Uskontoa vai ei?

Lastensuojelulain mukaan lapsen sijaishuoltopaikan valinnassa pitää mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen uskonnollinen tausta siinä missä kulttuurinen ja kielellinenkin.

– Ammatillisissa sijaishuoltoyksiköissä henkilökunnalta edellytetään suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta sijoitettavan lapsen kulttuuritaustaa ja uskontoa kohtaan. Esimiehet ja johto valvovat kasvatuksen sisältöä. Vakaumuksen selvittäminen nouseekin esiin useimmin lastensuojelun perhehoitoa järjestettäessä, sanoo Helsingin kaupungin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Ritva Mantila.

Pääperiaate on, että sijaisperheellä on oikeus oman vakaumuksensa mukaisesti harjoittaa uskontoaan ja kulttuuriaan, mutta sen edellytetään kunnioittavan sijoitettavan lapsen kulttuuritaustaa ja uskontoa. Sijoitettua lasta ei saa painostaa tai vaatia harjoittamaan toista uskontoa.

Jo ennakkovalmennusvaiheessa selvitetään sijaisperheen vakaumus ja suhtautuminen eri uskontoihin. Heiltä kysytään muun muassa, miten uskonnon harjoittaminen ilmenee perheen elämässä.

– On sijaisperheitä, joiden uskonnollinen vakaumus on osaltaan saattanut vaikuttaa heidän haluunsa olla avuksi ja tarjota sijoitettavalle lapselle koti perheessään.

Viranomaisilla ei ole oikeutta päättää lapsen uskontokunnasta tai uskonnollisesta kasvatuksesta, vaan se säilyy lapsen huoltajilla.

Lapsen vanhemmilta kysytään toiveita lapsen kulttuurisesta ja uskonnollisesta kasvatuksesta sekä uskonnon harjoittamisesta.

– Vanhemmat voivat toivoa esimerkiksi sijaisperhettä, jolla on uskonnollinen vakaumus tai perhettä, jolla vakaumusta ei ole, Mantila sanoo.

Helsingissä on onnistuttu järjestämään sijaishuoltopaikat, joissa kyetään joustavasti kohtuullisessa määrin toteuttamaan vanhempien tärkeinä pitämiä asioita. Sijaishuoltopaikkaa etsittäessä kartoitetaan usein myös lapsen läheisverkosto, jolloin voidaan saavuttaa uskonnollisten tarpeiden kannalta onnistunut ratkaisu.

– Joissakin tapauksissa on tehty hyvällä menestyksellä yhteistyötä lapsen kulttuurisen taustayhteisön kanssa sopivan sijaisperheen löytämiseksi.

Henkilökunnalta edellytetään suvaitsevaisuutta.

Sosiaalityöntekijä valvoo sijaishuollon toteutumista lapsen edun mukaisesti. Hän sopii asiakassuunnitelmassa lapsen, tämän vanhempien ja sijaishuoltopaikan edustajien kanssa tarvittaessa myös uskonnon ja kulttuurin huomioimisesta.

Jos lapsen etu ei näytä toteutuvan, tulee etsiä uusia ratkaisuja. Mantilan mukaan uskontokasvatusta tai siihen liittyvien tapojen noudattamista koskevat toiveet ovat joskus sellaisia, ettei niitä voida kohtuudella täyttää.

– Silloin on katsottava kokonaistilannetta ja lapsen edun mukaisen hoidon järjestämismahdollisuutta.

Jos lapsi haluaa alle 15-vuotiaana liittyä johonkin uskontokuntaan, on siihen pyydettävä huoltajan lupa. Lupa tulee pyytää esimerkiksi, jos lapsi haluaa mennä rippikouluun.

– Nuori saattaa haluta keskustella erilaisista vakaumuksista pohtiessaan lähestyvää aikuisuuttaan ja elämänkatsomusvalintojaan. Aikuisen valinnat ja näkemykset ovat tärkeä peilauspinta nuoren pohdinnoille, ja keskusteluun on toivottavasti mahdollisuus, Ritva Mantila sanoo.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut asiaan kantaan saatuaan kantelun lapsen sijoittamisesta helluntailaiseen perheeseen.

Apulaisoikeusasiamies katsoo ratkaisussaan, etteivät sijoitetun lapsen ja sijaisperheen erilaiset uskonnolliset taustat vielä merkitse sitä, että sijaishuoltopaikka tai siellä annettava huolenpito olisi lapsen edun vastaista.

Apulaisoikeusasiamies kuitenkin korostaa, että erityisesti lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee arvioida ja valvoa, onko sijaishuoltopaikassa järjestettävä sijaishuolto, kasvatus ja opetus lapsen edun mukaista.

www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoak+3050/2014

Juhlia ja kotieläimiä

Helsingin kaupungin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Ritva Mantila kertoo, millaisia käytännön asioita otetaan sijaishuollossa huomioon liittyen lapsen uskontokasvatukseen.

”Kokemustemme mukaan sijaisperheissä huomioidaan varsin hyvin kohtuullisen vaivattomasti toteutettavia, uskontoon liittyviä ruokailutapoja, kuten sianlihattomuus.

Lapsen vanhemmat voivat auttaa sijaisperhettä toteuttamaan kulttuuriin tai uskontoon liittyviä tapoja antamalla esimerkiksi oman uskontonsa mukaista musiikkia lapsen kuunneltavaksi.

Sijaisperheillä on usein kotieläimiä, joita ei kaikissa uskonnoissa pidetä sopivina elämään lapsen kanssa samassa tilassa. Niistä keskustellaan lapsen vanhempien kanssa etukäteen.

Jos sijaisperheen muut lapset käyvät esimerkiksi kristillistä koulua ja sijoitettu lapsi halutaan samaan kouluun, täytyy hänen koulunkäynnistään sopia yhdessä huoltajien ja sosiaalityöntekijän kanssa.

Evankelisluterilaiset seurakunnat suhtautuvat kokemustemme mukaan hyvin suvaitsevaisesti lapsen osallistumiseen päiväkerhoihinsa, vaikka lapsi ei olisi seurakunnan jäsen. Yleensä lapsen vanhemmat ovat hyväksyneet päiväkerhot, sillä ne saattavat olla ainoa päivätoiminnan muoto joissakin kunnissa, ja lapsen osallistuminen ikätovereidensa kanssa yhteiseen toimintaan on nähty hyödyllisenä.

Olisi hyvä, että lapsi voisi osallistua vanhempiensa kanssa tärkeisiin uskonnollisiin juhliin. Vanhemmat voivat opastaa sijaisvanhempia niihin valmistautumisessa, esimerkiksi kuinka lapsi puetaan. Jokunen perhehoitajakin on kutsuttuna päässyt osallistumaan islaminuskoisten Ramadanin jälkeen alkavaan Eid-päätösjuhlaan, johon muslimiperheet pukeutuvat parhaimpiinsa, valmistavat juhla-aterian ja kokoontuvat yhteen.”