Hyppää sisältöön

Kaksi totuutta – totta molemmat

Samalla viikolla kun Unicef julkaisee Suomea mairittelevat tulokset lasten hyvinvoinnista rikkaissa maissa, kertoo Helsingin kaupunki lastensuojeluilmoitusten ennätyksestä alkuvuonna.
Julkaistu
Teksti Seppo Sauro
Kaksi totuutta – totta molemmat

Keskimäärin Suomen lapset voivat niin hyvin, että olemme maailman huippuluokkaa. Materia, terveys ja koulutus ovat valttejamme.

Ainoat pahoinvoinnin signaalit liittyvät tutkimuksessa tiettyihin riskitekijöihin. Esimerkiksi 11-, 13- ja 15-vuotiaiden kokemukset alkoholista vievät Suomen koko joukon toiseksi viimeiseksi. Hälytyskellot kilisevät myös tupakan, ylipainon ja jopa päivittäisten hedelmien syönnin suhteen.

Lastemme hyvinvointi on juuri tällaista. Suuren enemmistön hyvinvointi lisääntyy, ja samanaikaisesti pahoinvoivan vähemmistön määrä kasvaa. Tämä asia korjaantuu vain kohdistamalla huonosti voiville lapsille ja heidän vanhemmilleen vahvaa ja välitöntä tukea. Neuvola, varhaiskasvatus ja koulu ovat avainasemassa niin kuin myös perheiden toimeentulo ja aikuisille suunnatut palvelut.

Moralisointi ei – tässäkään – asiassa auta.

Unifecin raportti

PS.

Pakko katsoa! Varsinkin ne porukoiden jutut. Mikä riemu ja yritys vähemmänkin taitavilla… Tuohon tv-ohjelmaan voisin kannustaa mukaan lapseni tai heidän lapsensa. Ryhmä antaa voimaa ja tukea, mikä on hieno kokemus, vaikka päätyisikin häviöön.

Pakko tanssia! Ollaanko me Suomessa? Juu, täällä ollaan ja toteutetaan jotain superjenkkijotainformaattia. Pitäisiköhän sanoa, että onneksi? Joku voittaa, joku häviää ja putoaa, mutta miten hienosti tilanteita käsitellään siten, että osallistujien energia säilyy.

Hienoa, Vilma: olit ainoa, jonka tunsin satojen osallistujien joukosta!