Opaskoirakoulussa ei lueta matikkaa

– Opaskoiran tunnistaa siitä, että se kulkee sinne, minne pitää, tietävät ystävykset Mimosa Salmi, 6, ja Pinja Liski, 6. He ovat helsinkiläisen Päiväkoti Luotsin esikoululaisia.

– Opaskoirat auttavat sokeita, Pinja lisää.

– Sokeista jotkut voivat olla nuoria ja jotkut vanhoja, Mimosa sanoo.

– Olen nähnyt sokean, jolla on keppi. Se on sellainen, jolla hän tunnustelee, onko mitään tiellä. Se on niin kuin tavallinen keppi, mutta muovia ja siinä on käsikahva. Meistä kumpikaan ei ole sokea, Mimosa vielä lisää.

– Olen yrittänyt olla sokea lumikinoksessa. Mulla oli silmät kiinni ja kädessä lapio, josta otin tukea, Pinja kuvailee.

– Mummin toinen silmä on sokea, Mimosa kertoo.

– Toisella silmällä mummi näkee tarpeeksi. Olen joskus peittänyt kädellä toisen silmän ja katsellut vain toisella. Kyllä niinkin näkee.

– Mun isin toinen korva on kuuro, Pinja sanoo.

Tytöt tuumivat, että kuuro ei tarvitse opaskoiraa.

– Hänellä on semmonen kuulolaite, joka auttaa, Mimosa sanoo.

Opaskoira voi viedä näkövammaisen töihin tai kauppaan.

– Kaupassa hän voi pyytää kassamyyjältä apua, jos on vaikea löytää, mitä tarvitsee, arvelee Mimosa.

– Missähän työssä ei tarvita silmiä? Pinja pohtii.

Mimosa: Opaskoirien pitää olla tottuneita kulkemaan kaikkialla.

– Sokea voi työskennellä laulajana! hän sitten keksii.

– Laulamiseen ei tarvita silmiä, mutta jos laulaa liikaa, voi mennä ääni.

– Eläinlääkärinä sokean ei ainakaan kannata työskennellä. Jos pitää pistää, piikki voi mennä väärään kohtaan, Mimosa tuumii.

Tytöt tietävät, että opaskoiria opetetaan koulussa.

– Ei kylläkään sellaisessa koulussa, jossa lasketaan 10+10. Niille pitää opettaa ihan muita asioita,

Pinja hymyilee.

– Niitä kannattaa opettaa viemään sokeaa ratikkaan tai bussiin. Pitää opettaa kulkemaan niin, ettei törmää muihin ihmisiin, Mimosa selvittää.

– Jos sokea makaa sohvalla, eikä hänellä ole apukeppiä, opaskoiran pitää viedä hänet keittiöön, ettei hän törmää huonekaluihin, Pinja miettii.

– Sokkeloisessa asunnossa voi helposti törmätä, Mimosa vahvistaa.

– Meidän kotona voisi ainakin törmätä isoon peiliin, Pinja sanoo.

– Jos olisin nyt opaskoira, luulen, että mun kouluttamisessa menisi aika kauan, koska pitäisi oppia ulkoa kaikki paikat, minne mennä.

– Opaskoirien pitää olla tottuneita kulkemaan kaikkialla. Ne tietävät sitten jo äänestä, että ratikka on tuolla, Mimosa sanoo.

– Pidän kultaisestanoutajasta, Mimosa kertoo. Koira onkin hänen lempieläimensä.

– Mun lempirotu on länsigöötanmaanpystykorva. Olen nähnyt myös yhden söpön bulldoggin ja yhden, joka ei ole niin söpö, Pinja lisää.

– On ikävää, ettei meille voi ottaa koiraa, koska mun äiti oli pienenä allerginen koiralle, ja se voi tulla uudestaan. Mun pikkuveli on allerginen kissalle, pähkinälle ja vähän maidolle. Maito on kyllä lähtemässä. Ja vielä myös koivulle, Pinja sanoo.

Pinja: Laulamiseen ei tarvita silmiä, mutta jos laulaa liikaa, voi mennä ääni.

– Allergia tarkoittaa sitä, että jos elimistö ei ole tottunut koiran hajuun, voi tulla näppylöitä ja aivastuksia ja ihan kaikenlaista, Mimosa kertoo.

Joskus koirat voivat olla vihaisiakin, mutta tyttöjen mukaan opaskoirien ei kannattaisi olla vihaisia eikä ainakaan haukkua, koska silloin sokea voi kaatua.

Vaikka kissat näkevät pimeässä, ne eivät ole hyviä oppaita.

– Meidän mökin naapurissa on talo, jossa on sähkö, ja siellä on 11 kissaa. Ne käyvät välillä meitä tervehtimässä, mutta eivät opasta ketään, Pinja tuumii.

– Kissat eivät niin tykkää koko ajan kulkea kaduilla ja metsissä. Ne haluavat eniten loikoilla tallissa, Mimosa sanoo.

Opaskoirien lisäksi on olemassa vielä ajokoiria.

– Ne eivät opasta vaan ajavat. Eivät kylläkään autoa vaan jäniksiä.