Haluan puolustaa!
Kansalaisaloite lastensuojelulain muuttamisesta kaikkine yksityiskohtineen pistää miettimään. Se kertoo pettymyksistä, turhautumisesta ja vihasta. Kaikkia näitä lastensuojelu saattaa synnyttää.
Aloitteessa on myös monia tärkeitä ja varteen otettavia asioita, joita veisi mielellään eteenpäin.
Uutta on se, että aloitteen tähtäin osoittaa lastensuojelun perustyöntekijöihin. He ovat usein itsekin lasten vanhempia ja joutuvat tekemään pienipalkkaista työtään joskus kovien syytösten tai uhkausten alla.
Heidänkö pitäisi tästä kaikesta vastata?
Se ei tunnu kohtuulliselta eikä kovin reilulta.
En väitä, ettei lastensuojelulain toteutuksessa olisi syntynyt virheitä, mutta monimutkaisia ja vaikeita ovat asiat kentälläkin. Lastensuojelun rivityöntekijät joutuvat näitä hankalia asioita hoitamaan – monesti isolla vastuulla.
Yhdistetään voimat, joilla taataan resurssit, yhtenäiset käytännöt, riittävä aika lapselle ja lapsen perheelle sekä hyvä johtaminen! Näin vähenisivät virheet ja kaikki tietäisivät missä mennään.
Tunnen monta lastensuojelun perustyöntekijää. Arvostan heidän työtään, asennettaan ja moraaliaan. Siksi en allekirjoita tätä aloitetta.
Nollatoleranssista ei luovuta
Edellä mainitun kansalaisaloitteen vihjailut kuritusväkivallan nollatoleranssin lieventämisestä ovat oikeuden hakemista toimille, jotka eivät suojele ja kunnioita lasta. Aikuiset parantakoot tapansa!
Hyvinvointiyhteiskunta
Viereisen sivun kuvio osoittaa, että yhteiskunnan vaurastuessa osalla siten syntyneestä ylijäämästä on voitu vapauttaa joitakin kansanryhmiä opiskelemaan ja elämään toisenlaista lapsuutta. Näin ei ole tapahtunut kaikkialla maailmassa. Mutta meillä se on luonut pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle ja sitä kannattaa puolustaa.
