Heikki Hiilamo: Luonnollinen työnjako – vain naiset hoitamassa lapsia?
Aloitin työurani sanomalehti Uudessa Suomessa 1980-luvun lopussa, jolloin toimitin hetken lehden mielipidesivua. Kirjoituksia tuli paljon, vain pieni osa julkaistiin. Näin lienee edelleen, mutta nyt lukijat saavat äänensä kuuluville lehtien nettisivuilla. Lehtijuttuja kommentoivat keskustelut tarjoavat kiinnostavaa tutkimusmateriaalia.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelija Suvi Salonen tutki viime kesänä valmistuneessa pro gradu -työssään Helsingin Sanomissa vuonna 2013 käytyä keskustelua kotihoidon tuesta. Salosen lähtökohtana oli allekirjoittaneen samassa lehdessä julkaisema kirjoitus, jossa esitettiin kotihoidon tuen jakamista äitien ja isien kesken.
Argumentoin, että kotihoidon tuki on tulppa tasa-arvoisen vanhemmuuden toteutumiselle ja että sukupuolten kesken epätasaisesti jakautuva kotihoidon tuki heikentää naisten työmarkkina-asemaa. Kirjoitukseni keräsi yhteensä 339 yksittäistä verkkokommenttia, joista Salonen etsi erilaisia puhetapoja.
”Luonto määrää” -puhetavassa korostettiin äidin merkitystä lasten kehitykselle. Taustalla on ajatus siitä, että äidit ovat ”synnynnäisesti” tai ”luonnostaan” isiä kykenevämpiä hoitamaan lapsia. Kotihoidon tuen kiintiöimisessä ”lapsilta riistetään oikeus äitiin ensisijaisena hoitajana”. Toisen kommentoijan mukaan ”äitien pakottaminen halpatyövoimaksi työmarkkinoille on väkivaltaa perhettä kohtaan”. Tätä näkökantaa ovat perinteisesti kannattaneet keskustapuolueen, kristillisten ja nyt myös perussuomalaisten edustajat.
Tasa-arvoa puolustavassa puhetavassa korostettiin, että ”pienten lasten hoito on Suomessa takapajuista” kotihoidon tuen vuoksi. Vasemmisto ja vihreät kannattavat tätä puhetapaa.
Salosen kiinnostavin löytö on kuitenkin puhetapa, jossa korostetaan yhteiskunnan mahdollisuutta vaikuttaa ihmisten valintoihin tulonsiirtojen ja palveluiden avulla: ”Kotihoidon tuen vastaanottaminen on täysin vapaaehtoista. Yhteiskunnalla on oikeus asettaa ehdot, joilla se erilaisia tulonsiirtoja maksaa ja perheellä/yksilöllä on oikeus päättää, hakeeko se näitä tukia vai ei. Ehtojen asettaminen taloudelliselle tukemiselle ei siis mitenkään ole perheen asioihin puuttumista tai pakottamista. – – -Näillä tuilla on siis kyllä perusteltua myös pyrkiä korjaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja vinoutumia, jollainen lastenhoidon oikeuden ja velvollisuuden (miten asiaa katsoo) kasautuminen äideille on.”
Puhetapa on uusi. Sitä ei ole aikaisemmin juurikaan käytetty keskustelussa kotihoidon tuesta. Näkökanta on kuitenkin järkeenkäyvä, ja sillä saattaa olla menestymisen mahdollisuuksia, jotka voivat johtaa kotihoidon tuen jakamiseen puolisoiden kesken.
Politiikka ei nimittäin muutu ennen kuin vallitseva puhetapa muuttuu. Naisten asemaan tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan asiaan olisi tullut tuskin koskaan parannuksia, jos emme olisi tunnustaneet yhteiskunnan oikeutta puuttua epäkohtiin.
Tutkimustieto osoittaa, että melko pienetkin lapset – tietyin reunaehdoin – itse asiassa hyötyvät päivähoidosta. Luonnollista on se, minkä päättäjämme saavat kuulostamaan luonnolliselta.
Heikki Hiilamo on viiden lapsen isä, joka työskentelee sosiaalipolitiikan professorina Helsingin yliopistossa.
