirttä.
Hyvin tsempattu kaikkina niinä aamuina, kun lapsi ei olisi halunnut nousta ylös. Hyvin tsempattu, kun tieto ei meinannut tarttua lapsen päähän, kun ei kiinnostanut, kun kaikki oli ihan tyhmää.
Hyvin tsempattu, kun Wilma lauloi kesken palaverin ja padel-tunnin. Hyvin tsempattu silloinkin, kun myyjäiset ja vanhempainyhdistyksen kokous jäivät taas kerran väliin. Hyvin tsempattu, kun kolmaskin vatsatauti löysi tiensä kotiinne.
Hyvin tsempattu, vaikka ei tullut stipendiä eikä kiitettävien riviä todistukseen.
Toivon, että sinä ja lapsesi muistatte, että numerot eivät ole ihmisarvon mitta. Ne arvioivat oppimiselle asetettuja tavoitteita, mutta eivät aina palkitse yrittämisestä, sinnikkyydestä tai itsensä ylittämisestä.
Jokainen lapsi on arvokas ja täydellinen – todistuksesta riippumatta.
Kuuntele kolumni
