”Miten on mahdollista, että jopa joka viides lapsi on liian vilkas sopiakseen kouluun?”
Lasten saamien ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2023 ADHD-diagnoosi oli yli 11 prosentilla alakouluikäisistä pojista ja noin 4 prosentilla tytöistä. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreista tilastoista.
ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, joka ilmenee esimerkiksi keskittymisvaikeuksina ja ylivilkkautena.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on arvioitu, että ADHD on noin 5–8 prosentilla lapsista ja nuorista. Suomessa tytöt jäävät keskiarvon alle, mikä selittyy osin sillä, että diagnosointi tapahtuu usein poikia myöhemmin.
ADHD-diagnooseissa ja -lääkkeiden käytössä on merkittäviä alueellisia eroja. Kärkipaikkaa pitää Pohjois-Karjala, jossa diagnoosin on saanut peräti 21,5 prosenttia alakouluikäisistä pojista ja 9,2 prosenttia tytöistä.
Ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä THL:stä arvioi Ylen haastattelussa, että luvut selittyvät osin yli- ja virhediagnosoinnilla. Ja on hyvä myös muistaa, että ADHD on edelleen osin alidiagnosoitu, varsinkin tyttöjen osalta.
Silti. Miten on mahdollista, että jopa joka viides koululainen on liian vilkas sopiakseen ”normaalin” lapsen muottiin?
ADHD on edelleen osin alidiagnosoitu, varsinkin tyttöjen osalta.
Vaadimmeko me lapsia käyttäytymään tavalla, johon suuri osa heistä ei pysty vaikka haluaisi? On kauhistuttavaa ajatella, että koulujen, opettajien ja kouluavustajien määrässä säästäminen ja hälyisissä monitoimitiloissa opiskeleminen johtaa tilanteeseen, jossa lapset on lääkittävä hiljaa paikallaan istuviksi miniaikuisiksi, jotta koulupäivistä selvitään ilman katastrofeja.
THL:n Terhi Aalto-Setälä muistuttaa myös, että lasten oireilua voi selittää moni muukin tekijä. Lapsi tai nuori saattaa esimerkiksi nukkua liian vähän ja viettää liikaa aikaa ruutujen äärellä.
On hyvä, että ADHD:sta uskalletaan puhua ilman häpeää. Sen ansiosta moni saa tarvitsemansa tuen riittävän varhaisessa vaiheessa. Se auttaa opiskelussa ja itsensä ymmärtämisessä.
Diagnoosin saaminen ja lääkitys eivät yleisyydestään huolimatta ole mitenkään pikku juttu. Suomi on sitoutunut YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen, joka velvoittaa meitä lain tasoisesti toimimaan lasten edun mukaisesti. Yhtäkään ADHD- tai muuta diagnoosia ei pitäisi tehdä siksi, että se on tapa saada koulun – tai perheen – resurssit riittämään. Tai koska meillä ei ole aikaa odottaa, että lapsi saa kasvaa rauhassa.
Yhteiskunnan rakenteet ovat pahasti pielessä, jos lapsi tai nuori ei saa tarvitsemaansa tukea esimerkiksi koulussa ilman diagnoosia tai lääkitystä.
Muistan lämmöllä koululuokkaan tarkkailemaan tullutta psykologia, joka lausui perheeni levottomasta ekaluokkalaisesta: ”Huomasin, että hän tekee välillä tehtäviä pulpetin alla istuen. Mutta ketä se haittaa?”
Niinpä. Tässä tapauksessa hiljaa matikantehtäviä raapustanut lapsi sai ja antoi työrauhan paremmin lattialla kuin tuolilla istuen.
Prosenttilukuja tärkeämpää on tukea jokaisen lapsen ja nuoren kasvua parhaalla mahdollisella tavalla – diagnoosilla, lääkityksellä tai ilman.
