Hyppää sisältöön

Lapsiasiavaltuutetun asema vahvistuu

Uudistukset ovat vahvistaneet lapsiasiavaltuutetun asemaa ja vieneet työtä enemmän ihmisoikeuksien suuntaan. Hyvää on myös velvollisuus tehdä vuosittain kertomus toimialalta, kiittelee Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro pääkirjoituksessaan.
Julkaistu
Teksti Seppo Sauro
Lapsiasiavaltuutetun asema vahvistuu

Edellinen valtuutettu Maria Kaisa Aula erosi kesken kautensa ainakin osittain protestiksi niukkoja resursseja kohtaan. Kukaan ei resurssien puutetta kiistänytkään.

Aula sai kuitenkin uutteruudellaan koko instituution vakiinnutettua ja loi merkittäviä keskusteluyhteyksiä niin lasten suojelun tekijöihin kuin lapsiin ja nuoriinkin.

Uusi valtuutettu Tuomas Kurttila ei ole tässä jäänyt kakkoseksi. Vauhtia ja kontakteja riittää. Hyvä niin.

Merkittävää on kuitenkin koko instituution aseman vahvistuminen ja muuttuminen. Sen siirtyminen sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta oikeusministeriöön vie lapsiasiavaltuutetun työtä enemmän ihmisoikeuksien suuntaan.

Kun vielä lakiin on kirjattu, että ”lapsiasiavaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton”, on otettu askel hyvään suuntaan. Aiemminhan tilanne oli hankala, kun instituutio joutui arvioimaan oman hallinnonalansa toimintaa.

Vieläkin merkittävämpää on lisäys hallituksen esitykseen. Se velvoittaa valtuutetun antamaan kertomuksen toimialaltaan vuosittain valtioneuvostolle ja kerran neljässä vuodessa eduskunnalle. Parlamentaarista valvontaa parhaimmillaan!

Seuraavaksi kannattaa siirtää koko lapsiasiavaltuutetun toimisto Jyväskylästä Helsinkiin, mikä toisi myös lisää resursseja.

Teatterin taikaa

Kun on hyvä tarina, kunnon ohjaus ja osaavat tekijät, syntyy taikuutta. Tiina Nopolan kirjoittamassa lastenteatteriesityksessä Siiri ja sotkuinen Kerttu näin tapahtui Helsingin kaupunginteatterin lämpiössä.

Ilman elettäkään tai edes pientä merkkiä alle kouluikäisten lasten joukko hiljenee kahta minuuttia ennen esitystä ja seuraa herkeämättä, tarkkana ja kiinnostuneena, kuinka sotkuinen Kerttu järkyttää Siirin koko maailmankuvaa – ja vieläpä synttäreillä.

Huolellista työtä, vauhdikasta mutta ei pelottavaa, hassua mutta ei tekopirteää, eikä liioin teennäistä vuoropuhelua yleisön kanssa. Esitys oli vieläpä sopivan mittainen ja paikka todella kotoinen.

Minun onneni

Hertta, 1, on tyyni kuin kesäpäivä, mutta silti niin utelias ja kiinnostunut, lupausta täynnä. Ukilla on etuoikeus tykätä kaikista eri-ikäisistä lastenlapsistaan kunkin ainutlaatuisuutta ihaillen.