Hyppää sisältöön

”Asunnottomat asuvat orpokodeissa”

Kaikki ihmiset, jopa kaupunginjohtaja ja presidentti, tarvitsevat joskus apua.
Julkaistu
Teksti Ulla-Maija Lammi-Ketoja

Tara Vilander, 7, ja Clara Resendiz Soini, Helsingin Meripirtin päiväkodin esikoululaiset, ovat itse joutuneet monta kertaa tilanteisiin, jolloin ovat olleet avun tarpeessa.

– En osannut solmia ollenkaan kengännauhoja, piti aina pyytää äidiltä ja iskältä apua. Muutama päivä sitten opin tekemään rusetin, Clara ilahtuneena kertoo.

– Mä tarvin voihin apua. Meillä on niin korkee jääkaappi ja voi on siellä ylhäällä: iskän pitää tulla aina antamaan se mulle, Tara selvittää.

Itselläänkin heillä on kokemusta auttamisesta.

– Autan aina mun kaksivuotiasta pikkuveljeä Danielia, kun se tiputtelee autoja, Clara kertoo.

– Mäkin autan mun viisivuotiasta pikkusiskoa Vilmaa, Tara sanoo.

– Joskus auttaminen voi olla tylsää ja joskus kivaa. Mulla on ikioma Oiva-koira ja sen kakkojen kerääminen on kyllä aika tylsää, Tara pohtii.

– Mun yksi kaveri, joka on täällä Meripirtin päiväkodissa ja jolta on lähtenyt jo kymmenen hammasta, tiesi, että nyt on koirillekin ikiomat vaipat!

Taraa asian kuuleminen hämmästyttää.

Claran mielestä auttaminen on pääsiassa mukavaa, sillä hänen ei tarvitse ulkoiluttaa koiraa.

– Tykkään pestä ikkunoita.

Tytöt tuntevat monenlaisia avuntarvitsijoita.

– Äiti tarvii joskus apua, kun iskän pitää päivystää. Kun maito loppuu, äiti voi käydä Ärrältä hakemassa ja mä vahdin silloin Dania, Clara kertoo.

– Mummo taas tarvii apua juuri Danin hoitamisessa, erityisesti vaipanvaihdossa ja siinä, miten se saa Danin syömään.

– Vaari asuu niin kaukana, että en voi häntä auttaa, mutta hän ei ole vielä vanhainkodissa. Onneksi hänellä on vaimo, joka auttelee häntä, Tara tuumii.

Onneksi vaarilla on vaimo, joka auttelee häntä.

– Esikoulun opettajat eivät aina tiedä, mitä tapahtuu meidän esikoulukirjassa. Siksi heillä on apuna oma kirja, josta he voivat lukea kaikki ne jutut, Clara on huomannut.

Kaupungillakin tytöt ovat nähneet avuntarvitsijoita.

– Näin kadulla kerran semmosen miehen, joka pyysi rahaa. Se oli naamioitunut supermieheksi, Clara muistaa.

– Joskus olen nähnyt sotilaita. Niille annetaan rahaa ja se raha menee sitten…

Punaiselle Ristille! Tara ehdottaa.

– Ei kun sellaisten köyhien vanhusten auttamiseen, jotka ovat sotineet silloin, kun Suomessa on ollut sota.

– Punainen Risti on lastensairaala. Se on lähellä Siljan terminaalia, Tara tietää.

– Sairaaloissa hoidetaan ihmisiä. Jos niillä on molemmat kädet murtuneet, niitä pitää syöttää, Clara tietää.

Jos ihmisillä on molemmat kädet murtuneet, niitä pitää syöttää.

– Yks ihminen on joutunut menemään sairaalaan, kun sen talo meni rikki tulipalossa. Sitten palokunta tuli ja sammutti sen. Eikä sillä ihmisellä ollut enää toista kättä eikä jalkoja, Tara kertoo.

– Miten se sitten pääsi sairaalaan? Clara ihmettelee.

– Varmaan joku vei sen. En muista niin tarkkaan. Tiedän sen netistä, koska äiti näytti mulle tuota asiaa.

– Sellaiset, joilla ei ole kotia tai asuntoa ollenkaan, asuvat orpokodeissa, Tara lisää.

– Suomessa ei ole ketään sellaista, joka näkee nälkää, Clara arvelee.

– Nälän näkeminen tarkoittaa, että on tosi tosi köyhä, eikä oo yhtään ruokaa eikä rahaa eikä voi ostaa edes ruuanmurusta mistään.

Pelkästään ihmiset eivät ole aina apua antamassa, vaan eläimetkin voivat auttaa ihmisiä.

– Koirat auttavat poliisia, koska ne nuuhkii löytääkseen rikollisia, Tara tietää.

– Lentokoneessa on koiria, jotka nuuhkivat ja etsivät vaarallisia aineita, Clara sanoo.

Clara haluaa tulevaisuuden ammattinsakin liittyvän jotenkin auttamiseen.

– Musta tulee eläinlääkäri tai eläintenhoitaja. Toinen vaihtoehto on se, että jos löytyy eksyneitä eläimiä, haluan auttaa niitä.

– Musta ei tule mitään muskelinaista vaan ehkä opettaja, Tara sanoo.

Korun tekeminen ja virkkaus jäivät Claralta ja Taralta kesken haastattelun vuoksi, mutta kun julkinen puoli on hoidettu, he lähtevät jatkamaan hommia. Näillä Kuutit-ryhmän esikoululaisilla alkoi koulutyö tänä syksynä.

– Menemme kumpikin Snellun ala-asteelle. Ensimmäisenä päivänä käyn ainakin tietokoneluokassa, Tara suunnittelee.

– Mäkin aion ihan ensiksi katsoa sen oman luokan ja sitten menen myös katsomaan sen tietokoneluokan, Clara sanoo.

Molemmat tytöt osaavat jo lukea, mutta ovat sitä mieltä, että kouluunmeno on paikallaan.

– Tarvitsen koulua siihen, kun en osaa aina tehdä kolmosia kunnolla, Clara sanoo.

– Sitten on vielä yksi asia tästä auttamisesta, hän lisää.

– Olen huomannut, että kaikki ihmiset tarvitsevat joskus apua. Joskus kaupunginjohtajaakin pitää auttaa ja jopa presidenttiä!