Vauva autossa lisää onnettomuusriskiä
Kohonnut onnettomuusriski saattaa tutkijoiden mukaan selittyä sillä, että pieni lapsi häiritsee ajamista. Tähän viittaa erityisesti se, että riski pieneni, kun autossa oli kuljettajan lisäksi toinen aikuinen. Jonkun muun huolehtiessa vauvasta kuljettaja voi keskittyä liikenteeseen.
Pienten lasten kanssa liikkuneet kuljettajat olivat myös useammin väsyneitä kuin ilman lasta ajaneet verrokit.
Riskille näyttivät altistuvan erityisesti nuoret vauvan kanssa liikkuvat naiskuljettajat. Kuljettajan ikä ei ehkä kuitenkaan vaikuta asiaan suoraan, vaan tuloksia voi selittää nuorten kuljettajien kokemattomuus.
Kuljettajan sukupuolikaan ei välttämättä vaikuta onnettomuusriskiin. Tutkimuksessa huomioitiin vain naiskuljettajat, sillä yksin vauvan kanssa ajavia mieskuljettajia oli aineistossa hyvin vähän. Tutkijat pitävätkin todennäköisenä, että tulokset pätevät myös mieskuljettajiin.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu lasten kanssa liikkuvien kuljettajien välttävän riskejä. Yksikään aiempi tutkimus ei kuitenkaan ole tarkastellut nimenomaan vauvaikäisen lapsen kanssa ajavien onnettomuusriskiä. Varovaisuudesta huolimatta riski saattaa kasvaa, jos lapsi siirtää hetkeksikin kuljettajan tarkkaavaisuuden pois liikenteestä.
Tutkimuksesta vastasi Helsingin yliopiston liikennetutkimusyksikössä väitöskirjaa tekevä Ida Maasalo yhdessä ohjaajiensa Esko Lehtosen ja Heikki Summalan kanssa. Aineistona olivat USA:ssa vuosina 1994–2013 sattuneet kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet.
>Ida Maasalo ym.: Young females at risk while driving with a small child. Accident Analysis and Prevention, verkkojulkaisu syyskuu 2017.
Lue painetusta lehdestä loput Tutkittua tietoa -artikkelit: Lapsiorjat pyörittivät varhaista teollisuutta ja Temperamenttien erot käytösongelmien taustalla.