Hyppää sisältöön

Työ istuu huonosti osaksi muuta elämää

Työnantajat ja työntekijät ovat kutakuinkin yksimielisiä siitä, että suomalaisilla työpaikoilla on turvallista työskennellä. Kolmannes työikäisistä pitää kuitenkin työn ja muun elämän yhteensovittamista vaikeana.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Työ istuu huonosti osaksi muuta elämää

Young Professional Woman at her Home Office Eating her Meal While Busy with her Mobile Phone

Haasteet kärjistyvät ruuhkavuosia elävillä 28–37-vuotiailla, joista 40 prosenttia kokee vaikeuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa.

Naisilla ruuhkavuosista aiheutuvat ongelmat korostuvat kaikissa ikäryhmissä 28–57 vuoden välillä. Kriittisiä arvioita yhteensovittamisesta antavat myös 28–37-vuotiaat miehet.

Tiedot käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hankkeen, Suomalaisen Työn Liiton, Tekesin ja Työterveyslaitoksen teettämästä selvityksestä. Aula Research Oy:n viime keväänä tekemään kyselyyn vastasi 711 ylimmän johdon edustajaa yrityksistä ja julkisen sektorin organisaatioista ja 1 056 muuta työikäistä henkilöä.

Etenkin naisten on vaikea sovittaa työ muuhun elämään.

Ongelmista huolimatta Suomi on kansainvälisesti katsoen edelläkävijä perheen ja työn yhteensovittamisessa. Pulmien korostuminen johtuu osittain siitä, että vertailuryhmänä ovat näissä asioissa erinomaisesti menestyvät Pohjoismaat.

– Meillä on paljon joustavia toimintatapoja sekä teknologiaa, jotka helpottavat työn ja muun elämän yhteensovittamista. Toisaalta osa-aikatyön kulttuuri ei ole meillä yhtä vahva kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, kertoo Väestöliiton erityisasiantuntija Anna Kokko.

Tutkimuksessa selvitettiin myös ihmisten kokemuksia työnteon turvallisuudesta. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet työnantajat ja 90 prosenttia muista vastaajista ilmoittivat pitävänsä suomalaisia työpaikkoja turvallisina.

Työtapaturmien kokonaismäärä ei ole viime vuosina laskenut, mutta kuolemaan johtavat työtapaturmat ovat vähentyneet selvästi. Teollisuudessa on panostettu työsuojeluun, mikä näkyy alan tapaturmien jyrkkänä vähentymisenä.

>Suomi on turvallinen maa työskennellä – perheen ja työn yhteensovittamisessa vielä kehitettävää. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 10.8.2017.

Lue painetusta lehdestä myös loput Tutkittua tietoa -artikkelit: Liikunta hyödyttää sekä yksilöä että kansantaloutta ja Liikunnallisuus periytyy