Hyppää sisältöön

Seurustelu ei ole siirtynyt digiaikaan

Nuoret haluavat kertoa ihastumisesta kasvokkain tai yksityisviestissä. Iskuläpän heittäminen, julkinen some-kommentointi tai ihastumisesta kertominen kaveriporukan kuullen nähdään huonoina tapoina lähestyä toista ihmistä.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Seurustelu ei ole siirtynyt digiaikaan

Beauty Couple relaxing on wheat field together. Teenage girlfriend and boyfriend having fun outdoors, kissing and hugging, love concept. Teenagers Boy and Girl in love together

Lähes jokainen Väestöliiton kyselyyn vastannut halusi kuulla myös suhteen päättymisestä kahden kesken.

– Digiaika ei näy nuorten tavoissa aloittaa tai purkaa seurustelusuhde. He haluavat edelleen käydä tärkeät keskustelut mieluiten kasvokkain ja kahden kesken, sanoo Väestöliiton asiantuntija Anne Pelander.

Kyselyyn vastasi lähes tuhat 15–20-vuotiasta nuorta, joista valtaosa tyttöjä. Kysely toteutettiin verkossa tämän vuoden helmi- ja maaliskuussa.

Tulokset kertovat, että nuorten odotukset liittyen seurustelusuhteeseen aloittamiseen, päättämiseen ja hyvän suhteen sisältöön pohjautuvat kunnioitukseen ja hyvään käytökseen. He arvottavat luottamuksen kaikkein tärkeimmäksi asiaksi seurustelusuhteessa.

Nuoret eivät pelkää riitoja.

Riitoja ei pelätä, ja erosta toivutaan keskustelemalla. Riitelemistä ei edes koeta negatiivisena asiana: nuorten mielestä riitely kuuluu myös onnelliseen suhteeseen ja voi parantaa sitä. ”Riitely kertoo, että kaksi ihmistä välittää toisistaan ja haluaa selvittää jonkin asian, että myöhemmin olisi helpompaa”, arvioi kyselyyn vastannut Leo.

Seksi kuuluu kahden kolmasosan mukaan seurusteluun, mutta liki 90 %:n mielestä ehdottomasti vasta sitten, kun molemmat osapuolet ovat siihen valmiita.

Väkivalta on 93 %:lle vastaajista syy päättää seurustelu. Pettämisen näkee eron perusteeksi lähes 90 % nuorista. Valtaosan mielestä paras tapa toipua erosta on tunteiden käsittely puhuen. Moni luotti myös ystävän apuun ja ajan kulumiseen erotuskan parantajana.

– Suurin osa nuorista uskoi keskustelun ja ystävän avun auttavan vaikeassa tilanteessa. Ehkä perisuomalainen yksin selviytymisen pakko ei ole periytynyt nuorten sukupolvelle, ja se on hyvä asia, pohtii nuorten asiantuntija Samuli Hietala Väestöliitosta.

>Kyselyn tulokset ovat luettavissa os. www.vaestoliitto.fi

Lue painetusta lehdestä tutkittua tietoa -artikkeli: Luonnon läheisyys pitää oppilaat virkeinä!