Airut korjasi sukupuolta
Airut oli söpö vauva – ja kovatahtoinen. Leikki-ikä meni muiden lasten kanssa touhutessa. Ala-asteella hänen ystäväpiirissään ei kiinnitetty kovin paljon huomiota ulkonäköön. Airut pukeutui housuihin ja puseroihin, kuten monet sen ikäiset.
Pikkuhiljaa hän alkoi kuitenkin tiedostaa, ettei tunne olevansa tyttö.
Seitsemännellä luokalla hän yritti olla vielä muiden tyttöjen kaltainen, mutta seuraavana vuonna ristiriitaiset kysymykset identiteetistä valtasivat mielen kokonaan.
16-vuotiaana olin täysin varma, että olen poika.
Hän luki transihmisistä ja puhui tuntemuksistaan kavereilleen, jotka suhtautuivat asiaan luontevasti.
Kun kahdeksannen luokan Suvivirsi oli veisattu, hän muutti tyyliään radikaalisti pojan suuntaan.
– 16-vuotiaana olin täysin varma, että olen poika, Airut sanoo.
Nyt keittiönpöydän ääressä istuu tiedostava ja viehättävä 19-vuotias nuori mies äitinsä Maijan vieressä. Aurinko työntyy sisään ikkunaverhojen välistä. Luonto on puhjennut vehreyteensä. Koulunsa hyvin arvosanoin lopettaneella Airutilla on kesä edessä. Ja vihdoinkin maailma avoinna.
– Kun lähdimme hakemaan diagnoosia sukupuolenkorjaukseen, olimme varautuneet isoon elämänmuutokseen. En silti olisi uskonut, kuinka raskaaksi diagnoosin saaminen on terveydenhuollossa tehty, Maija kertoo.
Vanhempien pitkä tie
Vanhempien taival asian parissa alkoi, kun Airut kahdeksannen luokan lopulla samoihin aikoihin ulkoisen muutoksensa kanssa kertoi, ettei taida kuulua tytön ruumiiseen.
– En reagoinut siihen ihmeemmin. Ajattelin, että nuorten identiteetin etsintä aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia, Maija muistelee.
Mutta perheen loma Havaijilla oli käännekohta. Maija tarjoili Airutille katukojuista värikkäitä hellemekkoja ja bikineitä, joihin Airut suhtautui happamasti. Rannalla pojat kutsuivat Airutia kuuroksi, kun tämä ei reagoinut heidän flirttailuunsa.
– Aloin tajuta, että puhe väärästä sukupuolesta oli otettava tosissaan.
Vanhemmat toivoivat, että Airutille riittäisi jonkinlainen välimuoto, transgender. Heitä pelotti, mitä kaikkea lapsi joutuisi sukupuolenkorjauksessa käymään läpi.
Mutta Airutille ei riittänyt välimuoto.
Terapiaan ilman perusongelmaa
Heti sukupuolenkorjaustutkimusten alkajaisiksi Airut diagnosoitiin masentuneeksi. Hän oli apea eikä jaksanut käydä koulua. Hän sai masennukseen lääkkeitä, jotka väsyttivät, lihottivat ja aiheuttivat siten uusia ongelmia.
– Airut katosi epätoivoon. Se oli hirveää aikaa, Maija muistelee.
Airut määrättiin terapiaan.
– Outoa oli se, että transkysymykset rajattiin terapiassa pois. Ikään kuin kokemus väärästä sukupuolesta ja ankara identiteettipohdinta eivät voisi olla masennuksen taustalla, he ihmettelevät.
Tutkimusten vuoksi Airut vieraili kerran kuussa transtutkimusyksikössä. Hänen asuinkuntansa yksikkö sijaitsi psykiatrisessa sairaalassa, vaikeiden potilaiden suljetulla osastolla. Osasto, wc:tä myöten, oli monien lukkojen takana. Airut joutui kulkemaan myös metallinpaljastimen läpi.
– Menit ikään kuin mielisairaana muiden mielisairaiden joukkoon, Airut sanoo.
Empatian puutetta
Tutkimusta Airut ja Maija luonnehtivat hitaaksi, vakavahenkiseksi ja epäystävälliseksi.
– Nuori pyörii kafkamaisessa koneistossa, jonka perustehtävä on kuulustella ja epäillä, Maija kuvaa.
– Sen sijaan, että nuoreen valettaisiin uskoa ja toivoa, että tästä selvitään ja kaikki menee parhain päin, hänen näkemystään itsestään epäillään koko ajan, hän ihmettelee.
Airut koki, että prosessista puuttui empatia. Henkilökunta ei asettunut selkeästi nuoren puolelle.
– Yksikön sijainti ja asenteellinen ilmapiiri aiheuttivat todella paljon stressiä. Ei ole ihme, jos kuka tahansa, ja varsinkin identiteettikriisiä elävä nuori, menee sekaisin, eikä tiedä, kuka on ja mitä haluaa, Maija uskoo.
Airut käy nykyään samassa paikassa jälkikontrollissa kerran kuussa.
– Kun kerron, että koulussa ja kavereiden kanssa on mennyt hyvin, ei se aiheuta kuulijassa minkäänlaisia tunteita, varsinkaan iloisia. Henkilökunta on kenties koulutettu olemaan neutraali, mutta lopputulos on melkein tyly, Airut sanoo.
Koeaja sukupuoli!
Kukaan ei lähde tähän huvikseen.
Tutkimuksissa halutaan varmistaa, että nuoren päätös sukupuolenkorjaamisesta on pysyvä. Se on Maijan ja Airutin mielestä ymmärrettävää.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan katujia on kuitenkin hyvin vähän.
– Kukaan ei lähde prosessiin huvikseen. On todennäköisempää, että nuori on oikealla tiellä kuin että hän katuisi myöhemmin, Maija sanoo.
He uskovat, että luottavaisessa ilmapiirissä katujat seuloutuisivat samalla todennäköisyydellä kuin nykyäänkin.
Airutin mielestä tutkimusprosessista löytyy muitakin ongelmakohtia. Nuoren tulee esimerkiksi olla vuoden verran koeajalla siinä sukupuolessa, jonka hän korjausleikkauksessa haluaa.
– Ajatus on hyvä, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa. Vaikka itse käyttäytyisi miten, ympäristö ei kohtele tyttöä poikana ja toisin päin.
Lisäksi taustalla on hänen mielestään stereotyyppinen käsitys sukupuolesta.
– Jos poikana haluaisinkin meikata, se saatetaan katsoa merkiksi, että toivon sittenkin olevani tyttö. Tosiasiassa monet miehet ovat kiinnostuneita esimerkiksi naisten vaatteista haluamatta silti sukupuolenkorjausta.
– Koevaiheessa sai kaiken aikaa pelätä tekevänsä asioita, joita viranomaiset olisivat pitäneet virheenä, Airut sanoo.
Hänen diagnoosinsa sukupuolenkorjauksesta tuli kahden vuoden päästä. Sen saatuaan hän siirtyi psykiatrisesta sairaalasta normaalin sairaalan puolelle toimenpiteitä varten.
– Kuin olisin tullut eri maailmaan. Henkilökunta vie asiakkaan asiaa eteenpäin ilman asenteita, Airut ja Maija kertovat.
Punkkarihippivanhemmat
Kaikkia muutosleikkauksia ei välttämättä haluakaan.
Airutin hormonihoidot aloitettiin jo ennen täysi-ikäisyyttä. Rinnat leikattiin yksityisellä puolella. Myös kohtu ja munasarjat on poistettu.
– Kaikkia muutosleikkauksia en välttämättä haluakaan. Tai jos haluan, vasta myöhemmin. Tärkeintä on sosiaalinen sukupuoli, Airut sanoo.
– Tuntuu ihmeelliseltä, että nyt ollaan tässä. Olen päässyt elämään sitä elämää, jota haluan elää!
Airut kehuu äitinsä aktiivisuutta. Maija soitteli eri paikkoihin ja otti asioista selvää.
– Ilman häntä prosessi olisi ollut vielä pitempi, Airut sanoo.
Myös isä saa kiitokset.
– Isä kirjasi vihkoon, kuka viranomainen sanoi milloin mitäkin. Vihkosta olemme tarkastaneet asioita.
– Noi on tommosia vanhoja punkkarihippejä. Onneksi heillä oli ymmärrystä sukupuolen moninaisuuksista jo homo- ja lesboystäviensä kautta, Airut sanoo.
Ilman äitiä prosessi olisi ollut vielä pitempi.
Muutos tuli myös sukulaisten tietoon. Isovanhemmilla oli alussa nieleskelemistä.
– Se on ymmärrettävää, sillä he eivät tienneet sukupuolenkorjauksesta juuri mitään, Maija sanoo.
– Arvostan heitä, sillä he ovat todella yrittäneet sopeutua. Ylipäätään arvostan kaikkia, jotka edes yrittävät suhtautua asiaan ymmärtäväisesti, Airut kiittää.
Airutin ja Maijan nimet on muutettu.
Vain harva katuu
Tutkimusten mukaan sukupuolenkorjausprosessi sujuu fyysisesti ja henkisesti paremmin, kun se aloitetaan mahdollisimman varhain.
Nuori voi lain mukaan saada diagnoosin sukupuolenkorjausta varten alle 18-vuotiaana. Sen saaminen kestää usein 2–3 vuotta.
Diagnoosin saaneelle alaikäiselle voidaan aloittaa ns. blokkeri-hoitoja. Tämä tarkoittaa puberteettimuutosten hidastamista siten, että nuori saa aikaa varmistua identiteetistään ennen varsinaista hormonihoitoa. Esim. kuukautiset voidaan lopettaa lääkityksellä ilman hormonihoitoa.
Naisellistava tai miehistävä hormonihoito voidaan aloittaa vasta lähellä täysi-ikäisyyttä.
Peruuttamattomat toimenpiteet tehdään vasta täysi-ikäisenä.
Sukupuolenkorjauksen mahdollistavan diagnoosin saa vuosittain parikymmentä alaikäistä nuorta. Hakijoita on useita satoja. Iso osa hakijoista jatkaa prosessia 18 vuotta täytettyään.
Sukupuolenkorjauksen läpikäyneistä kaksi prosenttia on katunut. Suomessa heitä on alle prosentti.
Valtaosa katujista on keski-iässä sukupuolensa korjanneita. Ihmisen itsensä ja hänen ympäristönsä ei ole aina helppo mukautua uuteen tilanteeseen. Katumisen riskiä pienentää laadukas hoito, ympäristön hyväksyntä omaksi koetulle sukupuolelle sekä lähipiirin tuki.
On myös muistettava, että monet valitsevat vain osan sukupuolenkorjaushoidoista. Heille riittää, että he tuntevat kuuluvansa itselleen oikeaan sukupuoleen ja tulevat kohdelluksi sellaisena.
Asiantuntijana Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska.
Mikä minä olen?
Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Useimpien ihmisten identiteetti vastaa heille syntymässä määriteltyä sukupuolta. Sukupuoli-identiteetti on kuitenkin aina yksilöllinen, eikä välttämättä sama kuin syntymässä määritelty sukupuoli.
Sukupuoliristiriitaa kokevien on mahdollista korjauttaa kehoaan esim. hormonien avulla ja kirurgisesti. Myös väestörekisterissä oleva sukupuolimerkintä voidaan vaihtaa tietyin laissa säädetyin edellytyksin. Suomessa on tällä hetkellä juridisesti kaksi sukupuolta, nainen ja mies.
Ihmiset voivat käyttää monia eri nimityksiä kertoessaan omasta sukupuoli-identiteetistään. Nämä nimitykset ja niiden määritelmät muuttuvat ajan kuluessa.
Transsukupuolisuus määritellään usein niin, ettei ihmisen kokemus sukupuolestaan vastaa hänen kehoaan tai toisten hänessä näkemää sukupuolta, ja tähän liittyy usein sukupuoliristiriidan kokemuksia. Esim. syntymässä mieheksi määritelty voi kokea olevansa nainen tai päinvastoin.
Henkilö voi myös kokea olevansa esimerkiksi sukupuoleton tai osittain nainen ja osittain mies. Tällaista identiteettiä kuvataan toisinaan ilmaisulla transgender tai muunsukupuolinen.
Tekstiä korjattu 25.8.
