Kuukauden kirjat: Iloista arkea kuvakirjoissa
Mauri Kunnas iskee ajankohtaiseen aiheeseen Herra Hakkarainen harrastaa -teoksessaan.
Suvi-Tuuli Junttila on valokuvannut tunnelmallisia pienoismaailmoja kuvakirjaansa Minne matka, lapanen (Schildts & Söderströms). Pieni eksynyt lapanen löytää talviseksi matkaseurakseen tammenterhon, ja kaverukset kokevat yhteisen seikkailun suomalaisessa luonnossa.
Valokuvaa ei kovin usein käytetä kotimaisessa kuvakirjassa, joten Junttilan ideat herättävät uteliaisuutta. Enimmäkseen hänen rakentamansa kuvamaailmat ovat kiehtovia ja kekseliäitä, vain yhdessä kuvassa lavastemateriaalit eivät osu yksiin tekstin kanssa: kertomuksessa puhutaan lumisista hangista, mutta lukijan silmille avautuu pikemminkin petaamaton sänky ja möyheä tyyny.
Seikkailutarina on selkeä ja vähäeleinen, uhkealle kuvitukselle tilaa antava.
Mm. näihin Junttilan kuvituksiin voi tutustua Helsingissä Virka-galleriassa Tarinoiden puisto -näyttelyssä helmikuun alkuun asti.
Oma koiranpentu
Karoliina Pertamon kuvitusta kirjaan Anni ja ihana pentu
Pirjo Suvilehdon kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Anni ja ihana pentu (WSOY) on lämminsävyinen kuvakertomus Annin ihan omasta koiranpennusta. Koiranpennun hankinta ja koiran hoito esitetään selkeästi, vaikka paikoitellen tosin tuntuu, että pikkutytön minämuotoinen kerronta ei ole aivan luontevaa. Asiasisällön välittäminen lapsen näkökulmasta ei ole kirjallisesti helppo tehtävä. Annin ihastuneisuus ja koiranpennun suloisuus eivät kuitenkaan jää epäselviksi.
Pertamon kuvituksessa on makeilematonta ilmeikkyyttä ja hellyyttä.
Ihania lahjoja
Maikki Harjanteen Minttu taitaa olla lastenkirjallisuutemme pitkäikäisin suosikki. Vuonna 1978 käynnistynyt sarja on esitellyt mm. tunteita, perhetilanteita, harrastuksia ja kasvamista. Mintun seurassa on voinut hiukan tutustua kirjastoon, teatteriin ja luontoon.
Minttu toimii aina vaan!
Mintun syntymäpäivät (Otava) on täynnä juhlan odotusta ja karnevaalimaista riehaa. Ilonpidon rinnalla Minttu haluaa keskustella omasta vauva-ajastaan. Kuvakirjan viimeinen sivu saa aikuisenkin sydämen lämpenemään: Minttu saa lahjaksi muhkean päiväkirjan muistojaan varten!
Kirjoista ja paperisista päiväkirjoista muistuttaminen ei ole lastenkirjoissa enää itsestään selvää. Myös M. Christina Butlerin ja Tina Macnaughtonin kuvakirja Siilin ystävä (Karisto, suomentanut Tuula Syvänperä) tekee luontevasti hyvää työtä, kun metsän eläimet vievät pikkusiilille lahjaksi iltakirjan, josta seikkailun päätteeksi käperrytään yhdessä nauttimaan.
Lasten juhlakirja
Vuodenkiertoon kuuluvien merkkipäivien taustoista on hyvä aika ajoin saada uusia tietokirjoja. Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston Lasten oma vuosikirja (Lasten Keskus, kuvittanut Maija Hurme) käsittelee juhlaperinnettä mahdollisimman monipuolisesti ja avarakatseisesti. Mukaan on otettu myös vieraiden kulttuureiden juhlatapoja.
Lapsilukijan tiedonnälkä herätellään tehtävien, leikkien, runojen ja kertomusten avulla, ja omalta osaltaan käyttökelpoisuudesta vastaa myös Hurmeen iloinen kuvitus.
Aikuinenkin voi kertailla, mihin mm. kirkkovuoden pyhät perustuvat, ja yllätyksiä kaikille varmasti tuottavat nämä uudet teemapäivät, esim. isovanhempien päivä ja maailman käsienpesupäivä.
Ironinen Kunnas
Mauri Kunnas iskee ajankohtaiseen aiheeseen Herra Hakkarainen harrastaa -kuvakirjassaan (Otava). Herra Hakkarainen pelkää olevansa ainoa, jolta puuttuvat hienot harrastukset. Ja kuinka ollakaan, parantumattomana unissakävelijänä hän tulee öisillä vaelluksillaan kokeilleeksi monenmoista.
Kunnas on totuttanut ystävänsä rakastamaan pikkuruisia yksityiskohtia ja tällä kertaa hän on mahduttanut aukeamille vaikka kuinka monta harrastajaa.
Harrastusten paineessa
Joukkoon mahtuu yksi Tuppurainenkin, joka ei harrasta: ”Hän tekee töitä.”
Kaikenikäisten lukijoiden suosikiksi tulee varmasti Makkaran perhe, joka autollaan sauhuaa harrastuksesta toiseen. Perheen poikaa pitää kiireisenä mm. saippuakupla- ja matematiikkakerhot, virkkaus ja uintitreenit.
Tällä kertaa Kunnas ei versioi kirjallisuuden klassikkoa eikä historian kulkua, vaan tulkitsee huvittuneen hellästi oman aikamme elämäntapaa.
Tarujen maailmassa
Marjut Hjeltin Maaväki (SKS, kuvittanut Christer Nuutinen) esittelee maan alla, metsissä ja vuoristoissa asuvia olentoja. Maanväki on aina kiinnostanut ihmistä, sillä ne ilmaisevat itseään puheella ja niillä on voimakkaat tunteet.
Hjelt liikkuu sujuvasti Euroopan eri kolkilla: antiikin taruston lisäksi hän kertoo mm. kelttiläisen, kalevalaisen ja skandinaavisen taruston olennoista.
Tanskalaisen Knurre Murre -peikon näkemyksissä asettuu vastavuoroisesti ihminen tarkastelun kohteeksi; peikon mielestä ”maapallolla ei ole toista yhtä rumaa ja haisevaa otusta kuin ihminen”.
Fantasiaa nuorille
Kirjassa osoitetaan myös, miten perinne on vaikuttanut taiteisiin, hyvinä esimerkkeinä Wagner ja Tolkien.
Kirja on täynnä yksityiskohtia ja kummallisuuksia. Fantasiaa hotkivilla nuorilla on valmiuksia ja valppautta mytologisen yleissivistyksen syventämiseen, varsinkin kun Nuutisen kuvitus hönkii salaperäisyyden tuntua.
Taikaa ja tavallisuutta
Mila Teräksen lastenkirjasarjan päähenkilöllä on aivan erityinen ”salaisuuskorva” tai ”keijukorva”. Kuulostaa veikistelevältä ja vanhanaikaiselta, mutta niin vain Telma ja taikojen talvi (Otava, kuvittanut Karoliina Pertamo) karistautuu söpöilystä.
Tällä kertaa maagisuus välähtää Telman elämässä, kun hän havaitsee salaperäisen oven kotitalon seinässä. Salamyhkäiset, maailmasta toiseen johdattavat ovet kuuluvat sitkeästi lastenkirjallisuuden perinteeseen. Toden teolla vauhtiin kirjassa päästään, kun pienet taikatemput saavat tiristettyä kuivahtaneista tapakasvattajasiskoksistakin lapsuuden ilot pintaan.
Teräs ei kursaile tuttuuksien hyödyntämistä, mutta vastavirtaan hän menee luonnehtiessaan Telman kotioloja. Telmalla on epäsovinnaisen ehjä perhe: ”Onneksi kotona kaikki on tuttua ja hyvää. Ihan tavallista”.
Uhkarohkea esikoinen
Saku Heinäsen esikoislastenromaani tasapainoilee uskaliaasti kliseiden ja kivojen ideoiden välimaastossa. Zaida ja lumienkeli (Tammi, tekijän kuvittama) on ulkomailta adoptoidun 11-vuotiaan tytön minämuotoinen tarina. Kirjassa kerrotaan mm. vanhempien salaisuudesta, kuolemasta, yllätysperinnöstä ja koulukiusaamisesta. Tuttua on sekin, että opettaja tuntuu häijyltä tympimykseltä. Koulukuvan Opettajalla on ”kapeat käärmeensilmät” ja pahinta kaikesta on se, että hän on ”kärttyinen ja äkkipikainen ja suosii joitakin oppilaita”. Suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ei opettajia hemmotella.
Opettajia ei hemmotella
Zaidan tarinaan sekoittuu myös arvaamatonta maagisuutta, ja lukijan tulkittavaksi jää, onko salaperäinen Ainu-ystävä mielikuvituskaveri vai jotakin muuta. Ystävyyden ja kiusaamisen ongelmia teoksessa pohditaan rauhallisesti ja monipuolisesti – saattaapa moni lukija saada tukea ja lohtua Zaidan kokemuksista.
Suomen kieli on Zaidalle hiukan vaikea oppiaine, vaikka tarinoiden sepittämisestä hän pitääkin. Tytön kertomistapa on ehkä aavistuksen verran liian korrekti, pikkuvanhalla tavalla kirjallinen. Tyylittelystä huolimatta Zaidan tarinassa on koskettavat hetkensä.
Hurmurihuijareita
Ruotsalaisen Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistosta on tullut Suomessa hyvin suosittu. Helppolukuisen dekkarisarjan päähenkilöillä Lassella ja Maijalla on oma etsivätoimisto, mutta useimmiten he vain sattuvat olemaan paikalla, kun omituisia rikoksia alkaa tapahtua.
Uimahallin arvoituksessa (Tammi, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna) kuohuntaa aiheuttavat mm. kuuluisa uimahyppääjä ja persoonallinen pappi.
Kirjailija pääsee kunnolla paisuttelemaan ja tyypittelemään, kun kirja lähinnä keskittyy aikuisiin. Kirjasta päätellen myös ruotsalainen lastenkirjallisuus pitää näkyvästi esillä lemmennälkäisiä aikaihmisiä ja hurmurihuijareita. Lastenkirjoissa ei enää eletä viattomuuden aikaa.
Sarjassa on irtaannuttu ruotsalaisesta pikkukaupunki-idyllistä: tilalla on pelkistetty ja hiukan karu rikosjuoni.
PS
Juhlavuoden euforiaa
Viime vuoden suuret juhlat eivät hevin unohdu: Kirsi Kunnaksen ja Tove Janssonin elämästä ilmestyi ansiokkaita teoksia.
Leena Kirstinän kirjoittama elämäkerta Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa (WSOY) sekä Petter Karlssonin laatima Tove Janssonin kuvaelämäkerta Muumimaailma ja todellisuus (WSOY) tekevät kunniaa monipuolisten taiteilijoiden elämäntyölle ja lastenkirjatuotannolle.
Ruotsalaistekoinen Jansson-kuvaelämäkerta panee taas kateellisena miettimään, miten komeasti ruotsalaiset tämän lajityypin osaavat. Onnellisen juhlavuoden euforia synnyttää myös toiveen: voisiko tällaisia kirjoja tehdä suomalaisvoimin?
Ja olisiko meillä jo puhtia tehdä lapsilukijoille kirjoja suosituista lastenkirjailijoista?
Onnea matkaan!
Lastenkirjainstituutin uusi johtaja Paula Halkola.
Lastenkirjainstituutin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu koordinaattori Paula Halkola. Hän toimi vuodesta 2011 Tampereen kaupungin kulttuuripalveluissa lastenkulttuurin koordinaattorina ja sitä ennen mm. sanataideohjaajana.
Lastenkirjallisuus lumoaa, jännittää, opettaa ja herättää mielikuvituksen. Se on huikea voimavara, kertoo Halkola.
Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti pyrkii edistämään lastenkirjallisuuden ja lastenkirjan kuvitustaiteen tuntemusta ja tutkimusta. Se palvelee kulttuuri- ja kasvatusalan ammattilaisia ja harrastajia sekä julkaisee kirjallisuuslehti Onnimannia.
