Perhe Suomen pohjoisimmasta kylästä

Reetta Koskella olisi vähän hoppu. Kello on puoli yksitoista aamulla ja itävaltalaisten asiakkaiden kanssa on sovittu, että tapaaminen joella on puolen tunnin päästä. Reettaa arveluttaa hiukan. Saakohan pariskunta laskettua koskesta kaatumatta? Erämaaoppaana hänen on pidettävä huolta retkeilijöistään.

– Nyt syömään, Hilla! Reetta sanoo ja nostaa kaksivuotiaan tyttärensä syöttötuoliin.

Pöydällä on pikkujugurtti ja leipää, joka ei oikein maistu. Hillan hiukset sojottavat kaikkiin ilmansuuntiin, sillä hän on herännyt vastikään.

Kello lähentyy jo yhtätoista, ja Reetan pitäisi lähteä, kun ovikello soi. Muutama retkeilijä haluaa vuokrata maastopyörät.

– Missä se maksupääte on? Nostin sen jonnekin Hillalta piiloon, Reetta miettii ääneen.

Hannu Holmberg on ollut jo ulkona töissä ja harppoo sisään. Hän löytää maksupäätteen keittiön hyllyltä.

Hannu maanittelee Hillaa laittamaan lakin päähänsä, vaikka tämä lähtisi mielellään ilmankin. Reetta kiirehtii jo ulos, mutta palaa vielä hakemaan unohtuneita vaippoja.

Aika tavallista lapsiperheen kaaosmaista arkea, siis. Ja sitten kuitenkin jotain aivan muuta.

Reetan, Hannun ja Hillan Nuorgamin-talon ikkunan takana virtaa mahtava Tenojoki, jonka pinta värjäytyy kesäyönä kultaiseksi auringon säteistä. Joen takana on Norja. Muutamien kilometrien päästä alkaa Suomen suurin erämaa, Kaldoaivi, joka on suomennos pohjoissaamelaisesta nimestä, Gálddoaivista.

Yhdistävä remontti

Vuonna 2014 Utsjoelta kotoisin oleva Hannu päätti kokeilla elämää pääkaupunkiseudulla. Hän on itseoppinut kirvesmies, siis sitä ihmistyyppiä, joka osaa käyttää vatupassia ennen kävelemään oppimista. Hannulla oli Vantaalla talo, jota hän remontoi.

– Sitä ennen asuin Norjassa ja työskentelin rakennusalalla. Pelasin myös salibandya kansallisessa pääsarjassa, Hannu kertoo.

Eräänä helmikuisena päivänä Hannu sai kutsun naiselta, joka tahtoi arvion Espoon-asuntonsa remontista. Reetta halusi uusia lattiat ja 1960-luvun ikkunalaudat, jotta voisi myydä kiinteistön vähän paremmalla hinnalla. Hannun mielestä Reetalla olikin hyviä ideoita, joten rautakauppaan lähdettiin jo seuraavana päivänä.

Käy se näinkin. Joskus Hilla pääsee äidin mukaan melontareissulle, mutta vain rauhallisille vesille.

– Sitten tehtiin samaan putkeen remontti, joka kesti neljä päivää, Reetta sanoo.

Remontin aikana Hannu ja Reetta huomasivat, että heillä on yhteisiä harrastuksia: vapaalasku, maastopyöräily ja leijahiihto olivat molemmille tuttua puuhaa.

– On sanottu, että remontti on parisuhteen koetinkivi. Siinä näki, että molemmilla oli hyvä työote, eikä heti väsytty, Reetta jatkaa.

Remontin jälkeen Reetta ja Hannu päättivät lähteä yhdessä parin viikon vapaalaskureissulle Norjaan. Se toimi suhteen toisena koetinkivenä. Ääriolosuhteissa näki, suuttuiko toinen herkästi vai syyttikö kenties toista omista virheistään. Tuore suhde läpäisi testin.

Irti oravanpyörästä

Reetta tuli Utsjoelle ensimmäisen kerran kesällä 2014, kun Hannun pohjoissaamelaisen isän kalamökki ja muutamat muut rakennukset kaipasivat remonttia. Muistisairas isä ei voinut itse enää huolehtia mökeistä, joten Reetta ja Hannu ryhtyivät kunnostamaan niitä.

Hetki oli sopiva, sillä Reetta oli jo hieman väsynyt työhönsä yrityksessään, joka koulutti firmojen ja organisaatioiden henkilökuntaa ideointiin ja oivaltamiseen. Hän oli itse suunnitellut yrityksen tuotteet, ideapakat. Ne olivat harjoitusmenetelmiä, jotka käsittelivät aina yhtä teemaa, vaikkapa kokouksen pitämistä.

– Nautin siitä ajasta, mutta oli aika lailla haastavaa mennä aina uuteen yritykseen uusin sisällöin. Koulutuksia oli neljä kertaa viikossa. Saatoin herätä neljän tai viiden aikaan lentokentälle ja miettiä, olenko menossa Kuopioon vai Ouluun.

Hannu taas ei suoranaisesti rakastanut pääkaupunkiseutua.

– Vantaalla oli stressiä ja melua. Nuorgamiin pitäisi varmaan tulla ikuinen jääkausi, jotta menisin takaisin.

Reetta päätti kouluttautua luontoliikuntaohjaajaksi Rovaniemellä ja kypsytteli samaan aikaan päätöstä yrityksensä liiketoiminnan myynnistä. Elämä siirtyi pikkuhiljaa valtatie neljän päätepisteeseen, Utsjoelle, jossa Reetta ja Hannu asuivat aluksi Hannun lapsuudenkodissa.

Reetan entisellä kotipaikkakunnalla Espoossa oli vuonna 2014 noin 270 000 asukasta, Utsjoella vain 1 260. Asukasluku on ollut laskemaan päin, mutta vuoden 2015 elokuussa Utsjoki sai uuden tulokkaan, pienen Hillan.

Elämää Norjan kainalossa

Jo ennen Hillan syntymää Reetta ja Hannu olivat vuokranneet remontoimiaan mökkejä. Siitä lähti ajatus perustaa yritys, joka tarjoaisi majoituksen lisäksi toimintaa erämaassa: maastopyöräilyä, melontaa ja talvella leijahiihtoa – eli niitä lajeja, joita pariskunta muutenkin harrasti.

Niinpä Reetta ja Hannu muuttivat Utsjoen kirkonkylältä 120 asukkaan Nuorgamiin, joka kuuluu Utsjoen kuntaan. He pistivät firman pystyyn uuden kotinsa yhteyteen.

Elämäntavassa on pohjoinen ote.

Sana ”kylä” luo ehkä mielikuvan, että siellä olisi ainakin keskustori, jonka ympärillä on taloja ja kauppoja. Nuorgamissa on kuitenkin vain yksi pitkä tie, Nuorgamintie, jonka varrella myös Reetta ja Hannu asuvat. Samaisella kylänraitilla on muutamia liikkeitä: kaksi ruokakauppaa, Alko, parturi-kampaamo, huoltoasema, vaatekauppa ja kahvila.

Mutta miksi Alko, eikä esimerkiksi apteekkia, joka on vain huoltoaseman yhteydessä oleva lääkekaappi?

Nuorgam elää porotalouden ja matkailun lisäksi rajakaupasta. Norjalaiset hakevat Suomen puolelta edullisempia alkoholijuomia ja esimerkiksi jauhelihaa. Siksi kaupan ovessakin lukee: ”Sommerlørdager åpen til kl 16 (norsk tid)” ja parturi-kampaaja on ensiksi frisør.

– Nuorgam on aikaisemmin ollut enemmän Norjaa kuin Suomea. Tänne tuli tie vasta 1950-luvun lopulla ja 1980-luvulle asti katsottiin norjalaisia kanavia, Hannu selittää.

Kaupat avaavat ovensa aamuisin Suomen aikaa kello kymmenen, koska silloin Norjassa kello on yhdeksän. Myös koulu alkaa vasta kymmeneltä aamulla.

Suomalaisille Norja on kallis, mutta Reetta ja Hannu käyvät rajan toisella puolella Tanan kaupungissa ostamassa Jäämeren katkarapuja, maukasta majoneesia ja Hillalle vaippoja, jotka ovat yllättäen halvempia kuin Suomessa.

Luonto määrää tahdin

Reetan ja Hannun pihalla on mönkijää ja peräkärryä. Omakotitalon vajasta löytyy lumikenkiä, kajakkeja ja maastopyöriä. Pihapiirissä sijaitsee Reetan ja Hannun vastikään remontoima venevaja, jossa majoittuu retkeilijöitä. Viereisessä jääkellarissa Hannun kalastamat Tenojoen villilohet saattavat päätyä keittoon tai riisin päälle sushiksi.

Tuoreen kalan eteen saakin tehdä töitä. Kesäisin Hannu käy kolmena päivänä viikossa lohiverkoilla ja soutaa sen lisäksi lohta öisin. Tenojoella näkee, kuinka veneellä noustaan ylävirtaan moottorilla ja kun vene lipuu alavirtaan, taitavat lohisoutajat ohjaavat veneen sinne, missä kalaa on eniten.

Siinä, että yöllä soudetaan, ei ole mitään erikoista näillä kulmilla. Poromiehet käyvät yöllä tunturissa, kalastajat kalassa ja lapset valvovat siinä missä aikuisetkin. Hillakin saattaa mennä nukkumaan vasta kahdeltatoista, sillä pehmeää valoa riittää läpi yön.

Talvella on toisin: kaamoksen aikaan niin eräoppaat kuin poromiehetkin käyvät tunturissa ennen kuin on aivan säkkipimeää.

– Se vaan menee niin, että aikataulu kääntyy luonnon mukaan. Talvella mennään kymmeneltä nukkumaan, Hannu sanoo.

Kesäpäivisin ei edes ehtisi rauhassa kalaan. Harvaanasutuksi seuduksi Hannun ja Reetan ovi käy tiuhaan. Ovella käy mansikkakauppias, vuokrapyörän palauttaja ja lahjakortin ostaja. Joku haluaa lainata retkikeitintä. Lomamökin vuokralaiset käyvät vähän väliä keskustelemassa retkistä tai kyselemässä neuvoja. Mökin lakanat pitää vaihtaa ja palju kuurata. Ranskalainen asiakas kysyy sähköpostissa, milloin olisi paras aika tulla katsomaan revontulia.

Hillan suosikkikaveri, naapurin Seppo, on kokenut kalamies.

Yrityksen ylläpitäminen tuo omat kiireensä, ja muu sosiaalinen elämä tulee siinä sivussa, jos tulee.

– Espoossa oli keikkoja ja tapahtumia, ja tunne siitä, että pitäisi olla kokemassa jotain. Täällä ei ole sellaista painetta, koska ei ole tapahtumiakaan, Reetta kuvaa.

Entäs Hillan kaverit sitten? Tällä hetkellä kylässä on seitsemän alle kolmevuotiasta, mikä on oikein hyvä tilanne.

Mitään vauvasirkusta, muskaria tai taaperotaekwondoa ei ole tarjolla, mutta noin 45 kilometrin päässä Utsjoen kirkonkylällä on uimahalli, jossa olisi yli kolmevuotiaille tarkoitettu uimakoulu.

Hilla näkee muita lapsia kerran viikossa Nuorgamin päiväkodin pihalla. On hänellä pihapiirissäkin suosikkikaveri, ”Teppo”, eli oikeammin Seppo. Hän on kylläkin jo aikuinen, perheen naapuri muutaman metrin päästä.

Kampaaja kalassa

Alma lähtee mielellään mukaan kalastuskaveriksi.

Toistaiseksi kotihoidossa oleva Hilla juoksee pihan varvikkoon sukkasillaan. Vähän kauempana hyppelehtii perheen Alma-koira, jota Hilla kutsuu ”Äpyksi”. Nämä ovat jo ties kuinka monennet kastuneet sukat, mutta Reetta sen paremmin kuin Hannukaan ei näytä saavan hermoromahdusta.

Elämäntavassa on pohjoinen ote, joka ei ole sen parempi tai huonompi. Mutta erilainen se on, jotenkin mutkattomampi luonnon ja olosuhteiden sanelemana.

Hilla on jo vauvasta tottunut liikkumaan vanhempiensa mukana marjastamassa ja kalastamassa, kesäisin rintarepussa, talvella ahkiossa makuupussin suojissa.

– Erätuvilla puhdistusliinat ovat käteviä. Kun pitää sosepussia takin alla ihoa vasten, niin se on hieman lämmin. Silloin kun imetin, se kävi myös erätuvissa, vaikka talvisin piti miettiä, miten toppa-asussa pystyy imettämään, Reetta kertoo.

Hilla on mukana kaikilla Reetan ja Hannun omilla retkillä, mutta joskus on tilanteita, että molemmat vanhemmat lähtevät esimerkiksi leijahiihtovaellukselle, johon Hilla ei voi osallistua.

Reetan vanhemmat elävät kesäisin Saimaalla, mutta talvisin Ylläksellä, josta on noin kuuden tunnin ajomatka Nuorgamiin. Pika-apua ei siis ole saatavilla. Hannun Pohjanmaalla asuva äiti tulee hätiin, jos Reetta ja Hannu joutuvat olemaan pidemmän aikaa poissa. Lisäksi kylällä asuu kaveriperheitä, jotka voivat ottaa Hillan päiväksi hoitoon, jos niikseen tulee.

Isä, tytär ja eväshetki erämaassa.

On myös eräs asia, joka opettaa kärsivälliseksi. Se, että palvelun saaminen on kaukana tai sen saaminen on hidasta.

Jos sairastuu ja tarvitsee reseptilääkkeen, se tulee linja-auton tuomana Ivalosta kolmen päivän päästä. Kylän ainoa parturi-kampaaja saattaa olla kalassa, ja seuraava vapaa aika on kolmen kuukauden kuluttua. Sitten tietenkin vähän isompana asiana synnytyssairaala, joka on noin 500 kilometrin päässä Rovaniemellä.

– Minulla oli etinen istukka, johon liittyy verivuodon riski. Jouduin sen takia menemään Rovaniemelle kahdeksan viikkoa ennen synnytystä. Kyllä siinä vähän yksinäistä oli, vaikka Hannu kävi katsomassa sen, minkä remontoinniltaan ehti. Kontrollikäynneistä tuli todella merkityksellisiä, niitä oikein odotti.

Niin vain Hilla tuli sitten ne samaiset 500 kilometriä turvaistuimessa kotiinsa muutama päivä synnyttämisestä.

– Täällä elämä on joogaamista. Että säästetään voimaa ja siinä vaiheessa, kun voimaa tarvitaan, sitä käytetään. Jos joka asiasta alkaa stressata, ei jaksa, Hannu sanoo.

Toisaalta:

– Kyllä täälläkin stressataan siitä, että saadaan lohta ja hillaa tarpeeksi pakkaseen talven varalle. Juuri kukaan ei osta kasvatettua lohta kaupasta, Reetta huomauttaa.

Tunturin tyttö

Hilla-tytär on jo kaksivuotiaana tottunut tunturin kävijä.

Mönkijä kiipeää ylös tunturin rinnettä Kaldoaivin erämaan kivikkoisella polulla. Hilla istuu rauhallisena Hannun sylissä, vaikka matkanteko on hidasta. Erämaa on tässä kohdin karua paljakkaa, mutta kimaltavien järvien ympärillä valkoiset hillan kukat puskevat esiin sammalikosta.

Ylhäällä tuulee kevyesti, eikä hyttysiä näy. Siksi porotkin pakenevat kesäisin tunturiin.

Retkellä pidetään tauko, ja Hilla istahtaa jäkäläiseen maahan syömään poron kuivalihaa, jonka isä vuolee puukolla lihanpalasesta.

Lähiseudut ovat Hannun pohjoissaamelaisen suvun perinteisiä hillanpoiminnan paikkoja. Hannu on liikkunut tunturissa ilman aikuisia 10-vuotiaasta asti parhaan kaverinsa kanssa.

Kalastus ja marjastus saamelaisten perinteiden mukaan ovat asioita, joita Hilla oppii jo hyvää kyytiä. Reetta ja Hannu haluaisivat Hillan myös saamenkieliseen päiväkotiin, mutta lähin on tällä hetkellä Utsjoen kirkonkylällä.

Matka jatkuu, ja Hilla nukahtaa mönkijän kyytiin. Samalla tavalla Hannu on nukkunut maastoauton kyydissä kaksivuotiaana, kun vanhemmat kävivät poimimassa marjoja. Ja ympärillä on sama erämaa, pohjoisen lapsen leikkikenttä.

Kuka?

Reetta Koski

Syntynyt 1979 Vilppulassa.

Ammatiltaan erämaaopas.

Työskentelee omassa yrityksessä, Alma Arktikassa.

Valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta ja luontoliikuntaohjaajaksi Santasport Lapin urheiluopistosta.

Harrastaa vapaalaskua, leijahiihtoa ja melomista.

Haaveilee aamiaismajoituksen ja kahvilan perustamisesta Nuorgamiin

Hannu Holmberg

Syntynyt 1981 Utsjoella.

Ammatiltaan erämaaopas.

Työskentelee omassa yrityksessä, Alma Arktikassa.

Kävi lukion Alahärmässä.

Itseoppinut kirvesmies.

Toimi armeijan jälkeen rauhanturvaajana Balkanilla.

Pitää kalastamisesta ja vapaalaskureissuista sekä leijahiihtovaelluksista revontulien alla.