Lapsen Maailma 5/2024
Jokelan kouluampuminen vuoden 2007 lopulla vaikutti syvästi Alviina Alametsän elämänvalintoihin. Nuorena poliitikkona hän on tarttunut isoihin ongelmiin pelotta ja saanut läpi monia sekä lasten että nuorten hyvinvointia parantavia uudistuksia.
ADHD-skeittileirillä lapset harjoittelevat rullalaudan lisäksi hallitsemaan tunteita. Kannustavassa porukassa molemmat taidot kehittyvät melkein vahingossa. Skeittileirillä ei oleteta, kilpailla eikä kiirehditä. Siksi Fia, 15, on tullut leirille jo toista kertaa.
– Täällä on rennompi ja tiiviimpi yhteisö kuin muualla.
Ei tarvitse esittää parempaa kuin on, vaan saa olla oma itsensä. Se on iso juttu.
Lasten patikkareitti johdattaa Vaasan Vähässäkyrössä metsäseikkailulle. Tervajoen koulun viis-kuutoset ovat osallistuneet reitin toteuttamiseen. He ovat sepittäneet opastauluihin satuja ja erilaisia tietoja metsän eläimistä. Tauluissa on myös QR-koodeja, joiden kautta tekstejä voi kuunnella.
Anton Ollikainen, 15 saattaa ahmaista kokonaisen romaanin päivässä. Kaikkiaan hän lukee vuodessa kymmeniä kirjoja. Julkisen keskustelun perusteella varsin moni yläkoululainen lukee vain ne kirjat, jotka on pakko lukea koulun äidinkielen tunneille. Koko yläkoulun aikaiset lukukokemukset saattavat siis jäädä kymmeneen tai vieläkin harvempaan kaunokirjaan.
ja tuet Lastensuojelun Keskusliiton työtä!
Tässä numerossa
Kasvu
Alviina Alametsä kannattaa äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen
Tervajoen koulun oppilaat osallistuivat patikkareitin suunnitteluun
Ystävyyssuhteiden seksualisointi lisää tyttöjen ja poikien välisten suhteiden jännitteitä
Tekoälyä tulee kehittää vastuullisesti myös lasten ja nuorten näkökulmasta
Pyörätuoli on vain yksi Aamu-tytön ominaisuuksista vauhdikkaassa kuvakirjassa
Harrastus
Jalkapallo voi muuttaa monen syrjäytymisvaarassa olevan lapsen ja nuoren elämän suuntaa
Ysiluokkalainen Anton Ollikainen saattaa ahmaista kokonaisen romaanin päivässä
Terveys
Akaalla homekoulun tilalle nousi Joutsenmerkki-rakennus!
ADHD-skeittileirillä harjoitellaan rullalaudan lisäksi hallitsemaan tunteita
Palstat
Pääkirjoitus
Tietotulva: Isien on yhä helpompi käyttää perhevapaita
Tutkittua tietoa: Lääkkeet jyräävät ADHD:n hoidossa
Tutkittua tietoa: Riskitekijöiden tunnistaminen voi edistää ADHD:n entistä varhaisempaa havaitsemista
Palvelusivu
Päivi Alasalmen kolumni: On tärkeää kokea osallisuutta
Kuukauden kirjat: Kivoja retkiä kirjastoon!