Kokemus opettaa
Helsinkiläisen Pääskylän päiväkodin esikoululaiset Reino Onni Ilmari Karisalmi, 6, ja Henni Elisabet Haajanen, 7, saapuvat haastatteluun suoraan lepäilemästä. Sitä ennen on nautittu iso kasa pinaattilettuja.
Keskustelemme siivoamisesta, joka on molemmille tuttua.
– Tykkään eniten järjestelemisestä, sanoo Henni.
Olen niin usein leikkinyt piikaa, että olen oppinut siivoamaan siinä.
– Keräilen posliiniesineitä, minulla on niitä jo 26. Järjestelen niitä ja pyyhin niistä pölyjä.
– Minä keräilen harvinaisia pullonkorkkeja. Minulla on niitä noin 45. Säilytän niitä vanhassa käsilaukussa. Etsin niitä ihmisten joukosta, kuten Lintsin läheltä kallioilta.
Reinolla menee runsaasti aikaa Star Wars -legojen pitämisessä puhtaana.
– Minulla on niitä kaksi hyllyllistä. Nostan niitä ja pyyhin keittiörätillä. Ne ovat aika kalliita, siksi niistä pitää huolehtia, Reino kuvailee.
Siivoamisen laiminlyönnistä ei hyvää seuraa.
– Viimeksi, kun jätin siivoamatta, kaikki legot olivat lattialla, peli keräämättä ja kynät ja paperit pöydällä hujan hajan. Se ei ollut mukavaa. Nyt minulla on se asia vähän paremmin, Henni kertoo.
Henni tuntee Ilona-siivoojan.
– Hän käy meillä ja siivoaa ahkerasti. Sitä ennen pitää kerätä kaikki tavarat lattioilta, etteivät ne joudu vahingossa imuriin.
– Sirpa siivoaa päiväkodissa, mutta vain lounaan jälkeen, Reino muistaa.
– Niin, koska välipalan jälkeen me siivoamme itse, Henni lisää.
Työn raskaudesta lapset ovat hieman eri linjoilla.
– Aika raskasta, vaikka ei näytä siltä, tuumii Reino.
– Ei se ole kauhean raskasta, olen vähän itsekin kokenut sitä, penää Henni.
– Entä imurointi? Sekä lounaan että välipalan jälkeen, ajattelepa sitä! Reino haastaa.
– Siivoaminen on kyllä myös aika hauskaa, Henni vastaa.
– Aku Ankalla ainakin oli rankkaa, kun hän joutui putsaamaan kaikki Roopen kolikot, Reino huokaa.
Siivoaminen on tärkeää siksi, että ihmisten olisi mukavampi elää.
– Jos kaikki lopettaisivat siivoamisen, maailma olisi täynnä tyhjiä pulloja ja huumeita, Henni virkkoo.
– Mikä on huume? Reino kysyy.
– No semmosta kamalaa, josta tulee humalaan. Sitä on ruiskussa.
– Olen kerran nähnyt semmosen ruiskun maassa, jossa oli vielä kärki, Reino sitten muistaa.
– Kerran näin semmosta, että kaks tyyppiä potkivat roskista ja sitten se kaatui ja ne kaikki roskat levisivät, mutta ne eivät keränneet niitä. Ne vain lähtivät pois. Sitten seuraavana päivänä siinä ei ollut enää roskistakaan, joku oli vienyt kaikki pois.
Toisinaan ihmistenkin täytyy siivota itsensä.
– Silloin käydään saunassa. Yleensä sinne mennään hikoilemaan, Reino tietää.
– Meidän saunassa on sellaiset mukavat saunatyynytkin, hän lisää.
– Mä pesen itseni saippualla ja sitten hiukset sampoolla ja lopuksi laitan hoitoainetta, Henni selvittää.
– Saunassakin pitää sitten jäljet siivota, hän muistuttaa.
Sinipiikaa puristetaan, sitten siitä tulee vettä ja se voi olla aika tummaakin.
Erilaisista välineistä on siivouksessa hyötyä.
– Moppi on siivousharja, meillä on kotileikissä semmoinen, Henni sanoo.
Sinipiika on tuttu Reinolle.
– Sitä puristetaan, sitten siitä tulee vettä ja se voi olla aika tummaakin.
Mäntysuopakin tiedetään.
– Se on semmonen tuoksujuttu, Henni sanoo.
Siivoojan ammattiin voi kuulemma helposti oppia.
– Varmaankin se tapahtuu silleen, että ne on ehkä jo lapsena siivonneet ja niillä on sitten siitä paljon kokemusta, Henni tuumii ja jatkaa:
– Mulla on siivoamisesta jo lapsesta saakka kokemusta, koska olen niin usein leikkinyt piikaa, että olen oppinut.
Molemmat siivoavat oman huoneensa, mutta kummankin kotona siivoaa pääasiassa äiti.
– Isä siivoaa ainoastaan pöydän ja sitten hän katsoo telkkaria, Henni kertoo.
Jatkuvaa raatamista ei siivoojienkaan elämä ole.
– Siivooja pitää lomaa silloin, kun päiväkotikin on lomalla, Reino sanoo.
– Niin, tai silloin kun niiden työpaikka on kiinni. Niillä on kyllä myös vaihdokkaita, ettei aina tarvi saman olla töissä, tietää Henni.
Kansainvälinen siivoojien oikeuksien päivä 17.6.
Välillä siivoojatkin voivat juhlia.
– Ainakin syntymäpäivänä, Reino sanoo.
– Tai sitten, jos he ovat tehneet jo kaksi vuotta työtä, Henni lisää.