Johanna Korhonen: Somistelukieli sumentaa
Asian voi kertoa näin: perheessä ilmenee vuorovaikutuksen haasteita ja sosiaalisia ongelmia. On herännyt huoli hoivan turvaamisesta. Ennaltaehkäiseväksi toimeksi on tarjottu neuvontapalvelua. Perheen huoltaja ei koe sitä tarpeelliseksi. 13-vuotiaalla on ilmennyt oireilua, jonka vaikeutumisen estämiseksi on tehostetulla seurannalla toivottu päästävän tuloksiin.
Tai sitten näin: Äiti on sekakäyttäjä. Hän ei yleensä hanki kotiin ruokaa, mutta antaa 13-vuotiaalle rahaa. Tytär ostaa meikkejä ja kännykänkuoria ja on yrittänyt ostattaa trokarilla olutta. Äidin ja tyttären välit ovat huonot. Kumpikin suhtautuu vihamielisesti sosiaalityöntekijään. Tytär on hyvin laiha. Sosiaalityöntekijä kokee voimattomuutta.
Ensimmäinen versio oli kaiketi korrekti. Toinen kertoo, mistä on oikeasti kyse.
Suuri osa hallinnon ja julkisten palveluiden kielestä on nykyään erinomaisen siistiä, mutta samalla hyvin niukasti ilmaisevaa tekstiä. Mitäänsanomattomassa kauneudessaan se on pahimmillaan jopa harhaanjohtavaa. Olen lukenut paljon sosiaali- ja terveysalan tekstejä ja ihmetellyt, mistä ne oikein kertovat, kun ihmiset ja heidän ongelmansa on hillitysti puleerattu pois näkyvistä.
Tekstit ovat usein passiivissa. Se häivyttää valta- ja vastuusuhteet. Kun tilannetta seurataan ja toimintaa tehostetaan kehittämällä uusia palvelukonsepteja, herää kysymys: Aikooko joku myös todella tehdä jotain?
Hallinnon kieli on usein jotenkin kummasti paketoitua. Siinä vilisee muumioituneita sanoja. Ne ovat entisiä verbejä, jotka jatkavat kuolemanjälkeistä elämäänsä -minen-päätteisinä substantiiveina: suoritettujen toimenpiteiden raportoimisen kehittäminen johtaa toimenpidekokonaisuuksien seuraamisen helpottumiseen.
Rituaalikielen tarkoitus ei ole välittää viestiä ymmärrettävästi, vaan vahvistaa kielenkäyttäjien yhteisöä, joka ”tietää nämä asiat muutenkin”. Ulkopuolisille se jää käsittämättömäksi. Usein sitä eivät ymmärrä nekään, joiden pitäisi. Moitteettoman umpinaisen muistion laatija sitten ihmettelee, miksei kukaan ole ryhtynyt tekemään mitään, vaikka sote-uudistuksen toteutus on organisoitumassa kaikilla tasoilla.
Rituaali- ja somistelukielen selityksiä ovat vääränlainen hienotunteisuus ja silkka pelko. Väärää hienotunteisuutta on se, että ruminkin ongelma on vain haaste, väkivaltainen alkoholisti laimenee seurantatoimenpiteiden kohteeksi ja karmiva tilanne herättää lauhkeasti huolta.
Ymmärrän. Kukapa haluaisi niskaansa sen asiakkaan, joka tekstin luettuaan näkee hetken ajan tilanteensa ulkopuolisin silmin, ei pidä näkemästään ja purkaa raivonsa kirjoittajaan. Paapova kieli sallii hänen jatkaa entiseen tapaan.
Sosiaalityössä rituaali- ja somistelukieli on pahimmillaan vaarallista. Ruma totuus peittyy kyllä näkyvistä, mutta vain joksikin aikaa. Siisti virke ei estä pahoja asioita tapahtumasta. Se ei esimerkiksi pelasta lasta, joka apua tuskaisan todellisesti tarvitsisi.
Kirjoittaja, ota riski. Pahin, mitä sinulle voi tapahtua, on se, että joku ei tykkää. Entä sitten?
Johanna Korhonen on toimittaja ja kirkkolaulaja, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.
