”Inhottaa ­esittää vanhemmille, että kaikki on hyvin”

Jokaisena arkiaamuna yli ­230 000 lasta aloittaa ­päivänsä varhaiskasvatuksessa. Heidän hyvinvoinnistaan­ ­huolehtivat tuhannet alan ­ammattilaiset. Iltapäivällä vanhemmille ­kerrotaan ­tärkeimmät ­kuulumiset, mutta paljon jää myös ­sanomatta. Miltä ­varhaiskasvatuksen arki tuntuu heistä, jotka elävät sitä joka päivä? Entä toteutuvatko lapsen oikeudet? ­Lapsen Maailman sosiaalisessa mediassa ­esitettyyn kysymykseen tuli kymmeniä ­vastauksia varhaiskasvattajilta eri puolilta Suomea.

Moni vastaajista nosti esiin saman ristiriidan: paperilla kaikki näyttää toimivalta, mutta arki kertoo välillä toista tarinaa. Yksi vastaajista summaa alan tilannetta:

”Ryhmäkoot ovat liian suuria. Suhde­luvuissa pitäisi huomioida todellinen tilanne ryhmässä, ei esimerkiksi suunnitteluajalla tai palavereissa olevia kasvattajia. ­Avustajia ja sijaisia pitäisi olla riittävästi. Kymmenen minuutin kahvitauko ei riitä työn kuormittavuuden kannalta (aina sitäkään ei ehdi pitää). Palkkauksen pitäisi olla reilusti parempi, jotta alan vetovoima olisi suurempi ja saataisiin ­päteviä tekijöitä.”

Suhdeluku määrittää, kuinka monta ­kasvattajaa päiväkodissa on oltava. Alle kolmevuotiailla suhdeluku on yksi kasvattaja ­neljää lasta kohden ja yli kolmevuotiailla yksi kasvattaja seitsemää lasta kohden. Mitoitus koskee yli viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa viettäviä lapsia.

Moni varhaiskasvattaja sanoo, että paperilla kaikki näyttää hyvältä. Arki kertoo kuitenkin toista tarinaa.

Laaja-alainen ­varhaiskasvatuksen ­erityisopettaja Leena-Maija ­Järvenkallas näkee työssään sekä toimivaa arkea, jossa lasten etu ja oikeudet ohjaavat toimintaa, että tilanteita, joissa rakenteet pettävät. Hänen mielestään varhaiskasvatuksen suurin haaste on epä­tasaisuus: laatu vaihtelee paljon.

Pitkän työuransa aikana hän on huomannut, että poikkeustilanteet eivät aiheuta kaaosta, jos arjen rakenteet ovat kunnossa. Sairauspoissaoloista, sijaisten perehdyttämisestä ja palavereista selvitään.

– Lapsille tuo turvaa se, että päivät kulkevat mahdollisimman samalla tavalla. Vaikka aikuiset ryhmässä vaihtuisivat, lapselle arjen tulee olla ennakoitavaa.

Monen työntekijän päivät täyttyvät muustakin kuin lasten kanssa olemisesta: palavereista, viesteistä, lomakkeista ja vanhempien kanssa käytävistä keskusteluista. Kuormitusta lisäävät henkilöstöpula ja ­poissaolot. Tähän auttaisi, että suhdelukuun laskettaisiin vain ne kasvattajat, jotka ovat läsnä lasten kanssa, arvioi Tehyn sosiaali­poliittinen asiantuntija Eva Siitonen.

– Joissain päiväkodeissa tähän on päästykin: jos esimerkiksi opettaja poistuu ryhmästä tekemään suunnittelutyötä, ryhmään tulee siksi aikaa talosta tuttu varahenkilö.

Siitonen ei kuitenkaan usko tilanteen nopeaan paranemiseen.

– Vuosien varrella suhdeluvuista on keskusteltu paljon, mutta en näe tällä hetkellä tahtotilaa muutoksen säätämiselle.

Ahvon, 4, mielestä parasta päiväkodissa on Dinohotelli-leikki.

Varhaiskasvatuksessa unohdetaan, että päiväkodissa monista käytännöistä voi päättää itse ja tehdä asioita paremmin kuin säädöksissä sanotaan, Siitonen sanoo.

– Maalaisjärjen käyttö olisi monessa kohdassa suotavaa. Se parantaisi sekä lasten että henkilökunnan olosuhteita.

”Olen vasta valmistunut ja nyt jo työuupumuksen partaalla. Työ on kaikkea muuta kuin lasten kanssa olemista. Sumplin työvuoroja, olen palavereissa, vastaan puhelimeen ja sähköposteihin, täytän lomakkeita, käyn pitkiä keskusteluja haastavien vanhempien kanssa. Sijaisia ei saada ja kipeitä lapsia tuodaan päiväkotiin, minkä takia työntekijät ovat vuoron perään ­saikulla. Vaikka tiimi on kiva, jatkuva riittämättömyyden tunne uuvuttaa”, kertoo yksi Lapsen Maailman kyselyyn vastanneista.

Eva Siitonen painottaa työnantajan ­roolia uupumuksen ehkäisemisessä.

– Vähintään säädetty määrä ­henkilöstöä pitäisi olla aina paikalla. Kaikkia ammatti­ryhmiä pitäisi myös arvostaa samalla tavalla. Olen kuullut, että esimerkiksi monet ­lastenhoitajat kokevat, että heitä ei aina pidetä tasavertaisina.

”Päiväkodissa tylsintä on, ettei saa päättää asioista. Haluan ­päättää kaikesta”, sanoo 4-vuotias Emil. Noelin, 6, mielestä päiväkodin aikuiset ovat ”keskikokoisen ärsyttäviä”. Matilda, 5, haluaisi lähteä päiväkodista retkelle karkki­kauppaan, jos saisi toivoa ihan mitä tahansa.

Eva Siitonen muistuttaa henkilökunnan ilmoitusvelvollisuudesta.

– Epäkohdista tai niiden uhista pitää ilmoittaa eteenpäin. Lupa- ja valvontaviraston selvityksen mukaan näitä ei kuitenkaan aina tehdä, koska pelätään mahdollisia seuraamuksia. Olisi tärkeää ­kehittää työyhteisö niin turvalliseksi, että myös ­epäkohtia voidaan nostaa esiin.

Yksi vastaaja kirjoittaa: ”Inhottaa ­esittää vanhemmille, että kaikki on hyvin, vaikka samaan aikaan pidättelen itkua. Pelottaa ­kertoa näistä asioista eteenpäin, sillä saatan joutua ongelmiin.”

– Olen kuullut tapauksista, joissa työnantaja on kieltänyt kertomasta vanhemmille epäkohdista. Totuuden saa kuitenkin aina kertoa. Työnantajaa ei saa panetella, mutta vanhempien on hyvä kuulla, jos esimerkiksi on ollut päivä, jolloin ryhmässä olisi pitänyt olla kolme kasvattajaa, mutta on ollut vain kaksi, Eva Siitonen sanoo.

”Yksi uusista lapsista oli erityisen tuen lapsi, mutta hänellä ei ollut vielä erityisen tuen päätöstä. Näin ollen avustajaa ei saatu. Yksi meistä kasvattajista oli kiinni tämän ­lapsen kanssa ­kaikissa tilanteissa. Muut lapset ­olivat ­kahdella kasvattajalla: siirtymiset, vaipan ­vaihdot, ­toiminnat, ulkoilut, retket. Opettaja oli ­suunnitteluajan pois ryhmästä. Toinen lastenhoitajista oli nukkari-ajan kiinni erityislapsen kanssa ja toinen yritti yksin hoitaa muut lapset unille. Taukoja ei todellakaan voinut ­päivittäin pitää.”

Leena-Maija Järvenkallas tunnistaa tilanteita, joissa haastavasti käyttäytyvä lapsi voi kuormittaa varhaiskasvatuksen työntekijöitä.

– Lähdemme aina kuitenkin siitä, että lapsi ei tee mitään ilkeyttään. Kun lapsi ­käyttäytyy jollain tavalla, hän haluaa aikuisen reagoivan. Meidän pitää tutkia, mitä hän meiltä tarvitsee. Joskus se voi olla salapoliisityötäkin, mutta on sitäkin palkitsevampaa, jos yhteys lapseen muodostuu.
Järvenkallas painottaa tiimityön ­merkitystä.

– Vaikka varhaiskasvatuksessa tehdään työtä omalla persoonalla, kaiken yllä on koko ajan ammatillisuuden viitta. Se myös ­suojaa meitä. On tärkeää tunnistaa ne tilanteet, ­jolloin tarvitsee apua muilta.

Vaikeissa tilanteissa voi tukeutua ­esimerkiksi omaan tiimiin, esihenkilöön, työpsykologiin tai työnohjaukseen.

– Meidän alallamme ­riittämättömyyden tunne on helposti arjessa kaverina, ­varsinkin uran alussa. Vähitellen opitaan ­priorisoimaan: miten hallitsen työtäni ja ajankäyttöäni ja mitkä ovat lasten kannalta tärkeimpiä asioita. Kuormittumisen hetkinä saattaa unohtua, että monet asiat ovat myös hyvin.

”Päiväkodissa tylsintä on, ettei saa päättää asioista. Haluan ­päättää kaikesta”, sanoo 4-vuotias Emil. Noelin, 6, mielestä päiväkodin aikuiset ovat ”keskikokoisen ärsyttäviä”.

Lapsi voi käyttäytyä päiväkodissa eri tavalla kuin kotona. Siksi hyvä yhteys kodin ja varhaiskasvatuksen välillä on tärkeää.

– Me olemme kasvatuksen asiantuntijoita, mutta vanhemmat ovat lapsensa ­parhaita asiantuntijoita. Avoin vuorovaikutus huoltajien kanssa on äärimmäisen ­tärkeää. Meidän täytyy olla samalla sivulla lapsen asioissa, ja vanhemmilla pitää olla tunne, että he tulevat kuulluksi.

Joskus luottamuksen rakentaminen vie aikaa.

– Vanhemmille pitää puhua rehellisesti mutta kunnioittavasti ja muistaa aina kertoa myös missä on onnistuttu.

Lapsen monikulttuurisuus saa näkyä ja olla osa ryhmää.

– Perheet ovat oman kulttuurinsa ­asiantuntijoita. Jos joku asia tuntuu itselle vieraalta, kannattaa kysyä rohkeasti, mitä te vanhemmat tästä ajattelette. Olen huomannut, että vanhemmat kertovat mielellään ja aito kiinnostus on molemminpuolista.

Eva Siitonen muistuttaa, että lain mukaan ryhmässä pitää olla ­avustaja tai lasten määrän oltava ­pienempi, jos ryhmässä erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevia lapsia. Tämä ei aina toteudu.

– Kaikki ammattiryhmät ­tarvitsisivat myös enemmän koulutusta ja osaamista, miten tukea tarvitsevien lasten kanssa ollaan. Laissa on täydennyskoulutus­velvollisuus eli työnantajan pitää järjestää koulutusta. Tämä vaikuttaisi varmasti myös työn hallinnan ja työn arvostuksen ­tunteeseen.

Eva Siitonen tapaa paljon varhaiskasvatuksen ammattilaisia.

– Epäkohtien takaa paistaa tunne siitä, että työ on oikeasti merkityksellistä. He ­luovat tärkeitä suhteita lapsiin ja perheisiin. Alan ongelmat pitäisi vain saada ratkaistua.

Leena-Maija Järvenkallas puhuu helmi­hetkistä: niistä kohdista, jolloin voi ­haltioitua työstä ja sen merkityksestä.

– Näitä helmihetkiä tulee joka päivä. Ne pitää vain huomata.

Tarvitsemme tukeasi, hyvä lukija!

Sait lukea tämän jutun ilmaiseksi tukitilaajiemme ansiosta. Tilaamalla Lapsen Maailman mahdollistat luotettavan ja laadukkaan sisältömme ilmestymisen jatkossakin. Tukitilaus maksaa vain viisi euroa kuukaudessa. Tilaajanamme saat Lapsen Maailma -lehden kotiisi kannettuna.

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi