Hyppää sisältöön

Lastensuojelun todellisuus

Muuttunut todellisuus on haaste viralliselle lastensuojelulle, kirjoittaa päätoimittaja Seppo Sauro
Julkaistu
Teksti Seppo Sauro
Lastensuojelun todellisuus

Päätoimittaja Seppo Sauro

Päätoimittaja Seppo Sauro

Päätoimittaja Seppo Sauro

Olen koko työelämäni ollut mukana lastensuojelussa, sitä läheltä seurannut ja jotain siitä luulen tietävänikin. En liioin ole alan suhteen kovin sinisilmäinen. Tiedän, mitä lastensuojelu on ja mitä se ei ole.

Lastensuojelun todellisuus on tällä hetkellä monitahoisempi ja sekavampi kuin koskaan.

Virallisen lastensuojelun rinnalle ovat nousseet vahvasti tavallisten kansalaisten käsitykset alasta sosiaalisessa mediassa. Facebook ja Youtube ovat areenoita, joissa aihetta nyt käsitellään. Muutaman minuutin video voi saada viikossa jopa 350 000 klikkausta.

Uusina vaikuttajina ovat myös lastensuojelun omat nuoret, jotka ovat saaneet äänensä kuuluville, usein myös varsin rakentavasti.

Muuttunut todellisuus on haaste viralliselle lastensuojelulle. Asiakkaiden ääni muodossa tai toisessa on nyt pysyvästi läsnä, mutta sehän on vain hieno asia.

Tärkeät kuvat

Yksi tämän ajan ikoneista on kännykän taustakuva, joka yleensä kertoo omistajansa arvoista, kiinnostuksista tai rakkaista.

Minulla se tila on täyttynyt jo yli neljä vuotta lastenlasten kuvilla joko yhdessä tai erikseen. Aina niihin liittyy jokin syy tai tarina.

Nyt siinä napottaa päivän vanha pikkutyttö niin sievänä Kätilöopiston pipo päässä.