Kuukauden kirjat: Historia tuli takaisin

Maijaliisa Dieckmann tekee hyvää ja jämptiä työtä suomalaisen kulttuurihistorian parissa. Hän on kirjoittanut lapsille mm. Tapani Löfvingistä, Topeliuksesta ja Fredrika Runebergista. Nyt vuorossa on Aleksis Kiven tarina kirjassa Metsän poika tahdon olla (Schildts & Söderströms).

Dieckmann keskittyy tietysti Aleksin onnelliseen lapsuuteen ja jättää myöhemmät vaikeudet pienten mainintojen varaan. Kirjasta saa kuitenkin avaran käsityksen Aleksis Kiven kirjallisesta tuotannosta, ja hyvin luontevasti kirjailija sujuttaa tekstiin Kiven lapsuusaikaisia elämyksiä, joista kaunokirjallisuuden ideat lähtivät kasvamaan.

Elämä ja teokset niveltyvät uskottavasti yhteen ilman pingottunutta opettavaisuutta, mutta kuitenkin elämäkertaromaani johdattelee kotimaisen kirjallisuuden juurille. 1800-luvun maalaisyhteisön elämäntapa tuo kirjaan jännittävyyttä; pelottaville tarinoille perso poika pääsi nautiskelemaan metsärosvoista ja muista legendoista.

Vain joissain kohdin Dieckmann innostuu ennakoimaan päähenkilönsä tulevaisuutta, muutoin Aleksis Kiven tarina pysyttelee täysverisen romaanin raameissa ja varsinainen asiatieto on kasattu kirjan loppuun. Kirja osoittaa, että lapsille voi kirjoittaa elävästi myös kirjallisuushistorian aihepiiristä, vaikkei se Suomessa ole oikein vielä ottanut tulta.

Tyrmästä tyrmään

Suomen linnoista ja linnoituksista on viime vuosina kirjoitettu runsaasti lastenkirjallisuutta. Varsinkin Turun linnan keskiaikainen hovielämä on kiehtonut kirjailijoita. Linnoihin kätkeytyy niin paljon jännittävää historiaa, että aihe ei helposti tyrehdy.

Kari Vaijärven Vankityrmän sankarissa (Cultura) seikkaillaan kuudessa linnassa. ”Linnoilla oli sellainen tenho, että kansa oli valmis kertomaan vaikka minkälaisia juttuja linnanväestä ja noidista ja kummituksista”, todetaan kirjassa.

Kaisa kiertelee kesällä sukulaisissaan ja tutustuu samalla paikallisiin linnoihin. Tyttö eläytyy niin vahvasti kertomuksiin, että mielikuvitus ryhtyy levottomasti poukkoilemaan. Kirjan tarinastoa yhdistää Tapani Löfvingin hahmo, josta Vaijärvi on kirjoittanut aiemminkin. Jos kuuluisa sissipäällikkö ei aivan kaikissa linnoissa vieraillutkaan, kirjailija ottaa vapauksia ja kertoo rennosti oman versionsa. Erilaista tekstiaineistoa yhdistelevä Vankityrmän sankari on yksi osoitus siitä, miten paljon ammennettavaa Suomen historiassa on lapsilukijoille!

Merkkihenkilöistä selkokielellä

Pertti Rajala kehittelee ehtimiseen uusia aihepiirejä selkokirjallisuudessa. Hyvät, pahat ja rohkeat -teoksessaan (Avain) hän kertoo historian merkkihenkilöiden elämäntarinoita muinaisesta Egyptistä alkaen.

Kronologisesti etenevä tietokirja päättyy Nelson Mandelan, Margaret Thatcherin ja Aung San Suu Kyin henkilökuviin. Rajala kirjoittaa asiallisesti ja maltillisesti, vaikka kohdehenkilö olisi nostettu pyhimykseksi. Varovasti viitataan jopa Äiti Teresan konservatiivisiin mielipiteisiin.

Vahvojen ihmisten kavalkadi on sytyttävää ja hämmentävää luettavaa, ja selkokielisyys helpottaa vaikkapa luonnontieteilijöiden saavutusten ymmärtämistä.

Maailman kavalimman naisen jäljillä

Brittiläisen Damian Dibbenin Historian vartijat -sarjan toisessa osassa Circus Maximus (Gummerus, suom. Sirpa Parviainen) nuoret agentit lähtevät uhkarohkeasti hankkimaan lisää aikamatkustuksessa tarvittavaa kallisarvoista nestettä. Historiallisessa seikkailukirjassa pojat suorittavat kiperää tehtävää ja matkustavat aikakaudesta toiseen. Kirjassa vieraillaan sekä 1790-luvun hyisessä Skandinaviassa että antiikin Roomassa. Juoni kiristyy, kun pojat pääsevät historian vaarallisimman naisen kavalien suunnitelmien jäljille.

Aikamatkailu historiassa tuntuu virkistävältä, sillä dystopioiden ja fantasiakirjallisuuden rinnalla tarvitaan monenlaisia tarinoita myös omasta maailmastamme. Kirjassa miellyttää lisäksi kulttuurihistorian runsaus.

Hauska koulumaailma

Rakas nuija päiväkirjani -viihdesarja koostuu Jamie Kelly -tytön kirpeistä päiväkirjamerkinnöistä ja pilakuvamaisista piirroskuvista. Koulu. Eikö se ikinä lopu? (Sanoma Magazines, suom. Jani Bohm) kipinöi nuoruuden ujostelematonta suorasukaisuutta. Kirjailija Jim Benton herkuttelee nuoren päähenkilönsä näkemyksillä: tyttö raportoi sumeilemattomasti opettajiensa ikääntyneestä lihasta ja ulkoisen olemuksen ikävistä yksityiskohdista. Nuortenkirjallisuudessa kiinnitetään nykyisin liian julmasti huomiota ulkonäköön, mutta koululaisen päiväkirjaan ne kieltämättä sopivat.

Nuortenkirjallisuudessa kiinnitetään nykyisin liian julmasti huomiota ulkonäköön.

Jamie on innokas äidinkielen taitaja, joten kirjassa korostuu sanojen keksimisen riemu. Tytön mielestä yläkoulu tuottaa uudissanoja, ”jotka edustavat ilkeyden tiedettä”.

Nooran Kauton kuvitusta kirjasta Veera Virtanen ja esikoulu.

Kuvakirjaikäiset pääsevät kurkistamaan esikouluun Viisi villiä Virtasta -sarjan teoksessa Veera Virtanen ja esikoulu (Karisto). Anneli Kanto ja kuvittaja Noora Kautto näyttävät lämpimän humoristisessa kirjassaan, miten jännitys talttuu ja uusia ystäviäkin löytyy. Veera huomaa pärjäävänsä vaikka missä. Hellyttävä kirja rohkaisee ja viihdyttää esikoululaisia ja vähän vanhempiakin.

Geokätköilyn taikaa

Johanna Hulkon Geoetsivä ja rahakäärön arvoitus (Karisto) tuo helpotusta suomalaisten lastendekkarien tarpeeseen. Sarjan aloitusosa esittelee kymmenvuotiaat tytöt, jotka joutuvat metsän armoille.

Tyttöjen harrastama geokätköily ei jää pelkäksi eksoottiseksi koristeeksi, vaan se tosiaan ryydittää toiminnallista kirjaa. Lukijallekin on varattu oma geokätköilytehtävä, jonka koordinaatteja voi selvittää kirjallisuuskysymysten avulla. Hulkko on keksinyt ovelan keinon viritellä kirjavinkkausta!

Tyttöjen metsäkokemukseen sisältyy ärsyttäviä partiopoikia ja pelottavia petoja. ”Ei ollut kivaa olla aina urhea”, kirjassa todetaan. Se ei mässäile hurjuuksilla, vaan luottaa lasten oman lähipiirin arkiseen ihmeellisyyteen.

Hienostunut nuortenkirja

Eppu Nuotion ja Tuutikki Tolosen nuortensarja Pensionaatti Onnela päättyy tunteita tihisevään Taikurin poikaan (Otava). Pensionaatin väki kuohahtelee, ja tuottaa yllätyksiä naapurissa asuvalle Wasker-pojalle. Varsinkin tämän ja argentiinalaisjuurisen Delfinan ystävyyden pulmat korostuvat. Wasker kirjoittaa kokemuksistaan kirjaa, joten tekstin tyylilaji on lähes pikkuvanhalla tavalla kirjallista ja korrektia. Kirjailijan roolissaan poika tarkkailee valppaasti kieleen ja kulttuuriin liittyviä asioita.

Sarjassa on hyvää tekevää vanhanaikaisuutta melkein jo koketeeraamiseen saakka.

Espanjalaista väriä

Riehakasta pieruhuumoria

Ruotsalaiset ovat kauhukseen huomanneet, miten yksipuoliseksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden kääntäminen on käynyt. Ruotsalaiset tutustuvat vuosi vuodelta kitsaammin vieraisiin kulttuureihin.

Emilio Urberuagan kuvitusta kirjasta Miten menee, Manolito?

Meillä tilanne on samansuuntainen, joten espanjalaisen Elvira Lindon lastenromaani Miten menee, Manolito? (Tammi, kuvittanut Emilio Urberuaga, suom. Tarja Härkönen) ilahduttaa jo harvinaisuudellaan – olkoonkin, että kirja on parinkymmen vuoden takaa.

Sarjan toisessakin osassa erottuvat espanjalaiset tunnusmerkit. Manoliton äiti riehahtaa tuon tuostakin raivoisaksi ja hänen kasvatusmetodinsa tuntuvat suomalaisittain melko erikoisilta.

Riehakas pieru- ja tekohammashuumori kannattelee espanjalaistakin lastenkirjallisuutta, tuttua on myös se, että opettaja kuvataan hyvin koomiseksi. Yhdeksänvuotiaan pojan kertomistapa on hetkittäin turhan aikuismaista, mutta matematiikan ehtoja pelkäävän pojan tarina on enimmäkseen sydämellistä ja sympaattista.

PS

Marginaalissa piiskuttavat marttyyrit oppivat hypettämään

Mitä kuuluu lastenkirjallisuudelle? Sen kritiikistä ainakin on perinteinen ja vakaa mielipide: määrä ja laatu ovat riittämättömiä. Lastenkirjallisuus on aika ajoin joutunut taistelemaan näkyvyydestä, mistä jäi pitkäksi aikaa päälle valitus ja voihke.

Lastenkirjailijat ovat vähän liiankin kerkeästi vaikeroineet julkisuudessa ja ovat näin assosioituneet sitkeästi marginaalissa piiskuttaviksi marttyyreiksi. Vasta aivan hiljan he ovat löytäneet uuden äänen: julkisuudessa hypetetään, iloitaan ja kannustetaan – ja kulisseissa sekä vaikutetaan että reagoidaan.

Lukijat ja lastenkirjallisuuden ystävät saavat nauttia työn tuloksista ja aktiivisista kirjailijoista. Marttyyreista on kasvanut ylpeitä ammattilaisia. Näiltä uuden polven kirjailijoilta vaaditaan paljon, sillä kustannusala velloo levottomasti ja lukijoiden kohtaaminen edellyttää uusia kikkoja.

Kirjastoseikkailut, lukumaratonit, lukukoirat ja kirjastomummot tulevat lähelle lasta. Kirjastot, koulut ja kirjailijat ovat mestareita kehittelemään uusia virityksiä. Iloiset ideat herättävät uteliaisuutta ja energiaa.

Onnellista on myös se, että teatteri ja elokuva ammentavat vereksestä kirjallisuudesta, mikä saa kotimaisen lastenkirjallisuudenkin tuntumaan entistä houkuttelevammalta.

Suurista kirjasuosikeista jalostettavat oheistuotteet ovat suomalaisittain uudehko ilmiö, mutta ne pitelevät lastenkirjallisuutta puheenaiheena.

Pelkoja ja epäkohtia piisaa, mutta välillä on hyvä muistaa, että lastenkirjallisuus kuuluu tiiviisti suomalaisten arkipäivään.