Feminismiä napapaidassa

Aino Tormulaisen väitöstutkimukseensa haastattelema aikalaistodistaja määrittelee 1990-lukulaisen tyttöenergiakulttuurin olemuksen lyhyesti ja tarkasti: ”Ei tartte tehä mitään tai olla tekemättä sen takia että on tyttö”.

Tormulaisen mukaan tyttöenergiakulttuuri merkitsee kokijoilleen, 1980-luvulla syntyneille naisille, yhtä sukupuolten tasa-arvon etenemisen mallia. Kaupallisuudestaan huolimatta se rikkoi monin tavoin sukupuolijärjestystä ja uudisti piintyneitä ajattelutapoja.

Tyttöenergia popularisoi feminismiä 1990-luvun tytöille sopivalla tavalla, feminismin käsitettä ja siihen liitettyjä tunnusmerkkejä välttäen. Naisellisuutta positiivisena voimana korostaneet napapaidat ja minihameet olivat kaukana feminismin totutusta kuvastosta.

Lupa olla tyttö ja näyttää tytöltä, mutta toimia silti tasavertaisena vastakkaiseen sukupuoleen nähden oli Tormulaisen mukaan keskeinen osa tyttöenergian viestiä.

Tormulainen analysoi 1990–2000-lukujen vaihteen populaarikulttuurista ilmiötä muistelu- ja aikalaisaineistojen valossa. Väitös Tyttöenergialla kasvaneet – Postfeministisen populaarikulttuuri-ilmiön yhdessä muistellut merkitykset tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa syyskuussa.

Lupa olla tasavertaisesti tyttö.

Tutkimukseen osallistuneet naiset painottivat tyttöenergiakulttuurin myönteisyyttä, iloisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ongelmina pidettiin tietyn mallin mukaista naisruumiin esittämistä ja sen mukaiseen kulttuuriseen kuvastoon samaistumista. Feminismin ja napapaitojen fuusio ei siis ollut täysin ongelmaton asia.

1990-luvun tyttöenergiakulttuuri ei syntynyt tyhjästä. Sitä pohjustivat 1980-luvulla mm. Madonna, Cyndi Lauper ja Blondie-yhtyeen Debbie Harry. Kansainvälisen tyttöpoppi-ilmiön myötä levy-yhtiöt alkoivat 1990-luvulla lanseerata tyttöbändejä myös Suomessa.

Tyttö löi tuolloin muutenkin itsensä läpi populaarikulttuurissa, esimerkkeinä tv-sankarit Xena, Buffy vampyyrintappaja, teininoita Sabrina ja Hayao Miyazakin anime-elokuvien sankarilliset pikkutytöt.