Kaksossisarukset armeijassa

Ja vielä huokaisu:

– Mitähän tästäkin tulee?

Hyvä tuli, vakuuttavat kaksossisarukset, kun syyskuun alussa tapaamme Karjalan prikaatin Vekaranjärven sotilaskodissa Kouvolassa.

Tuolloin 2. kenttätykistöpatterin tykkimies ja lääkintämies Janna Hietapakalla on takanaan 248 palvelusvuorokautta ja edessä enää seitsemän aamua. Syyskuun puolivälissä kotiutettuun 120 varusmiehen saapumiserä 1/15:een kuului viisi naista, Janna yhtenä heistä.

Kaksosveljen palvelus jatkuu. Karjalan huoltopataljoonassa palveluksensa aloittanut Jami Hietapakka jatkoi aliupseerikoulutukseen. Loppuajan armeijasta alikersantti toimii kuljetuskeskusryhmän johtajana.

– 99 aamua, Jami ynnää ja vakuuttaa luvun tuntuvan pieneltä, kun takana on jo tuplasti enemmän.

Oli silkkaa sattumaa, että Janna aloitti vapaaehtoisen asepalveluksensa samana päivänä, 5.1.2015, ja samassa Karjalan prikaatissa kuin Jami. Tiedon tästä Janna sai toukokuussa 2014.

Jamin vaihtoehdot olivat vähissä, sillä asevelvollisen oli pakko astua palvelukseen määrättynä päivänä. Hän kuuli palveluspaikkansa syksyn 2013 kutsunnoissa.

Tokihan veli tiesi siskon haaveilleen pienestä pitäen asepalveluksesta.

Janna kertoo vakuuttuneensa lopullisesti unelmansa oikeudesta ja toteutumisesta suoritettuaan marraskuussa 2013 Tampereella Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n viikonloppukurssin Sotilaan perustaidot naisille.

Pornaisissa nelivuotiaista asti asuneet sisarukset astuivat armeijan leipiin muutama viikko ennen yhteisiä kaksikymppisiään. He ovat toistaiseksi Karjalan prikaatin ensimmäinen varusmiespalveluksen suorittanut tyttö- ja poikakaksospari.

Kaksospoikia on ollut yhtä aikaa useampiakin, mutta -tyttöjä ei tiettävästi.

Yhä useampi eteläsuomalainen asevelvollinen päätyy Karjalan prikaatiin, joka polveutuu suoraan jatkosodan ja Lapin taistelujen jalkaväkirykmentti 8:sta eli Tuntemattoman sotilaan rykmentistä.

Se on puolustusvoimissa maavoimien suurin joukko-osasto, jossa koulutetaan vuosittain 3600 varusmiestä. Tänä vuonna heistä oli ennätysmäärä naisia, 111.

Naisten vapaaehtoinen palvelus tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 1995. Samana vuonna, tammikuun 23:ntena syntyi Vantaalla Hietapakan perheeseen kaksoset kaksi vuotta vanhemman veljen seuraksi.

Janna ehti maailmaan 14 minuuttia ennen Jamia, ja on molempien mielestä alusta asti ollut sekä temperamenttisempi että puheliaampi kuin veljensä.

Rauhallisia ovat sanojensa mukaan molemmat, mistä lienee etunsa myös armeijassa, kuten myös kaksosten positiivisuudella ja sosiaalisuudella.

Tietoisesti he eivät ole tavoitelleet samoja suuntia enää yläasteen jälkeen. Silloin sisko ja veli aloittivat eri luokilla koulun päätöksellä.

– Olihan se helpottavaa, muistelee Jami.

– Mutta haikeaakin, lisää Janna.

– Tuntui oudolta mennä yksin uuteen luokkaan.

Siihen asti oli kuljettu vieri vieressä, yhdessä niin kouluun kuin harrastuksiinkin. Niistä pitkäaikaisimpia on karate. Myös yleisurheilu ja hiihto ovat yhteisiä lajeja.

11 vuotta sitten Jami aloitti Pornaisten vapaapalokuntalaisena Laukkosken VPK:ssa. Janna suuntasi siinä vaiheessa kuntosalille.

Liikuntaharrastuksista on ollut etua varusmiespalveluksessa, jossa kuntoa ja kestävyyttä koetellaan.

Jamille huoltopataljoona on luonteva palveluspaikka siksikin, että hän ehti ennen armeijaa kouluttautua ammattiasentajaksi ja jo työskennelläkin alalla.

– Armeijassa suoritin kuorma-autonkuljettajan kortin ja sain vielä ammattipätevyydenkin.

Armeijan jälkeen nuortamiestä odottaa työpaikka enon El-Car Oy:ssä Vantaalla. Työn ohessa on tarkoitus jatkaa opintoja automekaanikon erikoisammattitutkintoon asti. Sen voi suorittaa Kainuun ammattiopistossa etäopintoina lähes kotikulmilla Vantaan Ilolassa, iloitsee Loviisaan kotinsa perustanut Jami.

Lähihoitajaksi valmistunut Janna työskenteli puolisen vuotta päiväkodissa ennen armeijaa. Kotiuttamisen jälkeen vuorossa oli taas työnhaku, eikä jatko-opintoja ainakaan tällä tietoa.

– Katson nyt, mihin elämä vie.

Varuskunnassa tieto kaksosuudesta totta kai levisi, vaikkeivät Hietapakat siitä suuremmin huudelleet.

– Aika moni tiesi, ja jotkut kouluttajat olivat ihmeissään.

Päiväsaikaan sisko ja veli eivät toisiaan paljon tavanneet, mutta usein illaksi sovittiin yhteiset kahvit sotkussa. Kuittailua ei juuri kuulunut, ja jos kuului, niin Jami vakuuttaa kestäneensä sen kuin mies. Jannaa naurattaa.

– Armeija on kaikkiaan ollut positiivinen kokemus, kumpikin vakuuttaa.

– Minulle parasta koko tänä aikana oli aliupseerikurssi, jolla kestävyyteni vain koheni.

– Parasta oli ampua tykillä! pamauttaa Janna sen pidempään pohtimatta.

– Lääkintämiesaikakin oli hienoa meidän viiden hengen hyvässä porukassa.

Kaksosuus on läheisempää kuin sisaruus.

Omat kaveriporukat kaksosilla on ollut jo pitkään, mutta myös yhteisiä ystäviä. Janna tulee hyvin toimeen Jamin avopuolison kanssa, eikä veljelläkään ole valittamista Jannan poikaystävän suhteen.

Veljellä ja siskolla on silti aina erityinen paikka toistensa sydämissä. Kaksosuus on ehdottomasti läheisempää kuin niin sanottu tavallinen sisaruus.

– Se on ilman muuta vahvuus. Olemme samanlaisia ja erilaisia. Monissa asioissa olemme samaa mieltä, mutta olemme me tapelleetkin, etenkin pieninä. Niissä tappeluissa ei voittajia ollut, naurahtaa kaksospari.

Parasta toisessa?

– Jamissa luotettavuus. Toivon hänen aina pysyvän minulle läheisenä veljenä, Janna vastaa.

Jami vakuuttaa Jannan kuuluvan ikuisesti omaan tukiverkostoonsa. On mukava tietää, että siskoon voi aina turvata.