Kuukauden kirjat: Huumoria & historiaa

Nykyisessä lastenkirjallisuudessa hankalat vanhemmat on usein häveliäästi häivytetty taustalle ja tilalle astuvat metkat mummot. Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan lastenkirjassa Simo, Sonia ja ujo mummo (WSOY, kuvittanut Linda Bondestam) tuttu asetelma kiepsahtaa uusille tolille, kun lapsille etsitään vierailevaa mummoa ja näyttäytymässä käy kaikenlaista sauvakävelijää. Uutta on se, että valinta osuu ujoon hissukkamummoon, kaikkea muuta kuin trendikkääseen supermummoon. Reipas väärinkäsitys vauhdittaa juonta, mutta yhtä vahvasti iloa tuottaa myös persoonallinen replikointi. Repliikit tosiaan ilmentävät henkilöitten luonteita.

Koominen ruokakirja

Alaikäinen saa käyttää rättiä!

Näyttävät keittokirjat ovat vahvasti esillä lasten tietokirjallisuudessa. Niiden suosio on hyvää vauhtia ohittamassa perinteiset aihealueet, esim. tekniikan ja urheilun. Nyt lastenkirjoissa herkutellaan, sisustetaan ja matkustellaan.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen humoristisen suosikkisarjan tuorein osa keskittyy sekin ruokailuun, mutta näkökulma yllättää iloisesti. Tatu ja Patu, syömään! (Otava) on alaotsikon mukaan ”outo käsikirja siitä, miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään”. Ruuansulatukseen päätyvä kirja kertoo matkan varrella mm. pöytätavoista ja ruuanlaitosta ennen ja nyt. Kuulostaa laimealta, mutta sarjakuvaa hyödyntävä lastenkirja on täynnä leikillistä arvokkuutta ja absurdiutta.

Kirjassa ei hyysätä lapsia, vaan muistutetaan jylhästi, että ”toisin kuin yleisesti luullaan, myös alaikäiset ovat täysin valtuutettuja käyttämään rättiä!” Käsikirja tosiaan liikkuu arkisen ruokakulttuurin maailmassa ja herkkusilla hifistely on jätetty muiden kirjojen huoleksi.

Lapin hehkua

”Lapin-aiheisia satujani ei ole tehty, ne ovat syntyneet”, toteaa Leena Laulajainen kokoomateoksensa Hopeasarvinen poro (Tammi, kuvittanut Virpi Penna) jälkisanoissa. Ja sellaisilta sadut myös tuntuvat: vahvoilta, mystisiltä ja viisailta. Kirjaan on koottu Lapin-aiheisia satuja vuonna 1980 ilmestyneestä Taikarumpu kertoo -esikoisteoksesta alkaen.

Saduissa kaamos levittää mustat siipensä maailman ylle, mutta välillä kukkivat tuhannet kukat. Lyyrisyys ilmenee luonnollisena asiana, ilman tekorunollista pinnistelyä. Vahvan luonnontunteen rinnalla saduissa käsitellään myös yleispäteviä inhimillisiä teemoja. Kirjailija muistuttaa mm. hyvän elämän tasapainoisuudesta: järjen rinnalla tarvitaan sydäntä.

Kuvittaja Penna onnistuu suururakassaan hienosti, hänen ilmaisunsa laajenee entistä tunnelmallisemmaksi ja sakeammaksi. Lämmön ja värikkyyden rinnalle on nyt tullut uutta syvyyttä.

Maailma murtuu

Kun Neuvostoliitto hajosi…

Sisko Latvus taustoittaa Neuvostoliiton hajoamista nuoren tytön näkökulmasta romaanissaan Kaksi sateenkaarta (WSOY).15-vuotias Inna ehtii havainnoida vuoden 1991 tapahtumia sekä Pietarissa että itsenäiseksi julistautuvassa Virossa.

Lisää dramaattisuutta kertomukseen tulee, kun suomalaisjuurinen perhe päättää muuttaa Helsinkiin. Inna suhtautuu maailman järkkymiseen hämmentyneesti: kuristavista kielloista vapautuminen tuntuu houkuttelevalta, mutta koulussa opetettujen arvojen hylkääminen oudoksuttaa. ”Hän ei suostu uskomaan, että kaikki hänelle opetettu on ollut vain propagandaa”, kirjassa tiivistetään.

Nuorelle lukijalle kirjan tapahtumat ovat tietysti jo toivottoman kaukaista historiaa, niinpä Latvus lopuksi selvittää faktoja Anna Ahmatovasta voitonpäivään saakka. Romaanissa ei tarkastella vain maailman muuttumista, vaan yhtä tuntuvasti myös Innan sisäinen maailma järisee rakastumisen myötä sijoiltaan. Kaksi sateenkaarta on tunteikas nuortenkirja, tietämiseen ja muistamiseen kannustava.

Entispäivän lapsuutta

Pohjalainen kiertokoulu v.1922

Paula Moilasen lastenkirja Repun salaisuus (Lasten Keskus, kuvittanut Ulla Etto) on monen sukupolven mittainen tarina 1920-luvun lapsuuskokemuksista nykypäivään. Samaa toteutustapaa Moilanen käytti myös muutaman vuoden takaisessa Keinuhevonen-kirjassaan.

Nykyhetken koulusta kertova loppuluku nipistää kirjan teemat yhteen, mutta jää muutoin ohueksi ja muuta kirjaa teennäisemmäksi. Iskevimmillään kirjan ajankuvaus on elävää ja yksityiskohtaisuudessaankin luontevaa. 1920-luvun ja 1940-luvun koulu- ja kyläkuvaukset ovat epäilemättä nykylapsen näkökulmasta eksoottisia.

Vuoden 1922 pohjalaisessa kiertokoulussa ymmärrettiin kurin päälle: ”Koulussa piti olla ihmisittäin ja totella opettajaa.”

Etto tavoittaa kuvituksessaan miellyttävän pehmeällä tavalla tunteita ja tunnelmia.

Kurkistus Boliviaan

Realistisesti lasten työnteosta

Niina Mälkiän Emil on työmies (Avain, kuvittanut Anu Törmä) on tärkeä kirjauutuus ainakin kahdesta hyvästä syystä: se sisältää kansainvälisyyskasvatusta ja on vieläpä kirjoitettu lukijaystävällisesti selkokielellä Kymmenvuotiaan bolivialaispojan tarina sisältää paljon käänteitä ja tunteita, joten selkokirjaan on saatu kunnollista täyteyttä.

Köyhyydestä, koulusta ja lasten työnteosta kerrotaan realistisesti, ja lastenkirjojen tapaan lopussa asiat loksahtavat onnellisesti paikoilleen. Emilillä on sittenkin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tarina tuntuu tehokkaalta ehkä siksi, että kirjailija on sirotellut tekstiin sopivan runsaasti kulttuurisia yksityiskohtia. Kirja avartaa maailmaa miellyttävällä tavalla, tunteita ja uteliaisuutta liikutellen.

Kunnianosoitus Beskowille

Kateus herää!

Elsa Beskowin syntymästä on kulunut 140 vuotta. Suomalaisillekin hyvin rakasta kuvittajaa voi juhlistaa uskomattoman upean kuvagallerian äärellä: Elsa Beskow – Bildskatt (Bonnier Carlsen) sisältää lähikuvia Beskowin satukuvituksista. Viidellä kielellä tekstitetty kirja esittelee sanakirjamaisesti järjestettynä kuvittajaklassikon tulkintoja yhtä hyvin realistisesta lähiympäristöstä kuin tunnelmaltaan kohotetusta satumaailmasta. Selailija voi ihastella lähikuvia mm. mansikasta, muurahaisesta, vesiputouksesta ja kuninkaasta.

Beskowin tunnelmaan pääsee nautinnollisesti kiinni, kun ei tarvitse keskittyä tarinan kulkuun. Tarinat ja tunnelmat jäävät nyt katselijan yksityisiksi kokemuksiksi. Taidekirja herättää kateutta; milloin me saamme vastaavanlaiset kirjat Rudolf Koivusta ja Maija Karmasta?

Aakkosrunoja

Limerikkejä!

Aakkosjärjestyksessä eteneviä lastenrunokokoelmia ilmestyy varmasti vuosittain. Aapismainen rakenne hurmaa niin runoilijat kuin lukijatkin. Kirjainten kieputteluun on nyt ryhtynyt monipuolinen kirjailija Anneli Kanto Älytön äyriäinen ja muita eläinrunoja -teoksessa (Karisto, kuvittanut Kaisa Rekinen).

Aakkosten ja eläinaiheen lisäksi kokoelmaa yhdistää hauska runoleikki: runot ovat limerikkejä. Limerikin pelisääntöihin kuuluvat mm. paikannimen mainitseminen ensimmäisessä säkeessä sekä railakkaat nonsense-yllätykset.

Kanto loruilee vaivattomasti, pinnistelyn makua runoissa ei ole. Tamperelaisena hän tietää, että ”Ilves eleli Hämeessä/ eikä suinkaan rämeessä”. Runoissa selvitellään myös Vilkkilän kissan ja Vammalan vuohen salaisuuksia. Helsinkiläisen runon sanastossa pysytään skenessä ja tsekataan parhaat biisit. Runoaapiset usein kompastuvat kiusalliseen å-kirjaimeen, ja hieman kulunutta vitsailua on tässäkin yrityksessä.

Lastenrunous on koko 2000-luvun ollut hyvin suosittua, niinpä limerikkien kaltaiset kokeilut piristävät runsasta tarjontaa.

Rekinen tiivistää kirkassävyisissä ja hyväntuulisissa kuvissaan nonsense-runojen hullun luonteen.

Joululaulut nykykonstein

Terese Bastin kuvitusta teoksesta Soiva joululaulukirja koko perheelle.

Laulukirjojen suosio jatkuu. Vanhat klassikkolaulut kiinnostavat siinä missä Suomen historia ja kansanperinnekin. Monimutkainen maailma kaipaa vastapainokseen kotoisia juuria ja menneisyyden muistamista. Niinpä Soiva joululaulukirja koko perheelle (Tammi, toimittaneet Leena Järvenpää ja Sanna Uimonen, kuvittanut Terese Bast) sisältää tuttujen joululaulujen aarteiston ja lisäksi vielä valikoiman joulurunoja.

Kirja taltioi kansanlaulujen ohella mm. Z. Topeliuksen, J. H. Erkon ja F. M. Franzénin tekstejä. Kirja tarjoaa laulujen pianosäestykset ja kuulokeliitäntäkin onnistuu.

Nykyhetki tuntuu myös kuvituksessa: Bast hallitsee luontevasti joulun tunnelmat, hauskuuden ja kauneuden.

Joulutietämys kasvaa

Tytti Issakaisen ja Maisa Tonterin Atte ja Anna viettävät joulua (Lasten Keskus, kuvittanut Pekka Rahkonen) esittelee kristillistä jouluperinnettä koko perheelle. Järvisen perheen joulun odotukseen kuuluu mm. seimen rakentamista, kirkossa käyntiä ensimmäisenä adventtisunnuntaina, piparien leipomista ja joulun symbolien selvittämistä.

Pieni kirja ei tunnu täyteen ahdetulta, vaikka tietoa ja elämyksiä riittää jokaiselle sivulle. Menneisyys ja nykyhetki kohtaavat luontevasti, kun syvennytään joulun salaisuuteen. Kirjassa kartutetaan jouluun liittyvää yleissivistystä – ja nautitaan juhlatunnelmasta.

Onnea!

Ansu Kivekkään nuortendekkari Päin Porkkalaa (Tammi 2008) voitti Lasten Kirjapöllö 2014 -palkinnon. Kirjakauppasäätiön ja Kirjavälityksen myöntämä 1500 euron arvoinen palkinto ansiokkaalle lasten- ja nuortenkirjalle jaettiin kahdeksatta kertaa.

Palkinto jaetaan ansioituneelle lasten- tai nuortenromaanille, joka on julkaistu vähintään viisi vuotta aiemmin. Sillä halutaan tukea lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarjoamalla uusi nousu teokselle, joka kestää aikaa ja on edelleen lajinsa merkittävä edustaja.

PS

Kulttuurin juurilla

Toimittaja Mikko Husa panee mutkat suoraksi Aamulehden viikkoliitteessä 17.9.2014. Hän on sitä mieltä, että Harry Potter opetti nuoret lukemaan fantasiaa. Raflaavuudestaan huolimatta ajatus tuntuu mielenkiintoiselta.

Suomessa Pottereiden vaikutus näkyy edelleen ainakin siinä, että fantasiakirjallisuuden oppaita ja mytologian lähdeteoksia ilmestyy tiuhaan. Harry Potter teki miehen työn herättämällä tietämisen nälän.

Tuorein esimerkki on Johan Egerkransin komea Pohjoismaiset taruolennot (Minerva, suomentanut Eero Ojanen), joka kasvattaa karmivan taruston tuntemusta. Fantasiasta on lyhyt matka kulttuurin juurille.