Isyys avartuu, vanhemmuusoppaat eivät
Photo of bearded father dressed in blue sweater cooking at kitchen with his little cute son
Isyyttä on perinteisesti tutkittu negatiivisesta lähtökohdasta: on selvitetty isän puuttumisen vaikutuksia lapseen. Positiivisena voimavarana isyyttä on Nelli Riiheläisen mukaan alettu tutkia vasta tällä vuosituhannella.
Tutkimuksen suunnanmuutos seuraa yleistä asennemuutosta. Suurimmalle osalle miehistä on nykyään itsestään selvää, että perheen perustamisen jälkeen puolet vanhemmuudesta kuuluu isälle. Isät ovat sekä kykeneviä että halukkaita hoivaamaan omia lapsiaan.
Riiheläinen osoittaa viime keväänä valmistuneessa gradussaan, että aktiivisen isyyden esiinmarssi näkyy ja tuntuu myös uudessa suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Hän luonnehtii tutkimiensa kuuden suomalaisen 2000-luvun kuvakirjan isäkuvaa osallistuvaksi, läsnä olevaksi, hassuttelevaksi ja huolehtivaksi.
Tutkittavat kirjat valittiin neljän kriteerin perusteella: isähahmon tuli esiintyä kirjassa merkittävässä roolissa, kirjan piti olla lapsille tarkoitettu kuvakirja, ja sen tuli olla suomalaisen kirjailijan 2000-luvulla julkaisema.
Suurin osa kirjojen isähahmoa suoraan kuvaavista adjektiiveista oli sävyltään positiivisia. Isää kuvailtiin mm. lempeäksi, isälliseksi, lohduttavaksi, kannustavaksi, huolehtivaiseksi ja rakastavaksi.
Negatiivisessa sävyssä kuvataan yleensä vain isän hetkellistä mielentilaa.
Kirjan aihepiiri vaikutti selkeästi kuvailevien sanojen laatuun. Surullista tai vaikeaa aihetta käsittelevä kirja sisälsi enemmän negatiivista kuvailua kuin kirja, jonka aihe oli kepeä ja helppo.
Vanhemmuusoppaat eivät luota mieheen
Suomalaisten vanhemmuusoppaiden näkemys isyydestä ja perhe elämästä on selvästi lastenkirjojen näkemystä jäykempi. Sofia Joenpellon tuoreen gradun mukaan vanhemmuus esitetään oppaissa yleensä perinteisten sukupuoliroolien pohjalta.
Joenpellon tutkielman aineistona ovat Suomessa viime vuosikymmenen aikana julkaistut vanhemmuusoppaat. Mukana on neljä viranomaisten toimittamaa lapsiperheille suunnattua opasvihkosta ja kuusi vapailla markkinoilla julkaistua opaskirjaa.
Vanhemmuusoppaissa viljelty käsitys isän ja äidin vanhemmuudesta on Joenpellon mukaan muuttunut parissa vuosikymmenessä hyvin vähän. Äiti oletetaan yhä luonnostaan kyvykkäämmäksi ja halukkaammaksi hoivaamaan lastaan kuin isä.
Vanhemmuusoppaat ponnistavat vanhemmuuden biologisesta alkuperästä: vain äiti synnyttää, ja siksi hänellä on isää paremmat valmiudet omaksua vanhemmuus osaksi identiteettiään ja oppia sen vaatimat käytännön taidot.
