Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Ehkä juuri Sinä voit estää itsemurhan

16.11.2019

Nuori nainen taiteilee alas penkkaa, junarataa kohti. Mitä hän siellä tekee? ihmettelen. Olen ylikulkusillalla, pieni esikoiseni nukkuu vaunuissa. Naisella on laineikas ruskea tukka, farkut, olkalaukku ja vaalea takki. Hän istahtaa penkalle, noin metrin päähän junaraiteista.

Nainen ei näytä siltä, että hänellä olisi hätä. Olen naiivi. En voi käsittää, että kauniina kevätpäivänä joku voisi haluta heittäytyä junan alle. Päätän kuitenkin soittaa hätäkeskukseen ja kysyä, mitä kannattaisi tehdä. Siellä kysellään, missä hän tarkkaan ottaen on, mitä hän tekee, vaikuttaako hän päihtyneeltä tai sekavalta. Voisinko mennä hänen luokseen? En, koska paikkaan on vaikea päästä enkä voi jättää vaunuissa nukkuvaa lastani.

Sovitaan, että odotan risteyksessä ja ohjaan pelastushenkilökunnan oikeaan paikkaan. Kun he tulevat noin kymmenen minuutin kuluttua, he kiittelevät minua, sillä monikaan ei olisi kuulemma välittänyt. Katselen sillalta, kuinka he menevät naisen luo ja juttelevat. Nainen ei vastustele, vaan suostuu talutettavaksi pois ratapenkalta.

Katselen suloista nukkuvaa yksivuotiastani enkä voi käsittää. Meidän omassa onnellisuuskuplassamme on kaikki niin hyvin, ettei sinne ulotu toisten tuska eikä mikään paha.

Siitäkö välinpitämättömyys syntyy? Varmaan, ainakin osittain. Jälkikäteen poden kyllä huonoa omatuntoa siitä, etten sittenkin mennyt naisen luo ja kysynyt, mikä hätänä. Huonosta omatunnosta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä kenellekään, sillä ei ketään pelasteta. Onneksi edes soitin.

”Itsemurhan yrittämisessä ei kyse ole kuolemasta, halusta poistua elämästä. Kyse on psyykkisestä kivusta, äärimmäisestä tuskasta, jonka ihminen kuvittelee sillä hetkellä jäävän pysyväksi olotilaksi, eikä siitä tunnu olevan poispääsyä”, sanoo psykoterapeutti Marena Kukkonen Mieli ry:n nettisivuilla.

Kukkonen sanoo myös, että jokainen onnistunut itsemurha jättää jälkeensä kuusi traumatisoitunutta ihmistä.

Suomessa tehdään Surunauha ry:n mukaan keskimäärin kaksi itsemurhaa päivässä. Joka marraskuu sytytetään kynttilöitä heidän muistolleen.

Katriina Huttunen kirjoitti hienon Surun istukka -kirjan erityisherkän tyttärensä itsemurhan jälkeen. Äitinä se on tuskallista luettavaa. Kirjoittaja kiduttaa itseään itsesyytöksillä eikä anna lupaa itselleen nauttia enää mistään elämässään:

Lapseni halusi kuolla, ja se on minun syytäni. En osannut suojella häntä, eikä hän lopulta enää kaivannut minua suojelijakseen.

Hän ei usko selviävänsä ikinä. Näin itsemurhan tekijä ei vie vain omaa elämäänsä, vaan myös läheisten. Silti äiti ei suostu sanallakaan moittimaan tytärtään. Miten voisikaan, omaa lastaan?

Hän kirjoittaa:

Itsemurha on pysyvä ratkaisu pahaan oloon joka olisi jossakin tapauksessa ehkä voinut olla tilapäinen, hoidettavissa, korjattavissa, parannettavissa, terapoitavissa, estettävissä. Mutta koska yksikään toinen ihminen ei näe toisen ihmisen ajatuksia eikä voi tuntea samaa psyykkistä kipua, ratkaisu on aina yksilön oma.

Lisäksi hän siteeraa Wittgensteinia, jonka mukaan onnettomalle ihmiselle maailma näyttäytyy erilaisena kuin onnelliselle. Muille äideille hän haluaa sanoa näin:

Rakastakaa lapsianne. Ymmärtäkää heitä. Antakaa heille anteeksi. Älkää syyllistäkö heitä. Kunnioittakaa heitä. Olkaa kärsivällisiä. He ovat tärkeintä mitä teillä on.

Tuosta kevätpäivästä on nyt yli 15 vuotta. Elämänkokemuksen myötä olen alkanut ymmärtää paremmin, millainen henkinen kipu ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Olen yrittänyt tukea itsetuhoista läheistä, enkä ole itsekään ollut rankimmassa elämänvaiheessa kovin kaukana totaalisesta epätoivosta.

Jälkikäteen on vaikea käsittää, että näki silloin vain umpikujan eikä risteystä. Noissa tilanteissa tarvitaan joku, joka tarttuu kädestä ja taluttaa pois junaraiteilta.

Se joku voi olla kuka tahansa, vaikka sinä. Mieti jo valmiiksi, mitä voit tehdä tällaisessa tilanteessa. Älä epäröi soittaa apua hätänumerosta tai kriisipuhelimesta.

Tuija Siljamäki

Täältä apua:

MIELI ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin toimii numerossa 09-25250111 arkisin melkein vuorokauden ympäri, kello 9.00-7.00. Viikonloppuisin ja juhlapyhinä kriisipuhelin päivystää klo 15.00-07.00.

Aikuisten Solmussa-chat on auki maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 15-19. Sekasin-chat on tarkoitettu 12-29-vuotiaille ja tarjoaa tukea arkisin klo 9-24 ja viikonloppuisin klo 15-24.

Aiheeseen liittyvät:

Masennus eli syväjää

Kirje isälle joka kuoli turhaan

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »