Kaiken takana on tunne
Antaa teinin nukkua
Teinien ärtyisyys ja huono opiskeluvire eivät ole asenne- vaan ajoitusongelma. Koulun alkamisaika ei sovi yksiin nuoren biologisen kellon kanssa, ja unet jäävät vähiin. Alkamisajan myöhentäminen kohentaisi teini-ikäisten mielialaa ja oppimistuloksia, kertoo äskettäin julkaistu amerikkalainen tutkimus.
Varhaista lintua ja aamunvirkkua talonväkeä ylistävät sanonnat kertovat menneiden aikojen välttämättömyydestä, josta tehtiin hyve. Vanhoja moraalisääntöjä kunnioittava koulu on ymmärtänyt teini-ikäisten oppilaiden väsymyksen ja ärtyneisyyden väärin: syynä on pidetty nuorten laiskuutta ja taipumusta valvoa liian myöhään.
Tutkijoiden mukaan kyse ei ole sen enempää saamattomuudesta kuin nukkumaanmenoajoistakaan, vaan ihmisen biologisen kellon iän myötä muuttuvasta käynnistä.
Alakouluvuosina ongelmaa ei ole, sillä aikainen herätys sopii hyvin lapsen biologisen kellon rytmiin Murrosiän myötä tilanne muuttuu radikaalisti: tutkijoiden mukaan sosiaalisen ja biologisen kellon välinen epätahtisuus on nuoruusiässä pahempi kuin missään muussa elämänvaiheessa.
Kyse on suprakiasmaattiseksi tumakkeeksi kutsutussa, unirytmiä ja vireystilaa säätelevässä aivojen osassa tapahtuvista muutoksista, joiden vuoksi optimaalinen unijakso siirtyy eteenpäin.
Hyvin harva teini kykenee nukahtamaan ennen kello 23:a. Kun biologiset tosiasiat yhdistetään aikaisiin ja joustamattomiin koulun alkamisaikoihin, saadaan tulokseksi kroonisesta univajeesta kärsiviä, väsyneitä ja kärttyisiä nuoria.
Nykyistä myöhäisemmän koulunkellon kilahduksen hyödyistä nuoruusikäisille on paljon tutkimustietoa. Aikaista koulupäivän aloitusta taas ei tiettävästi puolla yksikään tutkimus.
Meidän perhe -lehti järjesti viime vuonna nettisivullaan kyselyn aiheesta alkaako koulupäivä liian aikaisin. Alkaa, vastasi 61 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Tiede on heidän kanssaan samaa mieltä.
>Paul Kelley ym.: Synchronizing education to adolescent biology: ’let teens sleep, start school later’. Taylor & Francis Online, elokuu 2014.
Sovellus kehittää tunteiden lukutaitoa
Ihminen suunnistaa sosiaalisessa maastossa paljolti toisten ihmisten tunteita tunnistamalla. Tienviitoista tärkeimpiä ovat kanssaihmisten kasvonilmeet. Taito lukea ilmeitä oikein auttaa sosiaaliseen ympäristöön sopeutumisessa, edistää mielenterveyttä ja tuo menestystä työelämässä.
Lincolnin yliopistossa Englannissa tehty tutkimus osoitti, että lapsille voidaan opettaa kasvonilmeiden lukutaitoa yksikertaisen opetusohjelman avulla. Tuloksista uskotaan olevan hyötyä tunteiden tunnistamisen vaikeudesta kärsiville lapsille ja aikuisillekin. Tällaisia vaikeuksia liittyy esimerkiksi autismiin ja Aspergerin oireyhtymään.
Kasvoja katsoessa huomio kiinnittyy ensiksi suun seutuun ja ennen kaikkea silmiin. Tutkijat selvittivät liittyikö se, mihin kasvojen osaan lapsen katse ensiksi kiinnittyy, hänen kykyynsä tunnistaa tunteita oikein. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 9-vuotiaita.
Lapsille esitettyjen, kuvankäsittelyohjelmalla luotujen kuvien ilmeet vaihtelivat pienestä hymynpoikasesta leveään virnistykseen. Tehtävänä oli tunnistaa ilmeen takana vaikuttava tunne. Väärästä vastauksesta ilmoitettiin äänimerkillä.
Neljän katselukerran jälkeen lapset oppivat kiinnittämään huomionsa tunteiden tarkan tunnistamisen kannalta olennaiseen kasvojen osaan, silmiin. Tämän he oppivat ilman erillistä ohjeistusta, eli yrityksen ja erehdyksen kautta.
Aikuisiin koehenkilöihin verrattuna lapset kiinnittivät enemmän huomiota suuhun ja vähemmän silmiin. Harjoitus lisäsi silmien katseluun käytettyä aikaa molemmissa ryhmissä, lapsilla kuitenkin enemmän kuin aikuisilla.
Pian jokainen pääsee testaamaan omaa ja läheistensä tunteiden lukutaitoa älypuhelimella, sillä tutkijat kehittelevät tarkoitukseen sopivaa mobiilisovellusta.
>Petra Pollux ym.: Facial Expression Training Optimises Viewing Strategy in Children and Adults. PLoS ONE, elokuu 2014.
Isyysloma kunniaan
Herkkä ja huomaavainen isä on tärkeä lapsen kehitykselle – jos isä on läsnä. Lapset, jotka viettävät ensimmäisen ikävuotensa mittaan paljon aikaa isänsä kanssa, käyttäytyvät muita lapsia kontrolloidummin kaksivuotiaina, kertoo norjalainen Kristian Berg Nordahl väitöksessään.
Hyvien tulosten edellytys oli isän ja lapsen välinen positiivinen vuorovaikutus. Jos vuorovaikutus oli negatiivista, lapsen sosiaaliset taidot olivat kolmivuotiaana tavallista heikommat.
Positiiviseen vuorovaikutukseen kykenevä isä osaa ottaa huomioon sen, mitä pikkulapsi teoillaan ja ilmeillään viestii. Kommunikaatio toimii, isä on kärsivällinen ja hän osaa olla aloitteellinen, kun tulee aika siirtyä leikistä toiseen.
Negatiivisessa vuorovaikutuksessa isä kontrolloi leikkiä lapsen reaktioita odottamatta ja huomioimatta. Isä saattaa keskeyttää leikin tuomalla mukaan uusia leluja tai puuttumalla leikin kulkuun tyyliin ”ei noin vaan näin” Puuttumisesta seuraa, että lapsi alkaa vastustaa isän ratkaisuja tai menettää mielenkiintonsa leikkiin.
Nordahlin aineistossa 15 prosenttia isistä ajautui silloin tällöin negatiiviseen vuotovaikutukseen lapsensa kanssa. Tutkijan mukaan niin käy kaikille vanhemmille joskus.
Tutkimuksen pääaineistona olivat 750 norjalaisisän nauhoitetut leikit alle yksivuotiaan lapsen kanssa. Isän ja äidin lapselle omistautumisen eroja puolestaan analysoitiin 39 perheen aineistolla.
Isän omistautuminen lapselleen osoittautui äidin omistautumista positiivisemmaksi, jos lapsi oli poika. Jos lapsi oli tyttö, isän ja äidin omistautumisen laadussa ei ollut eroja.
Omistautumisen positiivisuudella Nordahl tarkoittaa esimerkiksi aloitteellisuutta leikkiin ryhtymisen ja sen organisoinnin suhteen, hymyilyä leikin aikana sekä lapsen kehumista ja rohkaisemista.
Tutkimuksen luonnollinen johtopäätös on, että isyyslomia pitäisi pyrkiä kaikin tavoin lisäämään.
Lomien lisäksi isät tarvitsevat neuvoja vuorovaikutuksen parantamiseen.
>Kristian Berg Nordahl: Early Father-Child Interaction in a Father-Friendly Context: Gender Differences, Child Outcomes, and Protective Factors related to Fathers’ Parenting Behaviors with One-year-olds. Bergenin yliopisto 2014.
