Siirry sisältöön
Tutkittua tietoa

Taidemusiikki tarvitsee tunteita

02.09.2016 Antti Vanas Colourbox

Unohda nuotit ja ala soittaa! julistivat 70-luvun punkkarit. Resepti sopii mainosti myös klassisen musiikin kuunteluun. On toki hienoa tietää, että Sibeliuksen neljännen sinfonian alku saa uhkaavan sävynsä tritonuksesta eli ylinousevasta kvartista – mutta olennaista on kokea myrskyn nousu.

Taidemusiikkikonsertit eivät peruskouluikäisiä vedä, eikä taidemusiikin kuuntelu ole erityisen suosittua musiikkitunneillakaan. Mistä vierauden tunne syntyy, ja millainen olisi koululaisen kannalta mielekäs taidemusiikin kuuntelukokemus? kysyy Serja Turunen kasvatustieteen väitöksessään.

Turunen ei kiertele tosiasioita: nuoret haluavat kuunnella poppia ja rockia. Taidemusiikkia taas fanittavat lähinnä korkeasti koulutetut yli 55-vuotiaat naiset.

Suosittua tai ei, taidemusiikin ei ole koskaan tarvinnut selitellä merkitystään. Sitä on arvostettu ja tuettu, koska sen on katsottu kantavan ja säilövän eurooppalaisen korkeakulttuurin parhaita arvoja ja ihanteita.

Ennen peruskoulua taidemusiikki hallitsi itseoikeutetusti myös musiikinopetusta: koulun asenne populaarimusiikkia kohtaan oli vähintäänkin epäluuloinen ja usein avoimen vihamielinen. Monopoli murtui kuitenkin jo kauan sitten. Nykyään opetuksen tavoitteena on rakentaa uteliasta ja arvostavaa suhdetta moniin eri musiikin lajeihin.

Musiikin pitäisi koskettaa tunteita, ei vain järkeä.

Musiikin pitäisi koskettaa tunteita, ei vain järkeä. Mistä taidemusiikille löytyisi uusi pedagoginen olemassaolon oikeutus? Kokemuslähtöisyydestä, ehdottaa Turunen. Hänen mielestään vierauden tunnetta edistää ja ylläpitää musiikkituntien tietoon perustuva lähestymistapa. Musiikin pitäisi koskettaa tunteita, ei vain järkeä.

Väitöksen tutkimusryhmänä oli 17 Turusen opettamaa 3.4. luokan oppilasta, jotka kuuntelivat yhden lukukauden aikana seitsemän taidemusiikkiteosta. Tavoite ja näkökulma vaihtuivat kuuntelukerrasta toiseen, ja lapset kuvasivat kokemuksiaan liikkeen, kirjoitelmien ja kuvallisen ilmaisun keinoin.

Millaiseen paikkaan Claude Debussyn Faunin iltapäivä vie 10-vuotiaan kuulijan, jos keskitytään olennaiseen eli annetaan musiikin viedä?

Niilon se vei luolaan, jossa oli kylmä. Matti päätyi mielikuvamatkallaan sumuiselle ja hiljaiselle suolle, jolla vaara vaani, mutta mitään pahaa ei lopulta tapahtunut. Reeta asettui punaisten pilvien alle: tunnelma on pehmeä ja rauhoittava, mikä näkyy myös tytön maalamassa kuvassa.

Turunen osoittaa väitöksessään, että oppilaat on mahdollista johdattaa musiikkiin liittyvien ennakkoasenteiden ohi suoraan kokemusten virtaan. Kokemuksellisessa kuuntelukasvatuksessa taidemusiikki saa ansaitsemansa toisen tilaisuuden.

>Serja Turunen: Matkalla musiikkiin. Fenomenologinen tutkimus peruskoulun 3.4.-luokkalaisten taidemusiikin kuuntelukokemuksista koulun musiikkikasvatuskontekstissa. Itä-Suomen yliopisto 2016.

Lue myös: Petra ja Pekko Käppi: Laulu lapsen kasvattaa
Ovia musiikin maailmaan
Santtu-Matias Rouvali lentää jalat maassa

Mitä luokassa tapahtuu todella?

Hiljaisuus, hiusten koskettelu, hassut äänet, zombit, vessassa käynti, mitä on ruuaksi, mitä ope teki pienenä. Mm. näillä asioilla oli väliä Riikka Hohdin tutkimille peruskoululaisille.

Hohti valaisee tutkimuksessaan koulupäivän tavallista ja siksi usein huomaamatonta puolta sekä toisaalta lasten elämän ”villiä”, arvaamatonta ulottuvuutta. Kun kerrontaa ohjaillaan mahdollisimman vähän, esiin nousee nimenomaan lapsille merkityksellisiä asioita.

Pienen tuntuiset, ohikiitävät ja hassut asiat vaikuttavat lasten oppimiseen.

Lapsuutta ja koulua ravistelevat parhaillaan digitalisaation, jatkuvien menoleikkausten ja opetussuunnitelmauudistuksen kaltaiset isot muutokset. Opettajien ja muiden aikuisten on tässä tilanteessa syytä olla entistä tarkemmin kuulolla sen suhteen, mitä lasten elämään todella kuuluu, väittää Hohti.

Väitöstutkimukseen osallistuneet lapset kirjoittivat luokkapäiväkirjoihin havaintojaan, tarinoitaan ja ajatuksiaan. Avoimeen kerrontaan perustuva lähestymistapa kehitettiin peruskoulun kolmannella luokalla, jonka luokanopettaja Hohti tuolloin oli.

Lasten omat asiat olivat usein pienen tuntuisia, ohikiitäviä, hassuja ja ristiriitaisia. Pienuudestaan huolimatta niillä on väliä: ne vaikuttavat lasten oloon ja oppimiseen. Niitä ei kuitenkaan ole aina osattu ottaa huomioon kasvatuksen tutkimuksessa.

Tutkimuksessa kehitetty Luokkapäiväkirjat-lähestymistapa voi Hohdin mukaan auttaa ymmärtämään lasten elämän monitahoisuutta. Sitä voi soveltaa koulutoiminnassa, ja sillä voidaan tuottaa lapsinäkökulmaa yhteiskuntaan, opettajankoulutukseen ja tutkimukseen.

>Riikka Hohti: Classroom matters: Research with children as entanglement. Helsingin yliopisto 2016.

Pallo jalassa pienestä pitäen

Huippupelaajan paras kaveri on pallo <span class='textdash'>–</span> pienestä pitäen. Huippujalkapalloilijaksi ei pääse, jollei harjoittele vallan vimmatusti nuoruusiässä.Huippujalkapalloilijaksi ei pääse, jollei harjoittele vallan vimmatusti nuoruusiässä, ja nuorena treenaavat eniten ne, jotka treenasivat eniten jo lapsena. Huippupelaajan paras kaveri on pallo pienestä pitäen.

Jalkapallo on yksi lasten ja nuorten eniten harrastamista urheilulajeista Suomessa ja koko maailmassa. Osa nuorista harrastaa jalkapalloa pitääkseen hauskaa, osa tavoittelee tosissaan huippujalkapalloilijan uraa. Hannele Forsman keskittyy liikuntatieteen väitöksessään jälkimmäisiin.

Lapsen jalkapallotreenien tulisi koostua sekä omatoimisesta harjoittelusta että ohjatusta joukkueharjoittelusta. Joukkueharjoittelun suhteen tilanne on Forsmanin mukaan Suomessa hyvä, mutta omatoimista jalkapalloharjoittelua tulisi lisätä, jotta yhä useammalla pelaajalla olisi mahdollisuus kehittyä huipulle asti.

Valmentajan tärkein tehtävä on motivoida nuorta pelaajanalkua. Hyvä valmentaja osaa vahvistaa pelaajan pätevyyden tunnetta: mitä pätevämpänä pelaaja itseään pitää, sitä motivoituneempi hän on jatkamaan harjoittelua.

Valmentajan tulee tuntea myös nuorten pelaajien fyysisen kehityksen eritahtisuus, jottei tavallista myöhemmin kypsyvien pelaajien potentiaali valu hukkaan.

Tutkimuksen tiedonkeruuvaiheeseen osallistui 159 tuolloin 15-vuotiasta poikajalkapalloilijaa. Menestyneiksi pelaajiksi katsottiin ne, jotka pelasivat neljä vuotta myöhemmin 1-divisioonassa, Veikkausliigassa tai ulkomailla.

Nuorten tulevaa menestystä ennustivat hyvät syöttö- ja keskitystaidot, ketteryysominaisuudet ja korkea motivaatio. Näillä alueilla parhaaseen kolmannekseen 15-vuotiaana sijoittuneilla oli huonoimpaan kolmannekseen verrattuna noin kymmenkertainen mahdollisuus menestyä 19-vuotiaina.

>Hannele Forsman: The Player Development Process among Young Finnish Soccer Players Multidimensional Approach.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »