Irti somesta
Lapsuudestaan Hanna muistaa illat, jolloin istuttiin perheenä television ääressä. Koulun jälkeen hän sai pelata tietokoneella ja chattailla kavereiden kanssa ”Mesessä” (silloinen Microsoftin pikaviestipalvelu). GoSupermodel-peliyhteisöön hän meni neljännellä luokalla, koska kaikki muutkin olivat siellä.
Enemmän aikaa kului kuitenkin muuhun: leikkeihin kavereiden kanssa, majojen rakenteluun, piirtämiseen ja maalaamiseen. Ruutuaikaa ei tarvittu, ja puhelin oli soittamista varten.
Ensimmäisen älypuhelimensa Hanna sai samaan aikaan kuin muutkin eli yläkoulussa. Pian hän meni Instagramiin, lähinnä seuraamaan tuttuja ja selailemaan muiden tekemisiä.
Ongelmat alkoivat pikkuhiljaa, kun hän muutti opiskelemaan kaupallista alaa toiselle puolelle Suomea. Tyhjiä, tylsiä hetkiä oli äkkiä vaikea sietää.
Puhelin oli kädessä heti aamulla herätessä, aamupalaa syödessä, bussissa, hammaslääkärin odotusaulassa, koulussa. Jodel, Instagram, WhatsApp-ryhmät vyöryttivät ruokakuvia, puolituntemattomien pahan olon purkauksia, vinkkivideoita…
Usein Hanna nukahti puhelin kädessä jonkin videon jäädessä pyörimään taustalle. Jos hän heräsi yöllä, hän tarkisti viestit, minkä jälkeen oli hankala nukahtaa.
Hän sai outoja oireita: ahdistusta, läheisille ärähtelyä, keskittymiskyvyttömyyttä, vetäytymisen tarvetta. Kaverit pyysivät häntä tapaamisiin, mutta oli helpompi käpertyä kotiin selaamaan puhelinta, vaikka juuri ulos lähteminen olisi tehnyt hyvää.
”Otin somessa kantaakseni kaikkien muidenkin huolet.”
– Olen empaattinen ihminen, ja otin somessa kantaakseni kaikkien muidenkin huolet, pahan olon, ilmastoahdistuksen ja maailman katastrofit. Se väsytti, enkä jaksanut enää oikeassa elämässä kuunnella lähimpiäni, joilla oikeasti oli merkitystä minulle. Nukuin pitkiä päiväunia.
Hanna poisti Instagramin. Hetken hänellä oli helpottunut, vapautunut olo.
Vain kolmasosa digilomalle hakeutuvista pääsee sinne
Lopulta keskittymisvaikeudet opiskeluissa saivat Hannan googlaamaan, miten muut rajoittivat somen käyttöä.
– Bongasin Digirajattoman Somebreikin. Tilasin ja sain sähköpostiini joka viikko ”somehaasteita”. Ne olivat vinkkejä, joilla pystyi tekemään puhelimesta vähemmän houkuttelevan, esimerkiksi säätämällä sen mustavalkoiseksi ja hiljentämällä viestiäänet.
Somehaaste ja -breikki ovat Sosped-säätiön (sosped.fi) järjestämiä omatukimuotoja sosiaalista mediaa liikaa käyttäville nuorille aikuisille. Vuodesta 2020 säätiö on järjestänyt digilomia somen ongelmaksi kokeville. Jo aiemmin se järjesti vastaavia liiallisesti pelaaville.
Nykyisin digilomalle hakeutuvista suurin osa on naisoletettuja, jotka haluavat tukea nimenomaan somen käyttönsä hallitsemiseen. Kysyntä on kasvanut, ja vain kolmasosa hakijoista pääsee mukaan.
Kaupallinen some viettelee loputtomalla syötteellä
Hanna riemuitsi päästessään digilomalle muutama vuosi sitten. Neljän päivän aikana nuoret saivat käyttää puhelinta korkeintaan 45 minuuttia päivässä. Muun ajan ohjelma oli tiivis: työpajoja, vertaistukikeskusteluja, mielikuvaharjoituksia, psykoedukaatiota ja metsäjoogaa.
Kuunnellessaan, miten muut kertoivat pakenevansa pahaa oloaan puhelimelle, Hanna oivalsi, että se taisi olla hänenkin ongelmansa. Silmiä avaavaa oli kuulla myös kaupallisen somen viekoittelukeinoista, kuten loputtomasta syötteestä.
– Aivot rakastavat tehtävän loppuun suorittamista. Aiemmin Instagramissa oli sivupalkki, josta näki, milloin selattava loppuu. Nykyisin se syöttää sisältöä loputtomiin.
Irrottautuminen ei ole helppoa, jos on tottunut jatkuvaan ärsyketulvaan ja tarttumaan puhelimeen jokaisen tyhjän hetken tullen. Ihmissuhteita katkesi, väistämättä. Some oli mahdollistanut laajan piirin ajasta ja paikasta riippumatta.
Fomo (fear of missing out) eli paitsi jäämisen tunne oli Hannasta hankalaa: olisi pitänyt pysyä kärryillä kaikista uutisista ja tapahtumista lähipiirissä samalla sekunnilla kuin muutkin tutut.
Fomoa helpotti mielekäs tekeminen somen ulkopuolella.
Digilomalla hän oppi tietoista puhelimenkäyttöä.
”Käytän Instaa vain tunnin kerallaan”
– Olen nykyisin tarkka siitä, mihin aikani käytän. Aina, kun aion ottaa puhelimen käteeni, kysyn itseltäni, mitä aion tehdä sillä: pitääkö vastata viesteihin vai tarkistaa huomisen luennon teema. Etten hairahtuisi loputtomaan syötteeseen ja huomaisi, että pitikin tehdä aivan muuta.
Joskus niin käy Hannalle edelleen. Hän saa syyllisyydentunteita ajan hukkaamisesta, mutta pyrkii olemaan itselleen armollinen.
Hanna on haaveillut luopuvansa älypuhelimesta kokonaan, mutta kaupallisella alalla se ei ole helppoa. Täytyy kuitenkin pysyä ajan hermolla ja verkostoitua.
– Mielekkäämpi ratkaisu on opetella itsetuntemusta ja -hillintää. Käytän somea rajatusti: seuraan vain uutisia ja tuttujen kuulumisia. Instassa on tunnin rajaus, eivätkä Jodel tai TikTok sovi aivoilleni.
Hanna pyrkii myös harhauttamaan itseään. Kun tekee mieli tarttua puhelimeen vaikkapa bussissa tai hammaslääkäriä odotellessa, hän ottaakin esiin kirjan tai neuletyön.
– Mietin, olenkohan nyt vain väsynyt ja kannattaisiko vain olla, mennä metsäkävelylle tai valmistautua seuraavaan koitokseen, kuten hammaslääkäriin.
Millaisen mallin annat lapsillesi?
Hanna suosittelee, että muutkin tutustuisivat oman puhelimensa käyttötilastoihin ja havahtuisivat siihen, mistä kaikesta tuo aika on pois. Viekö some enemmän energiaa kuin antaa? Ajautuuko luuppeihin suorittamaan päättymätöntä tehtävää?
– Ilman tylsiä hetkiä luovuus ei kuki. Kannattaisi myös keskustella lähipiirin kanssa, tarvitseeko olla koko ajan tavoitettavissa. Rajojen pitämiseen tarvitaan läheisten tukea.
”Ilman tylsiä hetkiä luovuus ei kuki.”
Lasten vanhempia hän kehottaa miettimään, millaisen mallin he antavat lapsilleen.
– Lapset eivät vielä ymmärrä, mikä on heille hyväksi. Heidän kanssaan voisi jutella siitä, että yritykset tekevät sovelluksilla rahaa ja haluavat koukuttaa jäämään sinne. Vanhemmat voivat opettaa lapsilleen rajojen asettamista.
Juttuun on haastateltu myös Somerajaton (somerajaton.fi) – ja Pelirajaton-hankkeiden (pelirajaton.fi) suunnittelijaa Katja Mankista Sosped-säätiöstä.
Somen välttely lisäsi hyvinvointia
Jyväskylän yliopiston Mediakieltäytyjät-hankkeen tutkimusryhmä (jyu.fi) selvitti vapaaehtoista jättäytymistä somen ja verkkoyhteisöjen ulkopuolelle. Tietoja kerättiin neljästä ryhmästä päiväkirja-aineistojen ja teemahaastattelujen avulla. Yksi ryhmistä oli nuoret aikuiset.
Somen välttelemisessä oli eri asteita: osa kieltäytyi kokonaan, osa rajasi sen esimerkiksi vain työroolissa käytettäväksi. Joillakin nuorista ei ollut koskaan ollut älypuhelinta, eivätkä he edes halunneet sellaista hankkia.
– Osa oli vältellyt somea pitkään ja johdonmukaisesti jo vuosia ennen kuin haitoista alettiin puhua. Lähes kaikki aikoivat myös jatkaa somettomuutta, kertoo Jyväskylän yliopiston viestintä- ja mediatutkimuksen apulaisprofessori Karoliina Talvitie-Lamberg.
Välttelyn syiksi kerrottiin somealustojen herättämä ahdistus, ääripäät äänessä -keskustelukulttuuri ja ajanhukka.
Nuoret pitivät poliittisten mielipiteiden ilmaisemista usein mahdollisena vain somen kautta.
– Someen saattoi upota monta tuntia. Ajan hukkaamisesta jäi ”tyhjä olo” ja harmitus: mihin kaikkeen muuhun ajan olisi voinut käyttää. Moni piti epäilyttävänä sitä, ettei voinut tietää, mihin somealustat keräsivät heidän tietojaan ja mihin niitä käytettiin. Monet myös kokivat ”addiktoituneensa”.
Somettomat kokivat saaneensa hallintaansa elämänsä ja ajankäyttönsä. He pystyivät säätelemään, millaisille keskusteluille altistuivat ja välttämään digiympäristöjä, jotka aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita.
– Digitaalinen irrottautuminen tai somen rajoittaminen voisi olla kenelle tahansa hyvä tapa lisätä hyvinvointiaan.
Somen välttelijät olivat tyytyväisiä päätökseensä, vaikka tiedostivat jäävänsä paitsi tapahtumatiedoista, juhlista, meemitrendeistä ja tutuntuttujen kuulumisista. Heidän muut sosiaaliset verkostonsa korvasivat ne. Läheisiinsä he pitivät yhteyttä soittamalla ja tapaamalla kasvokkain.
– He eivät olleet lähipiirinsä outolintuja, vaan ihailtuja ja rohkeita esikuvia. Tämä saattaa olla merkki pinnan alla muhivasta muutoksesta ainakin nuorilla aikuisilla.
Tutkijoita kuitenkin hätkähdytti nuorten käsitys somealustojen keskeisestä merkityksestä julkisessa keskustelussa.
– Julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon osallistumista sekä poliittisten mielipiteiden ilmaisemista pidettiin usein mahdollisena vain somen kautta, esimerkiksi somevaikuttajan työssä. Julkisuus yhdistyi monilla ensisijaisesti someinfluenssereihin. Siksi somettomat pitivät osallistumisen hintaa liian kovana.
Digitaaliset jäljet herättivät huolta pakolaistaustaisissa
Heissä huolta herättivät erityisesti somen digitaaliset jäljet. Esimerkiksi turvapaikan hakemisen paljastuminen voi vaarantaa lähtömaahan jääneen perheen, ystävät tai sukulaiset.
Paperittomat pelkäsivät somen lisäävän paljastumisen riskiä Suomen viranomaisille.
Paperittomat pelkäsivät somen lisäävän paljastumisen riskiä.Somen koettiin myös ylläpitävän traumaa ja tekevän traumaattisten kokemusten unohtamisesta vaikeaa. Niinpä somen rajoittaminen tai välttely lisäsi hyvinvointia.
Uuden kotimaan sosiaalinen media voi tuntua ulossulkevalta ja vieraalta. Moni kertoikin jättäytyvänsä pois nimenomaan suomalaisesta somesta, koska ei halunnut muistutuksia toiseudestaan vieraassa maassa, vieraan kielen keskellä.
Kommentit (0)