Kohti vaaleja
Lapsuus vaikuttaa yksilön koko elämään. Se on korvaamaton ajanjakso ihmisen elämässä. Lapsen oikeuksia sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia vahvistava politiikka rakentaa tulevaisuutta. Siksi huhtikuiset eduskuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät.
Lastensuojelun Keskusliitto pitää vaikuttamistyössään esillä neljää ilmiötä, joihin on haettava ratkaisuja seuraavalla eduskuntakaudella.
Nuorten mielenterveys herätti huolta jo ennen koronapandemiaa. Haasteet ovat yleistyneet niin nopeasti, että pelkkä hoidon ja terapian lisääminen ei ole kestävä ratkaisu. Mielen hyvinvointia on edistettävä kouluissa, oppilaitoksissa ja vapaa-ajalla. Katse on kiinnitettävä lasten ja nuorten kaverisuhteisiin, ja aikuisten on oltava nuorten saatavilla. Lapsia ja nuoria ei voi tukea etäältä, vaan kohtaamalla arjessa.
Ylisukupolvinen syrjäytyminen ja huono-osaisuuden periytyminen kertoo hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistumisesta. Tämän kehityksen katkaiseminen vaatii niin palvelu- kuin etuusjärjestelmänkin tavoitteellista uudistamista. Laadukas koulutuspolku on tehokkain keino turvata jokaisen lapsen mahdollisuus kehittyä täyteen potentiaaliinsa. Sen lisäksi on toteutettava lastensuojelulain kokonaisuudistus ja uudistettava sosiaaliturvaa ehkäisemään lapsiperheköyhyyttä.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden laatua ja saatavuutta haastaa ennen kaikkea pula henkilöstöstä. Lisäraha ei auta, ellei meillä ole ammattilaisia, joita palkata palveluita toteuttamaan. Hyvinvoinnin tekijöille on annettava mahdollisuus tehdä työnsä hyvin ja kokea onnistumista työssään. Heidän täytyy myös saada kehittää omaa työtään. Henkilöstöpulaan voidaan vaikuttaa myös siirtämällä palvelujen painopistettä varhaisempaan vaiheeseen sekä karsimalla päällekkäisyyttä ja häiriökysyntää.
Luottamus on elintärkeä voimavara. Koronakriisiä ja Ukrainan sotaa pidempiaikainen ilmastokriisi laajoine vaikutuksineen synkentää näköaloja. Niinpä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa on vahvistettava lasten, nuorten ja perheiden uskoa tulevaisuuteen niin talouden, osallistumisen kuin yhdenvertaisuudenkin näkökulmasta.
Tulevien päättäjien on vahvistettava lapsen oikeuksia edelleen. Siihen tarvitaan oikeuksia kannattelevia yhteiskunnallisia rakenteita, kuten kansallista lapsistrategiaa, lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia sekä perhekeskustoiminnan kehittämistä ja järjestöjen toimintaedellytysten turvaamista.
Onnellinen lapsuus luo kestävän pohjan huomisen yhteiskunnalle. Tulevat kansanedustajat ovat avainroolissa huomisen yhteiskunnan rakentamisessa.
PS
Koska lapset eivät voi itse äänestää, meidän aikuisten tulee huolehtia siitä, että annamme äänemme lapselle. Osoitteessa www.lskl.fi/aanilapselle voit tarkistaa, onko ehdokkaasi Ääni lapselle.
Ulla Siimes on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.
Kommentit (0)