Hyppää sisältöön

Kuukauden kirjat: Lapsuuden runoretket

Runot alkavat olla lastenkirjallisuuden rehevintä maastoa. Runobuumi on kestänyt jo pari vuosikymmentä ja vielä vain riittää yllätyksiä. Esittelyssä myös Finlandia Juniorin voittaja!
Julkaistu
Teksti Ismo Loivamaa
Kuukauden kirjat: Lapsuuden runoretket

Erika Kallasmaan kuvitusta kirjassa Tippukivitapaus

Absurdia voimaa

Nyt voima ammennetaan entistä ronskimmasta absurdismista. Mallia näyttää Laura Ruohonen Tippukivitapauksessaan (Otava, kuv. Erika Kallasmaa).Moderni lastenrunous ei enää perustu kauneudelle eikä pienelle hilpeälle huumorille. Nyt voima ammennetaan entistä ronskimmasta absurdismista. Mallia näyttää Laura Ruohonen Tippukivitapauksessaan (Otava, kuv. Erika Kallasmaa).

Absurdin huumorin piikkiin voi kai laittaa myös aikuisten kaihtaman pieruhuumorinkin. ”Voin maitopurkkiin pieraista”, riemuitaan runossa. Pieru ja rokki lienevät lastenrunouden suosituimpia sanoja.

Vanha kunnon lorusuosikki Onnimanni löytää veroisensa Ruohosen runomaailmassa: ”Ostin kerran kermatortun / siitä tuli torakka…”

Sanna Manderin kirjoittama ja kuvittama Avain hukassa -runokirja (S&S) voitti Finlandia Junior -palkinnon. Runon minä etsii kadonnutta avainta kotirapun asunnoista. Koteihin kurkkaamisen idea on tietysti tuttu, mutta sallii monenlaisiin erikoisuuksiin tutustumisen.

Välillä runoissa on yksinkertaisuudellaan vetoavaa absurdia huumoria, joka aina riemastuttaa lasta, niinpä esim. ”kakku koristellaan sillillä”.

Ruohosen runoissa kuulee myös vanhojen laulujen kaikuja. Tällä kertaa kalliolle kukkulalle majan pykäisee iso nalle, ja ”taka taka taka” puolestaan palauttaa mieleen 1970-luvun iskelmän hakkaavan rytmin.

Hannu Hirvosen kummitusaiheisessa kokoelmassa Hui hai hajamieli! (Karisto, kuv. Virpi Penna) kierrätetään itsensä Eino Leinon säkeitä.Hannu Hirvosen kummitusaiheisessa kokoelmassa Hui hai hajamieli! (Karisto, kuv. Virpi Penna) kierrätetään itsensä Eino Leinon säkeitä, ja taas tulee merkityksiä lisää: ”Ei kenkään ole paha / muuttaa asumaan.”

Perinne tuottaa absurdeja käänteitä, joiden tunnistamisesta ainakin aikuinen lukija iloitsee. Nykyrunoilijat eivät nokkeluudestaan huolimatta teutaroi koppavina runotietäjinä, vaan antavat lukijan ymmärtää mitä mieli lystää. Jokaiseen langanpätkään ei tarvitse tarttua kiinni.

Pakko myöntää, että tuore lastenrunous muuttuu välillä läähättäväksi ja hysteeriseksi sanamagiaksi. Vauhti ja vimma korvaavat ajatuksen. Runoissa on vaikka minkämoista sanarimpsua (kerkeää, virkeää, sirkeää, sorjaa) ja välillä runo ”ähkii äyskii röhkii räyhää…”

Ajankohtaisia aiheita

Sanna Manderin kirjoittama ja kuvittama Avain hukassa -runokirja (S&S) voitti Finlandia Junior -palkinnon.Runokirjoissa kommentoidaan mutkattomasti oman aikamme omituisuuksia.

Laura Ruohonen reagoi raikkaasti kielen muuttumiseen ja englannin kielen tuntuvaan asemaan. Äidin pitää nimittäin osata: ”Skipata seivata ja stepata / duunata dissata ja dipata…”

Diktaattori Diktaatta -runossaan hän näyttää, miten huojuvalla istuimella Taatta Kaikkivalta sittenkin istuu. Runon huumorista kertoo sekin, että diktaattori kahmii lisää valtaa kaikkialta, ”vaikka vessanpytyn alta”.

Sanna Mander kirjoittaa avarasta perhemallista: eipä tarvitse yksin olla, kun ”vanhempia on yli nolla”.

Verkkomaailman vaarallisuuskin hiipii lastenrunouden maailmaan. Mander kertoo Erkistä, joka netissä ”nimimerkillä mielellään” näyttää kieltään.

Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjän laulukirjassa (Tammi) päästään hauskasti ja silti uskottavasti pureutumaan Lennartin sielunelämän syvyyksiin.Viimeaikaisessa lastenkirjallisuudessa on tuotu aikuisten elämää kaihtelemattomasti näkyviin. Enää ei ujostella mitään, ja kaikesta voi kertoa enemmän tai vähemmän suoraan lapsille. Runoissa aikuisten rakkauselämää käsitellään lempeämmin kuin kertomusten puolella.

Manderin kerrostaloa koluavassa runokirjassa tavataan tietysti lemmenkipeitä aikuisia, jotka ovat haikealla tavalla eksyneitä. Alakerran Kalle on ammatiltaan rakkausguru ja ”silti vaivaa sydänsuru”.

Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjän laulukirjassa (Tammi) päästään hauskasti ja silti uskottavasti pureutumaan Lennartin sielunelämän syvyyksiin. Lennart on tunteikas mies, vaikkei sitä hevin näytä. Hänen äitinsä jo aikanaan sanoi: ”Lennart hyvä, / tunteitasi säästä”.

Perinne pysyy elossa

Kaarina Helakisan kokoama satojen runojen valikoima Pikku Pegasos (Otava) ilmestyi alun perin vuonna 1980, mutta on osoittautunut antologioiden voittamattomaksi klassikoksi. Pari vuotta sitten siitä otettiin jo 22. painos.Uuden runotarjonnan ohella julkaistaan onneksi huolellisesti toimitettuja antologioita, jotka pitävät perinnettä elossa ja esittelevät uutuuksia suurelle yleisölle.

Kaarina Helakisan kokoama satojen runojen valikoima Pikku Pegasos (Otava) ilmestyi alun perin vuonna 1980, mutta on osoittautunut antologioiden voittamattomaksi klassikoksi. Pari vuotta sitten siitä otettiin jo 22. painos.

Monipuolisen Pegasoksen suosiota voi verrata vain vuonna 1949 ilmestyneeseen Lennä, lennä leppäkerttu -valikoimaan, jota sitkeästi ostetaan ja luetaan edelleen.

Kaarina Helakisa oli sitä mieltä, että Kirsi Kunnaksen ja Kaija Pakkasen tunnetuimmat runot ovat jokaisen lapsen oikeus ja että ne kuuluvat suorastaan yleissivistykseen. Hän totesi kauniisti, että ”ihmislapsen ensimmäinen kirjallisuus” on parhaimmillaan runoa.

Leijona se venytteli (Lasten Keskus, kuv. Maija Hurme) dokumentoi hyvin, miten edustavasta ja runsaasta materiaalista sopii nykyisin antologioita laatia. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat poimineet kokoelmaan suomalaisen lastenrunouden näytteitä sadan vuoden ajalta.Leijona se venytteli (Lasten Keskus, kuv. Maija Hurme) dokumentoi hyvin, miten edustavasta ja runsaasta materiaalista sopii nykyisin antologioita laatia.

Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto ovat poimineet kokoelmaan suomalaisen lastenrunouden näytteitä sadan vuoden ajalta. Runojen seurassa päästään aikamatkalle, ja suomalainen lapsuus paljastuu eloisalla tavalla näkyviin. Taas kerran saa huomata, miten vankat runouden juuret meillä sittenkin on. Ilosta ja hulluudesta nautittiin runoissa jo kauan ennen 1950-luvun modernismia!

Runoantologia tulee lasta lähelle monella tavalla: lopussa on tehtäviä ja sanaselityksiä. Nykylapselle kerrotaan, mitä ovat aapiskukko, skitta ja taatto.

Uutta ja vanhaa yhdistelevät kokoelmat ovat tärkeitä juuri nyt, sillä tuorein lastenrunous ei tarjoa paljonkaan lyyrisiä tuokioita ja hiljaisuutta. Vanhat runot rikastuttavat lastenkamarin ilmapiiriä.

Taivaanrannan maalareita

Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon kuvakirja Kettu ja väritMila Teräksen ja Karoliina Pertamon kuvakirjassa Kettu ja värit (Karisto) Pöllö kertoo vapauttavan tiedon ketunpoikaselle: ”Taivaanrannan maalareita aina tarvitaan”. Ja paremmaksi vain menee: Taivaanrannan maalarit voivat nimittäin maalata niin kauniisti, että rintaan pakottaa. Kettu lähtee etsimään maailman kauneinta väriä, ja heinäsirkasta alkaen kaikki kertovat sille oman käsityksensä kauneudesta.

Monen kokemuksen ja laulun jälkeen kettu hoksaa, että värejä taitaakin olla monta ja ”kaikki värit ovat ketun tulta”. Lyyrisyys ja elämänviisaus ovat kirjassa hallitusti tasapainossa, eikä hetkeksikään tule tukalan runollista oloa. Kauneuden ja monipuolisuuden periaatteet välittyvät mutkattomasti.

Kuvakirjan aseman kohentumisesta kertoo se, ettei kirjassa edes eritellä, kumpi on kuvittaja ja kumpi tekstin tekijä. Vanhastaan kuitenkin voi päätellä, että Pertamolle kuuluu kiitos kollaasimaisesta kuvituksesta, jossa on uhkeaa kekseliäisyyttä ja voimaa. Kuvitus ja teksti luovat huiman ilmapiirin, kauniin ja kirkkaan.

Ihmeauton kyydissä

Ville Hytösen ja kuvittaja Mira Malliuksen Tootoo-vaari ja tötteröauto -kuvakirjaAikuiset tuntevat Ville Hytösen runoilijana, mutta lapsille hän on lämpimien ja humorististen kirjojen tekijä. 1970-luvun lapset iloitsivat ihmeauto Chitty Chitty Bang Bangista, nykylapset ansaitsevat nyt oman ihmeensä. Ville Hytösen ja kuvittaja Mira Malliuksen Tootoo-vaari ja tötteröauto -kuvakirjassa (Savukeidas) jätskitötterön muotoinen auto auttaa vähin äänin isäntäänsä Tootoo-vaaria, joka on kaupungin paras rakennusmies. Nuoretkin osaavat pyytää apua ”Tootoo-gubelta”.

Runoilijan elkein Hytönen sirottelee hyväntuuliseen ja selväpiirteiseen tarinaansa yllättäviä keikauksia: Erään rouvan keittiö esimerkiksi on kummallisella tavalla keikahtanut nurinpäin. Taas tarvitaan Tootoo-vaarin apua. Ja Simolinin hienossa kahvilassa nautitaan jännittäviä herkkusia, kuten mustikkaruhnua.

Ilman koreilun tarvetta kirjailija löytää juuri sopivat ilmaisut kaikenikäisten lukijoiden iloksi. Absurdi huumori ja reilu arkipäivä kohtaavat. Miellyttävän ystävällisellä tavalla kirjassa opitaan, että auttaminen on vastavuoroista.