Hyppää sisältöön

Päiväkoti on juuttunut sukupuolirooleihin

Maailma ympärillä muuttuu, mutta päiväkodin perinteinen sukupuolijako pitää pintansa.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Päiväkoti on juuttunut sukupuolirooleihin

Pojilta odotetaan fyysisyyttä ja reippautta, tytöiltä hiljaisempaa ja rauhallisempaa käytöstä, kertoo Norjassa Stavangerin yliopistossa tehty tutkimus.

Päiväkotityttöjä kehutaan kutsumalla heitä pieniksi ja suloisiksi, poikia taas isoiksi ja vahvoiksi. Tyttöjen käyttämät vaatteet ovat henkilöstön mielestä söpöjä ja nättejä, poikien rajuja ja cooleja.

Päiväkodin 4-vuotiaalla tytöllä oli lyhyeksi leikatut hiukset ja tummasävyiset, poikamaiset sisä- ja ulkovaatteet. Lapsia huonommin tuntevilla sijaisilla oli vaikeuksia tunnistaa tyttöä tytöksi, ja henkilökunta kävi tilanteesta huolestuneita keskusteluja.

Huoli helpotti, kun tyttö eräänä aamuna ilmaantui päiväkotiin pinkkiin mekkoon pukeutuneena. Henkilöstö palkitsi muutoksen kehumalla tyttöä kauniiksi kuin prinsessa.

Tutkimus perustuu Stavangerin yliopiston varhaiskasvatusopiskelijoiden harjoittelujaksollaan päiväkodeissa tekemiin havaintoihin, joten otos ei liene kovinkaan edustava. Tulokset ovat kuitenkin linjassa monissa muissa maissa, mm. Suomessa tehtyjen tutkimusten kanssa.

Nea Alasaari toteaa Tampereen yliopistolle tekemässään gradussa päiväkodin kasvattajien kannustavan lapsia stereotyyppisiin sukupuolirooleihin mm. tilan, leikin ohjaamisen ja roolitusten avulla. Sukupuolirajoja vartioidaan, eikä niiden ylityksiä katsota hyvällä.

Sosiaali- ja terveysministeriön viime vuonna teettämän selvityksen mukaan varhaiskasvattajien tasa-arvo-osaamista pitäisi tukea koulutuksella. Alan opinnoista puuttuu tällä hetkellä yleinen ja yhteinen opintojakso, joka valmistaisi kasvattajia tasa-arvon edistämiseen.

>Aud Torill Meland & Elsa Helen Kaltvedt: Tracking gender in kindergarten. Early Child Development and Care, verkkojulkaisu maaliskuu 2017.

Lue painetusta lehdestä loput Tutkittua tietoa -artikkelit: Lapsiorjat pyörittivät varhaista teollisuutta ja Temperamenttien erot käytösongelmien taustalla.