Keskiössä lapsen oikeus opetukseen

Kuuntele pääkirjoitus!

Lukija: Ulla Siimes

Suomea on pidetty koulutuksen supermaana, mutta uusimmat PISA-tulokset (okm.fi) vahvistavat jo aiemmin nähtyä osaamisen laskevaa suuntaa. Eri mediat ovat pursunneet analyysejä tuloksista, joista on syytetty niin digilaitteita, koulua, vanhempia, Opetushallitusta kuin ministeriötäkin.

Koulua ja oppimistuloksia ei voi eristää yhteiskunnasta. Suomessa peruskoulu pystyi aiemmin tasoittamaan lasten ja nuorten taustasta johtuvia oppimiseroja, mutta enää se ei sitä tee. Jotta saamme pidettyä kaikki lapset ja nuoret kyydissä, ei vanhemmille ja kodeille voi sysätä nykyistä suurempaa vastuuta oppimisesta. Koulun on – yhteistyössä kotien kanssa – taattava kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Erilaiset oppijat eivät ole ”ongelma, johon on löydettävä ratkaisu”– olipa erilaisuus sitten neuropsykiatrista tai vaikkapa kulttuuritaustasta johtuvaa. Erilaiset oppijat ovat lapsia ja nuoria, joiden vahvuuksien ja tarpeiden huomiointi on välttämätöntä. Monet heitä tukevat ratkaisut, kuten kielitietoisuus, vahvat koulupäivän ja tuntien rakenteet, toiminnanohjaus sekä hyvän käytöksen vahvistaminen, auttavat ihan kaikkia lapsia.

On selvää, että inkluusiota ei saa käyttää säästötoimenpiteenä. Inkluusio ei ole valinta vaan ihmisoikeus.

Digitaalisuus on osa niin lasten ja nuorten arkea kuin opetusta ja oppimistakin. On pystyttävä luomaan tapoja ja malleja, joissa digitaalisuus on luonteva osa oppimista. On voitava opettaa digitaalisten laitteiden järkevää ja turvallista käyttöä, mutta myös rajata niitä riittävästi ja puuttua aktiivisesti häiriökäyttöön. Lainsäädännön taakse on turha piiloutua, sillä jo nykyisellään vanhempien kanssa on mahdollista sopia erilaisista käytännöistä.

Koulun päälle ei voi ripotella tuhkaa asioista, jotka eivät ole totta. Nykyiset opetussuunnitelman perusteet eivät vaadi lapsilta itseohjautuvuutta tai pakota rakentamaan seinättömiä kouluja.

Tulisikin miettiä, mistä nämä johtopäätökset on julkisessa keskustelussa vedetty ja millaisiksi opetussuunnitelman perusteet on jatkossa syytä laatia, jotta kaikki ymmärtävät niiden tavoitteet ja tarkoituksen.

Koulun kehittäminen on jatkuvaa työtä. Eri hallitusten aikana on tehty visiotyötä, mutta valittu suunta on vietävä myös käytäntöön. On pohdittava, mitkä asiat ovat lasten, nuorten ja yhteiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta olennaisia ja mitä haluamme perusopetuksella saavuttaa. Samalla on uskallettava kysyä, mittaako PISA näitä asioita vai pitäisikö opetussuunnitelman tavoitteiden toteutumisen tarkasteluun valita jotkin toiset mittarit.

Koulu ei yksin voi pitää huolta lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Koska vain hyvinvoiva lapsi oppii, on lasten ja nuorten saatava myös muu tarvitsemansa tuki ja palvelut. Vanhemmuuden tuki on olennaisessa roolissa, kun puhutaan kotien kasvatusvastuusta ja oppimisen tukemisesta kodeissa. Ja ennen kaikkea on muistettava, että perusopetuksen kehittämisen keskiössä on oltava lapsen oikeus opetukseen.

Ulla Siimes on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.