Hyppää sisältöön

Adoptiovanhemmiksi haluavat kahden tulen välissä

Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat StockSnap
Adoptiovanhemmiksi haluavat kahden tulen välissä

Perheen perustaminen nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa yksityisenä asiana ja lastensuojelu julkisena. Adoptiossa nämä kaksi kietoutuvat yhteen: tulevat adoptiovanhemmat kohtaavat yksityisen ja julkisen välisen jännitteen tullessaan sosiaalipalveluiden asiakkaiksi, kirjoittaa Pia Eriksson väitöksessään.

Jännite näkyi Erikssonin tekemissä haastatteluissa kahtena erilaisena kertomistapana, joista toista leimasi tunteiden ohjaama lapsen haluaminen ja toista järkeilevä kodin tarjoaminen. Erilaiset puhetavat heijastavat tutkijan mukaan työntekijöiden ja asiakkaiden adoptiota edeltäville palveluille asettamien tavoitteiden erilaisuutta.

Stressaavat tunteet olivat tavallisia adoption hakijoiden keskuudessa. Pelon kokemukset liittyivät soveltuvuusarvioinnin tulokseen ja prosessin mahdolliseen keskeytymiseen.

Adoptionhakijoiden haavoittuvuus tulisi tunnustaa.

Yli 80 % adoptiovanhemmista oli kuitenkin tyytyväisiä saamaansa adoptioneuvontaan. Väitöksen aineisto koostui kyselystä, johon vastasi 1 451 vanhempaa, ja 19 vanhemman haastatteluista.

Työntekijöiden portinvartijan rooli on läsnä koko adoptiota edeltävässä prosessissa. Haavoittuva asema ja riippuvuus järjestelmästä herättivät toisinaan suuttumusta ja pelkoakin. Tämä saattaa tutkijan mukaan uhata luottamuksellista suhdetta työntekijään ja vaarantaa palvelujen onnistumisen.

Eriksson suosittelee adoptionhakijoiden haavoittuvuuden ja riippuvaisen aseman nykyistä selkeämpää tunnustamista. Asiakkaan osallisuutta prosessissa pitäisi lisätä yhteisen ymmärryksen ja dialogisempien käytäntöjen luomiseksi. Globaalina sosiaalityön käytäntönä palvelut tulisi kytkeä tiiviimmin yhteen kansainvälisen lastensuojelun tavoitteisiin.

>Pia Eriksson: Prospective adoptive parents within pre-adoption services: An interplay of emotions and power in social interaction. Helsingin yliopisto 2016.

Lue lisää:

Adoptiomenettely torjuu lapsikauppaa

”Miks’ sä oot ruskee?” Adoptoidun Thomas Nukarisen haastattelu