Johanna Korhonen: Outo ja surkea sukupuolten sota
Koska kiireisempiä käninän aiheita ei ilmeisesti ollut jonoksi asti, mediassa virisi alkuvuodesta keskustelu kestoaiheesta: miesten ja naisten välisistä suhteista.
Se alkoi yksilöiden mielipidekirjoituksina Hesarissa ja joissain muissakin sanomalehdissä. Nainen ei ollut löytänyt fiksua miestä, vaikka oli itse kaikin puolin kelpo. Mies oli ollut moitteeton, mutta ei ollut kelvannut nirsoille naisille. Toinen nainen muistutti, ettei kenenkään ole pakko seurustella ääliön mutta ei fiksunkaan kanssa. Toinen mies piti tilannetta turhauttavana ja toivottomana ja erityisen tuhoisana lapsille, jotka tällä menolla jäävät kokonaan syntymättä.
Yksilöiden välinen suukopu laajeni pian joukkueotteluiksi, joissa osanottajina olivat kokonaiset sukupuolet. Kirjoittajien mielestä kaikki naiset olivat sitä, tätä ja tuota, kaikki miehet puolestaan jotain päinvastaista. Miehet jurottavat, naiset pomottavat. Naiset mäkättävät, miehet kärttyilevät. Miehet pakoilevat, naiset päsmäröivät. Naiset jättävät. Miehet jättävät.
Toinenkin yhteinen piirre sukupuolilla oli: ensitreffien jälkeen sekä naiset että miehet onnistuivat katoamaan jälkiä jättämättä, viitsimättä lähettää edes sitä ainoaa ”kiitos tapaamisesta, mutta ei kiitos” -viestiä.
Joukkuerähäköinnistä oli lyhyt askel käsikirjoituksen seuraavaan pakolliseen näytökseen: siihen, että joku käyttää mielipidekirjoituksessa käsitettä ”sukupuolten välinen sota”.
Sota? Sukupuolten välillä? Miehet vastaan naiset, naiset vastaan miehet? Oletteko aivan tosissanne?
Samaan aikaan elämme outoa maailmanaikaa, jona sukupuoli, ja nimenomaisesti kahden ja vain kahden sukupuolen järjestelmä, on monelle tärkeämpää kuin mikään muu. Perussuomalaisnuoret teettivät suunnilleen vuosi sitten jopa lippalakkeja, joissa oli jämäkkä teksti ”tyttö” tai ”poika”.
Kun viranomainen sai aikaan esitteen, jossa todettiin että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, eräät kansanedustajat vetivät herneen nenään, eikä sitä ole vielä tänäkään päivänä saatu sieltä pois.
Mitä tämä tämmöinen on? Miksi sukupuoli ja sukupuolessa eläminen ovat edelleen näin kauhean vaikeita asioita?
Sain ilon tutustua kolme vuotta sitten edesmenneeseen runoilija, kirjailija Mirkka Rekolaan hänen viimeisinä elinvuosinaan. Mirkka oli näkijä, ajattelija ja suuri sanankäyttäjä. Hänen terveytensä jo heikennyttyä puhuimme silloin tällöin puhelimessa.
Useammassakin puhelussa Mirkka otti esille yhden suuren teemansa: ihmisyyden uudistamisen. Hänen käsityksensä mukaan ihmisyys on tullut pisteeseen, jossa se kaipaa monenlaista uudelleenarviointia, ei vähiten eettistä ja moraalista. Mutta yksi näkökulma oli sukupuoli.
Mirkan mielestä ihmisten tulisi yhdessä yrittää vapautua sukupuolensa (minkä tahansa) kahleista, ahtaista määrittelyistä, normeista ja valmiiksi kirjoitetuista repliikeistä, koska ne tekevät elämästä tarpeettomalla tavalla vaikeaa.
Normeista poikkeavat ihmiset saattoivat Mirkka Rekolan ajattelussa olla tässä ihmisyyden uudistamisessa avuksi. Kun joku ei sovi normiin, hän voi olemassaolollaan ja omalla elämällään väljentää normia niin, että sukupuoleltaan selkeän perusheteronkin on helpompi elää.
Tätä miettikäämme, toivon. Runoilijan radikaali ajatus ratkaisisi monta ongelmaa.
Johanna Korhonen on kustantaja, toimittaja ja kirkkolaulaja, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.
